Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muilla syystä tai toisesta kuormittavaa ystävää/kaveria?
16.06.2015 |
En tiedä mitä tekisin kun kantti ei anna myöten lopettaa kokonaan yhteydenpitoa. Tilanne on siis sellainen, että minulla on pitkäaikainen ystävä, jonka näkeminen ja tapaamisten ylenpalttinen suunnittelu kuluttavat paljon enemmän energiaa, mitä antavat.
Asutaan pitkähkön välimatkan päässä ja minulle riittäisi varsin hyvin soittelut ja pari kertaa vuodessa tapaaminen. Ystävä sen sijaan hiillostaa ja painostaa koko ajan näkemisellä ja joka puhelussa asiaa puidaan ja pitäisi kalenterin kanssa suunnitella menoja sen mukaan, koska voitaisiin nähdä. Sen vuoksi yhteydenpitokin uhkaa kohta jäädä kun en jaksa enkä uskalla vastata kun aina pitäisi sen jälkeen olla päivämäärää antaa.
Tapaamiset olisivat ihan kivoja, mutta kun ovat aivan jumalattoman kuormittavia. Välimatkan vuoksi aina pitäisi yöpyä ja siihen menee aina koko viikonloppu. Heillä on 4 lasta, meillä 3. Koskaan ei onnistu tapaaminen vain ystävän kanssa ilman lapsia. Vaikka näin sovittaisiin, on viime hetkellä aina joku heidän lapsistaan tulossa mukaan. Lapset ovat villejä ja (anteeksi kovasti varmaan oma moukkamaisuuteni) epämiellyttäviä, koska eivät osaa alkeellisimpiakaan kyläilytapoja. Koko yökyläily on siis yhtä mekkalaa, huutoa, kiukuttelua, ruoanlaittoa ja kaaoksen raivaamista. Ei mitään mahdollisuutta aikuisten jutella rauhassa hetkeäkään. Vierailun jälkeen on energia aivan loppu.
En todellakaan haluaisi uhrata viikonloppuja tässä kiireisessä elämänvaiheessa näkemiseen. En jaksa kahta työviikkoa putkeen jos välissä on vielä täystöinen viikonloppu tuon perheen kanssa. Lomakaan ei tunnu lomalta jos silloin pitää lohkaista päiviä tuohon touhuun. Ystävää mielelläni näkisin, mutta kun aina ne lapset on otettava mukaan, vaikka ensin sovitaan muuta. En enää jaksa sopia näkemisiä kun odotukset lätsähtävät joka kerta.
En edes tiedä miksi kirjoitin tänne, kunhan hausin purkaa ärtymystäni. En tiedä mikä tähän voisi auttaa, ei kai mikään. Välejäkään en kehtaa katkaista kun olemme heidän lapsensa kummeja, he meidän lapsen kummeja ja ystävän vanhemmat taas minun. Olisi liian kiusallista katkaista kokonaan välit.
Kommentit (21)
No en mäkään tollasta jaksais 2-3 kuukauden välein , kerran vuodessa ehkä ok, jos et kerran kehtaa olla tyly ja olla näkemättä kokonaan.. Aikuisia tässä ollaan, ja jos ei jaksa niin ei jaksa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän eri syystä kuormittava ystävä, ja paras ystävä kaikenlisäksi. Hän sairastui masennukseen reilut 10 vuotta sitten ja on siitä lähtien katsonut oikeudekseen olla ikinä ottamatta yhteyttä. Toki ymmärrän kun on se pahin vaihe menossa ettei kiinnosta tehdä mitään/soittaa kenellekään mutta sitten kun on lääkitys tasapainossa (jostain syystä hänelle ei löydy oikeaa lääkitystä, tai aina jos löytyy niin kuvittelee "parantuneensa" ja lopettaa lääkkeet kokonaan) niin silloinkaan ei ikinä soita. Häntä ei kiinnosta mun asiat, selittää omiaan vain. Rankalta tuntuu. Olen kuitenkin päättänyt että häntä en hylkää, vaikka tuntuu että meidän ystävyys on mennyttä. Muutaman vuoden välein näen pilkahduksia vanhasta hänestä ja silloin muistan miksi tätä jaksan.
Sinuna sanoisin suoraan, että haluaisit nähdä kahdestaan ystävän kanssa. Sano, että ihan oman lapsiperhearjenkin vuoksi et nyt jaksaisi yhtään lapsia ja haluaisit taukoa. Sopikaa tapaaminen jonnekin neutraaliin ympäristöön, ei kummankaan luo. Vaikka shoppailuviikonloppu eri kaupunkiin kuin missä kumpikaan asutte.
Toinen vaihtoehto on, että yhdistät käynnin johonkin muuhun reissuun. Mene ilman lapsia käymään yhdeksi päiväksi ja jatka siitä matkaa muualle.
Tai sitten joudut vaan keksimään tekosyitä miksi ette ehdi jatkuvasti nähdä. Kyllä monta kertaa vuodessa tapaaminen tuollaisella kokoonpanolla olisi itse kullekin rasittavaa.
