Vanhemmuuden tabut

Joskus toinen lapsista on rakkaampi kuin toinen...kamalaa mutta totta

Kateus omaa lasta kohtaan

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 17:33"]

Onko tutun tuttu joskus kertonut tai oletko aavistanut, että hän jallittaa naisia huonoon parisuhteeseen painostamalla hankkimaan lapsen mahdollisimman pian?

[/quote]

Olen miettinyt jälkikäteen, että meillä tais käydä näin. :(

Vaikea myöntää, koska lapset ovat rakkaita, että oli virhe tehdä lapsia mieheni kanssa. Enkä nyt haluaisi enää palata ajassa taakse päin, koska lapseni ovat ihanin ja tärkein asia minulle.

Mietin eroa lähes joka päivä.

Yksi mistä mielestäni voisi puhua enemmän (ainakin meidän) neuvolassa on negatiiviset tunteet vauvaa kohtaan. Sen tiesin, että uhmaikäistä kohtaan voi tulla raivokkaitakin ajatuksia, mutta se yllätti kun pikkuvauva-aikana yhtäkkiä mieleen tuli (useamminkin), että voisipa tämän rääkyvän olennon paiskata seinään.

Koskaan en tietenkään sitä tehnyt, mutta useasti häpesin ja surin omia tunteitani. Enkä kehdannut sanoa sitä ääneen esimerkiksi muille äideille vielä silloin, mutta kun vauvamme kasvoivat, tulivat ne tunteet aiemmilta ajoilta puheeksi ja todella moni kertoi kokeneensa samaa.

Ravistamisesta puhuttiin, ja ohimennen sivuttiin että joskus voi tulla negatiivisia tuntemuksia mutta sen yleisyydestä ei juuri mainittu. Vähän sama, kuin ekalla raskauskolmanneksella koin pahan masennuksen enkä kehdannut myöntää sitä, sillä minunhan kuului olla onnellinen lapsesta. Mutta lähes joka ilta toivoin, etten vain heräisi aamulla.

(Lapsi on nyt 1,5v ja ihan maailman rakkain asia, niin hieno ja opettavainen pieni ihminen että sydän pakahtuu. Mutta ai että välillä vieläkin ajattelen "voisipa tuon hetkeksi lukita vessaan", nyt tosin tiedän sen olevan ohimenevä, joskin ajoittain toistuva nopea tunne ;))

Vanhemmuus on raskaampaa kuin luulin. Toki olisin tehnyt lapset vaikka olisin sen etukäteen tiennyt, mutta luulin tätä oikeasti helpoksi. Tulee varmaan alapeukkuja mutta ei se mitään.

Monet tekee lapsia tukien vuoksi.

Lapsia tehdään täyttämään elämän tyhjyys (esim. työttömyys).

Yllätyksenä tuli tämä huolen määrä.En ikinä olisi uskonut että sydäntä voi raastaa tällänen ikävä ja huoli.Samalla kun iloitsee lapsen oppimisesta ja kasvamisesta miettii miten se pärjää ja eihän nyt vaan satu mitään ikävää..

Lapseni on 4kk, mutta kyllä jo nyt miettii että mitäs jos lapselle tulee vaikka oppimisvaikeuksia. Toki ensisijaisesti miettii että asia vaikeuttaa lapsen elämää, mutta väkisin miettii myös vähän "mitähän ne sukulaiset ajattelis" jne. Asia jota ei voi ääneen sanoa. Kun lapsi on normaali ja suht tavallinen niin sekä lapsi että vanhempi pääsee helpoimmalla?

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 15:55"]

Lapsia tehdään täyttämään elämän tyhjyys (esim. työttömyys).

[/quote]

Tai pelastamaan avioliitto. 

Minulla on kaksi lasta, yksi normaali ja yksi erityislapsi. Voin ihan rehellisesti sanoa täällä, että erityislapsen vanhemmuus on aivan perseestä. :( Lapsi on vaikea tapaus (autistisia piirteitä, psyykkisiä sairauksia jne.), ja vasta viime vuosina olemme mieheni kanssa pystyneet puhumaan siitä että tuollaista lasta on lähes mahdoton rakastaa kun takaisin ei saa käytännössä mitään. Tavislapsemme sen sijaan kehittyy normaalisti ja antaa meille valtavasti iloa päiviimme, hänestä olemme kiitollisia joka ikinen päivä. Hänelle on helppoa olla hyvä, jaksava vanhempi, eivätkä hänen kiukkunsa tms. tunnu mitenkään raskailta, kun vertailukohtana on suorastaan sekopäinen sisarus.

