Liikennesäännöistä: Kumpi väistää?
Tapaus 1. Kyseessä on X -risteys, jossa itä-länsi suunnassa menee päätie ja etelä-pohjois suunnassa lähtevät tiet kahteen eri kylään. (siis toinen etelään ja toinen pohjoiseen) Kylistä tulevilla on kolmiot. Pohjoisesta tulee punainen auto, jonka tarkoituksena on ylittää päätie ja jatkaa etelään toiseen kylään. Etelästä tulee sininen auto, joka aikoo kääntyä vasemmalle eli länteen. Kumpi väistää kumpaa?
Tapaus 2. Jälleen sama risteys kuin yllä. Päätietä pitkin idästä tulee keltainen auto, joka kääntyy vasemmalle eli etelään. Samaan aikaan lännestä tulee vihreä auto, joka aikoo myös kääntyä vasemmalle eli pohjoiseen. Kuinka tässä tilanteessa toimitaan?
T: Autokoululainen
Kommentit (23)
Tilanteessa 1 vasemmalle kääntyjä väistää ellei ole risteyksessä selkeästi ennen suoraan menevää autoa. Tilanteessa 2 kummankaan ei tarvitse väistää, vaan autot pääsevät kääntymään rahoilleen risteämättä.
1. Kääntyvä väistää
2. Väistämisvelvollisuutta ei määritelty, molemmat ajavat varovasti toisiaan väistäen
1. Kääntyjä väistää, suoraan menijä ekaksi.
2. Tässä se joka on risteyksenpuolella eli jonka ei tarvitse poiketa päätien toisen kaistan läpi risteykselle saa kääntyä ensin.
1. etelästä tuleva väistää
2. Ei väliä
Okei, kiitos avustanne :)
T: Autokoululainen
Pahoittelen jo etukäteen pilkunnussintaani :(
Tieliikenneasetuksessa kuitenkin todetaan, että kärkikolmion takaa tuleva väistää risteävän tien liikennettä tai etuajo-oikeutulta suunnalta tulevaa liikennettä. Nyt ykköskohdassa molemmat tulevat kolmion takaa eikä kumpikaan siis risteävää tietä, eikä etuajo-oikeutetulta suunnalta, eikä siis liikennemerkin velvoittamana ole väsitämisvelvollinen toiseen. Jos piru lukee raamattua, niin ekassa kohdassa se kumpi ehtii menee ensin ja jos törmätään niin molemmat maksavat omat vahingot.
Oikeuskäytäntö saattaa poiketa kuvaamastani, kuten totesin, kunhan pilkkua nussin.
1) vasemmalle kääntyvä, eli sininen, väistää vastaantulevaa liikennettä.
2) autot tulee vastakkaisista suunnista ja kumpikin kääntyy vasemmalle. Kumpikin väistää, eikä kummankaan tarvi väistää toista, autot ajaa tietysti niin että niiden ajoradat eivät edes leikkaa toisiaan, eli mitään törmäysmahdollisuutta ei edes ole.
Kääntyvä kyllä väistää jos on kolmiot.
Mutta se, jolla on mersu, menee aina ensin ja muut väistää.
Se on hienoa se, saa mennä vaan ja muut antaa tietä.
t: Mika Salosta
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:39"]
Pahoittelen jo etukäteen pilkunnussintaani :(
Tieliikenneasetuksessa kuitenkin todetaan, että kärkikolmion takaa tuleva väistää risteävän tien liikennettä tai etuajo-oikeutulta suunnalta tulevaa liikennettä. Nyt ykköskohdassa molemmat tulevat kolmion takaa eikä kumpikaan siis risteävää tietä, eikä etuajo-oikeutetulta suunnalta, eikä siis liikennemerkin velvoittamana ole väsitämisvelvollinen toiseen. Jos piru lukee raamattua, niin ekassa kohdassa se kumpi ehtii menee ensin ja jos törmätään niin molemmat maksavat omat vahingot.
Oikeuskäytäntö saattaa poiketa kuvaamastani, kuten totesin, kunhan pilkkua nussin.
[/quote]
Kolmiolla ei tosiaan ole merkitystä, mutta vasemmalle kääntyvä väistää vastaan tulevaa liikennettä, joten tapauksessa ei ole kyllä tasan mitään spekuloimista tai pilkun viilaamista, aivan selvä tapaus.
1) Kolmion takaa tuleva väistää. 2) Jos molemmat kolmion takaa, se väistää joka kääntyy kulkusuunnassaan, suoraan risteyksen ylittävä on etuajo-oikeutettu, 3) jos molemmat tulee kolmion takaa ja kääntyy, se väistää, joka kääntyessään tulee risteysalueen yli.
Ekassa tapauksessa molemmilla kolmio, joten ovat siinä mielessä tasa-arvoisia. Kääntyvään nähden suoraan ajava tulee oikealta -> oikealta tulevaa väistetään, eli kääntyvä väistää.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:39"]
Pahoittelen jo etukäteen pilkunnussintaani :(
Tieliikenneasetuksessa kuitenkin todetaan, että kärkikolmion takaa tuleva väistää risteävän tien liikennettä tai etuajo-oikeutulta suunnalta tulevaa liikennettä. Nyt ykköskohdassa molemmat tulevat kolmion takaa eikä kumpikaan siis risteävää tietä, eikä etuajo-oikeutetulta suunnalta, eikä siis liikennemerkin velvoittamana ole väsitämisvelvollinen toiseen. Jos piru lukee raamattua, niin ekassa kohdassa se kumpi ehtii menee ensin ja jos törmätään niin molemmat maksavat omat vahingot.