Oi voi, hankala tilanne :-/ Ja kuin suoraan meidän elämästä. Onkohan meillä jopa sama tuttavaperhe?! Heilläkin 4 lasta ja aina pitäisi yöpyä. Sama homma fiilisten suhteen, en jaksaisi sitä laumaa kestitä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että tällä meidän perheen tuttavaperheellä ei ole kovasti perhetuttuja, sukua jne. ja koittavat siksi hanakasti pitää kiinni jokaisesta olejnkorresta, mihin heidät suostutaan ottamaan kylään. Helvetin raskas porukka ja todella aina lapset mukana. Olemme tietoisesti ottaneet etäisyyttä.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 14:01"]
Oi voi, hankala tilanne :-/ Ja kuin suoraan meidän elämästä. Onkohan meillä jopa sama tuttavaperhe?! Heilläkin 4 lasta ja aina pitäisi yöpyä. Sama homma fiilisten suhteen, en jaksaisi sitä laumaa kestitä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että tällä meidän perheen tuttavaperheellä ei ole kovasti perhetuttuja, sukua jne. ja koittavat siksi hanakasti pitää kiinni jokaisesta olejnkorresta, mihin heidät suostutaan ottamaan kylään. Helvetin raskas porukka ja todella aina lapset mukana. Olemme tietoisesti ottaneet etäisyyttä.
[/quote]
Tuo raskas porukka on hauska ilmaisu, kun jotenkin tulee tunne, että se porukka tosiaan on tahmea, painava, äänekäs, sotkeva. Minulla kävi aiemmin vastaavanlaisia ja kyllä se syö energiaa enemmän kuin tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 14:00"]
Sinuna sanoisin suoraan, että haluaisit nähdä kahdestaan ystävän kanssa. Sano, että ihan oman lapsiperhearjenkin vuoksi et nyt jaksaisi yhtään lapsia ja haluaisit taukoa. Sopikaa tapaaminen jonnekin neutraaliin ympäristöön, ei kummankaan luo. Vaikka shoppailuviikonloppu eri kaupunkiin kuin missä kumpikaan asutte.
Toinen vaihtoehto on, että yhdistät käynnin johonkin muuhun reissuun. Mene ilman lapsia käymään yhdeksi päiväksi ja jatka siitä matkaa muualle.
Tai sitten joudut vaan keksimään tekosyitä miksi ette ehdi jatkuvasti nähdä. Kyllä monta kertaa vuodessa tapaaminen tuollaisella kokoonpanolla olisi itse kullekin rasittavaa.
[/quote] agreed
Onko mahdollista tehdä näin: Sovi tapaaminen, korosta, että haluat tavata kahden kesken, et jaksa lapsia vaan haluat rentouttavan tapaamisen. Jos ystävä ilmoittaa viime tipassa, että hän joutuu ottamaan lapsen mukaan, vastaa, että perustaan sitten koko tapaaminen ja tavataan silloin,kun hän pääsee irrottautumaan lapsistaan. JOka kerran perut, kun ystävä muuttaa ohjelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja menet itse, niin voit paremmin ohjata vierailun kestoa.
Yritä sinnitellä ystäväsi kanssa, jos pidät hänestä ihmisenä ja nuo lapset ovat todella ongelma numero yksi. Ja ehkä ainoakin ongelma? Nimittäin vuodet kuluvat nopeasti! Kohta lapsia ei enää oteta mukaan (viimeistään noin 13-vuotiaasta ylöspäin) ja koko loppuelämä edessä mukavaa ystävyyttä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä aika pitkä sinnittely edessä jos lapset ovat pieniä. En ryhtyisi tuohon
Älkää tavatko jomman kumman kotona, vaan ehdota matkan puolivälistä vaikka kylpylää tai muuta pientä hotellia, missä molemmalla perheella on oma huone? Jos olet itse menossa kyläilemään, niin vastaavasti hankkikaa hotelli lähistöltä ja käy vain itse päivällä kaverilla kylässä. Tuolloin kummankaan ei tarvitse olla isäntänä ja välillä voi vetäytä omaan rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna sanoisin että ottaa voimille työviikon päälle nuo tapaamiset *nimenomaan lasten huudon yms. takia* Minusta siinä ei ole mitään loukkaavaa jos aikuinen sanoo noin toiselle äidille, joka sen tilanteen myös näkee, korosta siihen perään että seuraavan kerran mennään kyllä ihan aikuisten kesken, se on sitä aikaa jota te tarvitsette!
