Voitteko kertoa mitä sisältöä tässä on?
Kyseessä siis erään blogin teksti tältä päivältä. Saisiko tuosta tehtyä edes tiivistelmää? Huh-huh!
"En tiedä johtuuko vajaan kahden kuukauden päästä häämöttävässä lomamatkassa, vai siitä, että talopaketti saapuu tontille puolentoista viikon päästä (!!!!), mutta olen tällä viikolla ollut jotenkin rentoutuneempi kuin edellisillä viikoilla. Pakko myöntää, että stressin vuoksi on nimittäin tullut purettua hampaita yhteen yhden jos toisenkin kerran tässä viimeisen parin kuukauden aikana miehen puurtaessa pitkää päivää ja mun yrittäessä hallita kotia, lasta ja koiraa töiden ohessa.
Nyt on edessä vaikka mitä ihania juttuja, mutta yritän nauttia siinä samalla näistä ihanan keväisistä ilmoista, joskin pakko myöntää, että mieluusti sitä asuisi jossain paikassa missä olisi oma piha, mutta ensi vuonna sitten! Hieman kyllä jännittää, minkälainen pätsi tästä meidän kaksiosta vielä kesäkuumalla tulee, kauhistuttaa jo ajatus niistä mahdollisista 30 asteen sisälämpötiloista joita viime vuonna koettiin. Tuossa muuten syy miksi meidän tulevaan kotiin tulee myös viilennyssysteemi.
Kommentit (3)
Päiväkirjamaista höpinää, ihan normijuttu blogissa ja noin sen pitää ollakin eikä naistenlehtimäistä muka asiapitoista.
Viikko alkaa taas lähenemään loppuaan ja pikainen vilkaisu säätiedotuksiin teki mut vieläkin iloisemmaksi, ensi viikosta alkaa nimittäin lämpötilat kohoamaan jo lähemmäs kesäisiä lukemia. Saas nähdä jos vaikka pääsisi nauttimaan auringosta jopa ihan bikinit päällä vaikka äitini pihalla, siellä olisi myös tytölle ja Maxille hieman enemmän tilaa temmeltää kuin täällä meidän asunnossa! Huomenna muuten luvassa postausta siitä herkullisesta kakusta josta jaoin kuvaa Instagrammissa jokin aika takaperin. Jos on vielä viikonlopun herkkujen kohdalla kysymysmerkki niin pysykäähän kuulolla!!!
No jopas oli sillisalaatti. Kirjoittajalla vissiin kovalevy täynnä. Tai sit ne napit sekaisin.