Rohkeutta elää vaikeuksista huolimatta

Up

Tämä on noston arvoinen

Samantyylinen tausta täällä (alkoholismia, mt-ongelmia ja perheväkivaltaa). Olen päällisin puolin selvinnyt todella hyvin, koulut käyty hyvillä papereilla, vakituinen työpaikka, ei päihteiden käyttöä, talous ja muut asiat kunnossa, ei mt-ongelmia... Moni (tai ne muutamat, joille olen pystynyt kertomaan) on yllättynytkin kuullessaan taustastani, vaikutan kuulemma tasapainoiselta ihmiseltä. Itse kuitenkin tunnistan epävakaan lapsuuden aiheuttamat ongelmat: huono itsetunto, jatkuva häpeän tunne itsestä/perheestä/taustasta, epävarmuus, vaikeus solmia ihmissuhteita/päästää ihmisiä lähelle, liiallinen kiltteys/miellyttämisenhalu, ajoittainen surumielisyys/toivottomuus (ei kuitenkaan masennusta todettu), perfektionismi/ankaruus itseään kohtaan... En ole koskaan esimerkiksi seurustellut, vaikka lähentelen jo kolmeakymppiä. Vaikeaa kuvitella että pystyisi päästämään jonkun ihmisen niin "iholle", sekä häpeän niin vahvasti taustaani että uskon mahdolllisen kiinnostavan miehen häipyvän sillä sekunnilla kun kuulee millaisen perheen tyttären kanssa on tekemisissä... Unelmissa kuitenkin siintää ajatus normaalista, turvallisesta perhe-elämästä jonkun hyvän/kiltin miehen kanssa, ehkä vielä joku päivä!

Up.

Mielenkiintoinen avaus, mutta ei täällä kukaan enää uskalla kertoa vaikeista asioista, koska ketju täyttyy trolleista ja ilkeilijöistä.

Pahoittelen ap. Jospa vertaistukea saisi jostain muualta?

Tuttu tarina. Minun kamelin selkäni katkesi kuitenkin vasta nykyiseen tilaansa kun hain apua eikä kukaan välittänyt. Perheeni ja sukuni pahoinpitelyn kestin, mutta yhteiskunnan ylenkatsominen oli liikaa. Minulla on Ptsd, enkä oikein elä mitenkään. Ei työtä, ystäviä, koulutusta jne. Olen tällä herkellä elämän ja kuoleman välissä - pohdin että jatkanko vai laitanko pelin poikki. En minäkään loputtomiin kestä. Tiedän kuitenkin että toipuminen on mahdollista joissain tapauksissa,

Eikö kukaan tunnista itseä?