Voiko vaikeista elämäntilanteista enää toipua iloiseksi?

Voi mutta sinun tapauksessa niin rankkaa ollut että terapia voisi auttaa :)

Minä olen miettinyt samaa. Olen kokenut vaikeita asioita viime vuosina, ja vaikka hetkittäin olen tyytyväinen olooni, en nauti elämästäni, enkä ole onnellinen. Olen jatkuvasti väsynyt, masentunut ja voimaton. Oloni on kestänyt jo vuosia, eikä loppua näy.

Kiitos vastauksesta :) olen minäkin miettinyt tuota terapian tarvetta, mutta koska olen ihan toimintakykyinen enkä mielestäni ole vakavasti masentunut (nukun hyvin, ruoka maistuu, pystyn nauramaan asioille enkä ajattele itsetuhoisesti) olen aika jonon hännillä terapiaan menijöistä. Meneekä muuten tuollaiset asiat ihan tetveyskeskuslääkärin kautta?

Voipi olla, että kun pahin vaihe elämässä on ohi, tulee itselle väsymys. Monestihan sitä skarppaa, kun on pakko!
Koita nyt löytää itsellesi joku mieluinen harrastus tai jotain muuta kivaa.
Jos olo ei helpota, niin keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Et välttämättä ole pitkän terapian tarpeessa. Muutama kerta terapeutin kanssa voi auttaa. Jaksamisia!

Minulla samankaltaisia kokemuksia, kuulostaa tutulta. Terapia auttoi tosi paljon. Pääset varmasti terapiaan kunnan kautta kun kerrot tarinasi. Ei tarvitse olla "pohjalla" saadakseen terapiaa. Minulla ihan keskustelu on auttanut ja koen saaneeni elämänilon takaisin. Nyt tuntuu että elämällä on vielä paljon annettavaa minulle. Tämä on vain raskas vaihe. Tsemppiä!

Kyllä voi mutta monesti se iloisuus on sellaista hieman "onttoa", tiettyjen tunteiden kuten kateuden ja itsesäälin jatkuvaa tietoista nujertamista, koska on joutunut kärsimään ja menettämään niin paljon kanssaeläjiin nähden. Verrattavissa vähän raitistuneen alkoholistin hauskanpitoon vesilasin äärellä muiden juomista katsellessa. Ihan tyytyväinen ja hymyilyttää - mutta tietää koko ajan ettei voi koskaan enää olla kuin nuo toiset.

Terapiaan kannattaa hakeutua ennen kuin romahtaa. Silloin selviää paljon vähemmällä takaisin pinnalle.

Toki hakiessa sitä sanot että nyt on tullut stoppi ja et saa enää elettyä arkeasi.

Kyllä voi. Ja niin, että ne ilon hetket tuntuvat todella syviltä kun niitä osaa arvostaa. Jospa nyt olisi Sinun vuorosi olla jotain muuta kuin vahva? Oletko "kerennyt" surra äitiäsi? Tosin oma kokemukseni on, että ne "anna surun tulla" -kommentit oli ärsyttäviä. Jos ei pysty niin ei pysty.

Itselläni terapia on antanut paljon voimaa, mutta eihän se ole kaikille autuaaksi tekevä asia. Miten olisi viikon loma yksin jonnekin itsellesi tärkeään paikkaan museoihin/ urheilulomalle/ rannoille yms? Viikossa ei korjata paljoa, mutta saa olla lomalla itseltäänkin.

Kyllä voi. Oma nuoruus meni niin synkissä merkeissä, että ajattelin etten koskaan enää voi olla syvästi iloinen tai onnellinen. Terapian jälkeen alkoi helpottaa, minun tapauksessani sitä tarvittiin pari vuotta. Vastoinkäymisiä on ollut edelleen, isojakin, mutta olen toisaalta kerran kokenut sen, että siitä voi selviytyä, ja uskon selviäväni edelleen. 

Voimia ap. :)

Kuulostaa aika paljon masennuksen piirteiltä. Niitähän on eriasteisia, lievä, keskivaikea ja vaikea. Itselläni on vaikea. Minullekin elämässä on enempi ollut viime vuosina miinusta kuin plussaa. En usko että enää ihan samanlaista elämä tulee ikinä olemaan, on sillä lailla raskas kivitaakka koko ajan mukana.

Mielenkiintoista kuulla että perheelliselläkin voi olla tuollainen tila. Itsellä kans äiti sairastunut ja voi kuolla huomenna tai jonkin vuoden päästä. Itse aina ajattelen että paha oloni johtuu siitä kun minulla ei ole ketään äitini lisäksi, olen ajatellut että kestäisin nämä paremmin jos olisi mies ja lapsia, että olisi edes jotain läheisiä. 

Terveyskeskukseen voit soittaa aikaa, ne ohjaa lääkärille tai sairaanhoitajalle. Sairaanhoitajakin voi kartoittaa tilannetta. Kun pääset lääkärille, ihan ekaksi se varmaan antaa serotoniinintakaisinotonestilääkityksen(se on kai muotia). Sitten terapiaan pääsy on hidas prosessi. Minulla on sellainen käsitys että itse pääsin terapiaan siksi helposti koska minut halutaan työelämään takaisin(veronmaksajaksi) kun jäin sairaslomalle pois töistä. 

Oletko tehnyt netissä masennustestiä. Sieltä näet osviittaa ja voi kertoa tuloksen sitten kun hakeudut hoitoon.

Kiitos ihanista viesteistänne! Taidan ottaa selville tuosta terapiasta josko pääsisin juttelemaan.

Kuulosti todella tutulta. Itselläni oli hyvin samanlainen elämänjakso höystettynä vielä työttömyydellä ja lasten synnyttyä turvaverkkojen puuttumisella. Tsemppasin täysillä ja nyt sitten tuntuu, että olen ihan tyhjä. Kuminauha, joka ei enää venyttyään palaudukaan, vaikka nyt asiat ovat jo hyvällä tolalla. Itse saan voimaa liikunnasta ja perheestä, luotan, että vielä joskus iloa on enemmän kuin ahdistusta. Terapia ei varmasti olisi yhtään huono ajatus, sillä säikähtelen edelleen esim.puhelimen soidessa.
Minä valitettavasti olen hieman erakoitunut vastoinkäymisten myötä. Tuntui, että olen yksinäinen seurassakin, ja ettei muilla ollut elämä niin hankalaa. Nyt olen yrittänyt hakeutua taas enemmän ihmisten pariin.
Kyllä me tästä noustaan. Tsemppiä ap ja muut vastaavassa tilanteessa!

Minkä ikäiset lapset?
Voisit saada neuvolan kautta kotipalvelua, että voit päästä harrastamaan, terapiaan tai saada apua kotiin muuten. On ennaltaehkäisevää työtä ja ei vaadi ls-asiakkuutta. Muistathan huolehtia myös itsestä?

Lapset on 4 ja 2, tuo neuvolan kautta saatu apu tuntuu valitettavasti turhalta. Meidän neuvolantäti on jotenkin hössö eikä sine neuvolaan saa aikaa ellei lapsella ole tarkastus..
Kiitos kommenteista; lohduttavaa kuulla, että muillakin on ollut samanlaisia tuntemuksia ja kuitenkin selvinneet.

Googleta anhedonia. Joskus masennus ilmenee anhedoniana. Kuulostaa siltä, että tarvitset lepoa ja paljon.