Onko sitten aina niin että tulee teille? Ymmärrän että rasittaa. Meilläkin on yks tuttavaperhe jossa kyläily on tuskaa yhden lapsen takia.kestää viikon toipua kun muutaman tunnin käy kylässä.:)silti vanhempien kanssa mukava nähdä ja joskus käydään aikuisten kesken syömässä tms. Kyllä mullakin tekee tiukkaa ruokkia päivätolkulla vieraita ja onneksi meillä suht harvoin käy ketään yökylässä.
edellä oli jo hyviä vinkkejä eli ehdota tapaamidta johonkin muualle ja jos ei käy niin pahoittelut ja katellaan toiste..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tai pitäisikö sanoa, että oli sellainen kaveri joka kuormitti todella paljon. Hän erosi miehestään vuosi sitten (vuosia kaveri valitti paskasta avioliitostaan ja silti lapsia "tekivät" useampia). Siitä asti kaverini naputteli mulle viestejä ym useita kymmeniä päivän aikana. Jos en johonkin vastannut niin viestien määrä hieman väheni. Tottakai minä parhaani yritin häntä tukea ja hyvinkin aktiivisesti.
Loppujen lopuksi tämä kaveri sai päähänsä, että minä olisin heidän eron syypää, vaikka minulla ei ollut siihen osaa eikä arpaa. Aloin saamaan myös syytöksiä niskaani ties mistä ja joka ikinen sana mitä hänelle kirjoitin/sanoin otettiin niin kirjaimellisesti, että kaikkea piti alkaa erikseen selittään ja pohtimaan. Siis ihan päivän selviä asioita jotka jokainen tajuaa, mutta ihan kuin tämä kaveri olisi taantunut lapsen tasolle eikä enää ymmärtänyt yhtään mitään. Hän siis ihan suoraan syytti minua ties mistä ja, kun kasvotusten yritin ottaa asian puheeksi, että missä nyt mättää, kun minä en ole vastuussa heidän huonosta suhteesta ja erosta ym niin ei suostunut edes keskustelemaan.
Jonkin aikaa sitten mulle vain tuli stoppi..en jaksanut enää tämän kaverin viestejä yhtään ja koko ajan vähensin niihin vastaamista. Minä en tee tuollaisella "kaverilla" mitään joka vain imee minusta kaiken energian ja sitten heittää vaan paskaa niskaan ja jatkaa taas kuten ei mitään oman pahan olonsa purkamista minuun. Monta kertaa olen jo hänelle sanonut, että etsikööt jonkun muun jolta hakee tukea, mutta ei tunnu menevän kaaliin. Ehkäpä vähän aikaa laittamani viesti jo vihdoin sai sen tajuamaan tilanteen, sillä nyt ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Olenkin tässä pohtinut, että mitä ihmettä teen kaverilla joka ei ole tukenut minua, kun olen sitä tarvinnut? Häntä kyllä pitäisi tukea ja puhua vain hänestä. Hänen luonaan vierailutkin on olleet yhtä tuskaa, kun lapsilla ei tunnu olevan mitään sääntöjä, komentoja eivät usko ja hänen lapset käyttäytyvät juuri kuten ap sinun kaverisi lapset. Todella raskaita tapaamisia! Minä siis nyt lopulta luovutin..joskus pitää ajatella itseään ja omaakin jaksamista!
Kannatan tuota, että menette esim. kylpylään yhdessä viikonlopuksi. Onko kummallakin mies? Jos on, niin teette niin, että miehet altaalle lasten kanssa ja te menette keskenänne syömään rauhassa ja juttelemaan.
Voit ihan hyvin sanoa suoraan, että kaipaisit tapaamisia ilman lapsia, koska seitsemän lapsen läsnäolo vaatii niin paljon. ja jos sovitte tapaamisen kaksistaan ja toinen viimetipassa olisi ottamassa lapsen mukaan, sano, että siirretään tapaaminen sitten toiseen ajankohtaan.
Miten olisi esim. teatteri/konsertti viikonloppu jossain kivassa kaupungissa puolessa välissä? Yö hotellissa ja joku kiva teatteri ja ulos syömään, niin ehditte kunnola turista eikä aiheuta kummallekaan ylimääräistä vaivaa.
Kun ystävä kärttää päivämäärää seuraavalle tapaamiselle, niin mitäs jos ehdotat sitä "riittävän" pitkälle. Sanot esim. että kesä on meillä jo ihan täynnä kaikenlaista ohjelmaa, mutta katotaanko syyskuun loppupuolella joku viikonloppu ja mennään vaikka porukalla kylpylään/Ruotsin risteilylle tms.?
En jaksa edes lukea tuota kuin puoleenväliin. Et tietenkään matkusta minnekään kauas tapaamaan kaveriasi. Puhutte puhelimessa, ja jos toinen matkustaa töiden tms. takia lähelle, näette.
Ei koska tulin korona aika kun alkoi järkiini! Aikaa rajotusten aikana: Ajatella! jätin taakseni negatiiviset ystävät, tutut lähisukulaiset tällä itäinen kaupunki osa Helsinki ja voin pirun hyvin nykyisin.
Alue: Aihe vapaa
Ei Se ole kuin suoraan itse aina sanoa milloin näette.Oot aikuinen ihminen ja saat päättää omasta elämästäsi.2-3 kuukauden välein näkeminen on ihan ok jos asuu kaukana.Sanot suoraan itse vaikka päivämäärät ja sillä sipuli.