Oikeuskäytäntö saattaa poiketa kuvaamastani, kuten totesin, kunhan pilkkua nussin.
[/quote]
Kolmiolla ei tosiaan ole merkitystä, mutta vasemmalle kääntyvä väistää vastaan tulevaa liikennettä, joten tapauksessa ei ole kyllä tasan mitään spekuloimista tai pilkun viilaamista, aivan selvä tapaus.
[/quote]
Käytännössä kyllä, ja näköjään myös teoriassakin. Tieliikennelaki määrää vasemmalle kääntyjän väistämään suoraan tulevaa vastaantulijaa.
Se pilkunnussija joka nyt luki sekä lain että asetuksen :D
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:47"]
Ekassa tapauksessa molemmilla kolmio, joten ovat siinä mielessä tasa-arvoisia. Kääntyvään nähden suoraan ajava tulee oikealta -> oikealta tulevaa väistetään, eli kääntyvä väistää.
[/quote]
Unohda kolmiot, väistämisjärjestys sama vaikka toisella olisi kolmio, sillä kolmio ei liity vastaan tulevaan liikenteeseen.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:56"]

Liittyy. Jos vastaantulijalla ei ole kolmiota, hän saapuu etuajo-oikeutetusta suunnasta ja välittämättä siitä mihin hän menee, kolmion takaa on silloin väistettävä. Useimmiten näissä risteyksissä on selventävä lisäkilpi, jossa vahvennettuna etuajo-oikeutut suunnat.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:39"]Pahoittelen jo etukäteen pilkunnussintaani :(
Tieliikenneasetuksessa kuitenkin todetaan, että kärkikolmion takaa tuleva väistää risteävän tien liikennettä tai etuajo-oikeutulta suunnalta tulevaa liikennettä. Nyt ykköskohdassa molemmat tulevat kolmion takaa eikä kumpikaan siis risteävää tietä, eikä etuajo-oikeutetulta suunnalta, eikä siis liikennemerkin velvoittamana ole väsitämisvelvollinen toiseen. Jos piru lukee raamattua, niin ekassa kohdassa se kumpi ehtii menee ensin ja jos törmätään niin molemmat maksavat omat vahingot.
Oikeuskäytäntö saattaa poiketa kuvaamastani, kuten totesin, kunhan pilkkua nussin.
[/quote]
Ymmärrätkö oikean ja vasemman käsitteen?
Et nussi pilkkua, et vaan tajua. Kääntyvä väistää, koska on tässä se vasemmalta tuloja.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:59"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:47"]
Ekassa tapauksessa molemmilla kolmio, joten ovat siinä mielessä tasa-arvoisia. Kääntyvään nähden suoraan ajava tulee oikealta -> oikealta tulevaa väistetään, eli kääntyvä väistää.
[/quote]
Unohda kolmiot, väistämisjärjestys sama vaikka toisella olisi kolmio, sillä kolmio ei liity vastaan tulevaan liikenteeseen.
[/quote]
Liittyy. Jos vastaantulijalla ei ole kolmiota, hän saapuu etuajo-oikeutetusta suunnasta ja välittämättä siitä mihin hän menee, kolmion takaa on silloin väistettävä. Useimmiten näissä risteyksissä on selventävä lisäkilpi, jossa vahvennettuna etuajo-oikeutut suunnat.
[/quote]
Väärin. Etuajo-oikeutettu suunta voidaan ilmoittaa liikennemerkillä, jolloin kolmio voi koskea vastaantulevaa suuntaa, mutta, jos ei ole ilmoitettu etuajo-oikeutettua suuntaa, niin kolmio koskee vain risteävää liikennettä, ei vastaantulevaa.
Kannattaisi siellä autokoulussa serata opetusta eikä surffailla kännykällä täällä kaikkitietävien palstoilla.
Kuinkahan paskaa autokouluopetus on, jos tällaiset perusjutut on jäänyt epäselviksi?!?
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:59"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:47"]
Ekassa tapauksessa molemmilla kolmio, joten ovat siinä mielessä tasa-arvoisia. Kääntyvään nähden suoraan ajava tulee oikealta -> oikealta tulevaa väistetään, eli kääntyvä väistää.
[/quote]
Unohda kolmiot, väistämisjärjestys sama vaikka toisella olisi kolmio, sillä kolmio ei liity vastaan tulevaan liikenteeseen.
[/quote]
Liittyy. Jos vastaantulijalla ei ole kolmiota, hän saapuu etuajo-oikeutetusta suunnasta ja välittämättä siitä mihin hän menee, kolmion takaa on silloin väistettävä. Useimmiten näissä risteyksissä on selventävä lisäkilpi, jossa vahvennettuna etuajo-oikeutut suunnat.
[/quote]
Ei liity, jos ei ole sitä etuajo-oikeutetun suunnan osoittavaa liikennemerkkiä.
Pahoittelen sekavaa selitystä :D
T: Autokoululainen