Tulen saamaan kasan alapeukkuja ja varmaan myös "leijonaäidit" kimppuuni, mutta siitä vaan. Ette ole eläneet meidän elämäämme ja sitä toivottomuutta, jonka keskellä kaikki elämänilo sammui. Ilman taviskuopusta olisimme varmaan joutuneet hoitoon suljetulle osastolle.

Juuri juttelin läheisen kanssa, jolla kolme poikaa. Rakastaa lapsiaan yli kaiken ja on hyvä äiti, mutta kertoi ensimmäistä kertaa surreensa (sekä hän ja miehensä) todella paljon sitä että ei koskaan saanut tytärtä ja joskus kuopustaan katsoessaan hän tuntee kovaa surua. Olivat kuulemma tehneet kolmannen lapsensa vahvasti siinä toivossa että perheeseen syntyisi myös tyttö, ja pettymys oli suuri kun näin ei käynytkään. 

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 16:14"]

Juuri juttelin läheisen kanssa, jolla kolme poikaa. Rakastaa lapsiaan yli kaiken ja on hyvä äiti, mutta kertoi ensimmäistä kertaa surreensa (sekä hän ja miehensä) todella paljon sitä että ei koskaan saanut tytärtä ja joskus kuopustaan katsoessaan hän tuntee kovaa surua. Olivat kuulemma tehneet kolmannen lapsensa vahvasti siinä toivossa että perheeseen syntyisi myös tyttö, ja pettymys oli suuri kun näin ei käynytkään. 

[/quote]

Aika usein perheeseen tehdään se kolmas lapsi tuosta syystä, mutta eihän sitä ääneen sanota. Tällä palstalla saisi ainakin kuulla ettei ansaitse kyllä lapsiaan ollenkaan, kun ei osaa iloita siitä että ovat terveitä sukupuolesta riippumatta.

Suren sitä ja kadun että en ole huomioinut tytärtäni kun tämä oli vauva.Jotenkin tipahti siinä välissä kyydistä.En ole ikinä häntä osannut rakastaa niinkuin poikiani.

Lapsen masturbointi ja tahraiset lakanat/alushousut.

Vanhemmuus on kuin mikä tahansa setti taitoja: osa on luonnonlahjakkuuksia ja osa on aivan käsittämättömän huonoja.

Jotkut vanhemmat ovat kateellisia lapsettomille heidän vapaudestaan, itsenäisyydestään ja tietynlaisesta huolettomuudestaan. En tarkoita, että kaikki lapsettomat olisivat vailla huolia, mutta helapsettomien on sentään mahdollista päästä ainakin välillä sellaiseen huolettomuuden tilaan, johon vanhemmat eivät vain pääse.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 16:32"]

Vanhemmuus on kuin mikä tahansa setti taitoja: osa on luonnonlahjakkuuksia ja osa on aivan käsittämättömän huonoja.

[/quote]

Tähän liittyen se että kaikista ei yksinkertaisesti ole vanhemmiksi, eikä kaikkien pitäisi hankkia lapsia. 

Yksi tabu ainakin on se, että osa luonteeltaan oikein herttaisista ihmisistä ei vain osaa kasvattaa lasta ja tuloksena on pieniä hirviöitä. Se on helppo kritisoida äitiä, joka on luonteeltaan itsekeskeinen ja kylmä tai alkoholisoitunut tai agressiivinen. Mutta sitten kun on äiti, joka on oikein lämmin ja ihana ihminen mutta joka ei esimerkiksi kykene omalle lapselleen sanomaan koskaan ei ja antaa lapsen terrorisoida koko lähiympäristöä ja luo turvattomuuden tunnetta lapselleen rajojen puuttella. On vaikea sanoa oikeasti että ihan oikeasti toinen on niin paska kasvattaja kun tietää että toinen rakastaa sitä lastaan ehdottomasti.

Se, että lapset on usein vanhemmilleen myös "status"-juttu, kuten monelle on puolisotkin. Kauniita, hyväkäytöksisiä ja lahjakkaita lapsia esittelee mielellään muille, vähemmän kauniita/menestyviä muksuja välttämättä ei.