Lue keskustelun säännöt.
Menee hermo omiin kakaroihin.
31.05.2015 |
Mä en jaksa noita hlvetin kakaroita! Ne on 2 ja 4 vuotiaita ja NIIN rasittavia. Joka ikinen hetki kun käännät selkäs niin ne on levittelemässä kaikki tavarat. Puhtaat pyykit levitetään korista pitkin lattioita. Lasissa olevien kukkien pistokkaiden vedet kaadetaan lattialle/juodaan, ei selvinnyt kumpi. Vaatteet riisutaan päältä ja jätetään siihen ja hetken päästä haetaan kaapista uudet jotka taas riisutaan. Sukkia ei enää ole kuin parittomia kun kaikki hukkuvat. Jos jonkun kynän jätät kahta metriä alemmas niin jo on kaikki paikat piirretty. Hammasharjat haetaan kaapista, pestään hampaat ja jätetään siihen. Kaikki lelukorit kaadetaan lattialle ja sitten leluja kuljetetaan alakertaan/meidän makkariin ym. Sanomalehdet jos jää alas niin löytyvät pitkin poikin. Keittiö on täynnä muruja ja astioita ja puoliksi syötyjä hedelmiä. Mädäntyneitä omenia löytyy leikkikeittiöstä ym. Lastenhuoneen sohva ja matto on suklaassa kun löysivät suklaalevyn. Kumisaappaat ja tennarit ovat ties missä kun nekin piti hakea kenkäkaapista jne. jne. jne.
Siis tämä on yhtä kaaosta. Luulisi tuon nelivuotiaankin jo uskovan jos miljoonatta kertaa sanotaan että niitä leluja ei tuoda lastenhuoneesta pois, vessassa ei leikitä, hedelmiä ei haukata kaikkia vaikka ylettyisikin ja vaatteet riisutaan tuolille tai viedään pyykkiin. Lapsilukot ei auta kun sormet ylettyy laatikoita tonkiin silti.
Kun mä siivoon yläkerran vessassa sotkuja niin nää repii alakertaa kaaokseen ja toisinpäin. Täytyykö mun köyttää ne itteeni niin ei pääse pahojaan tekeen kun on koko ajan valvovan silmän alla? Tuntuu että mun elämä on yhtä noidankehää, pyörin vaan noitten perässä sotkuja siivoomassa kun ne tekee jo uutta.
Mihinkään ei huvita lähtee niitten kanssa kun ensin joutuu etsiin niitä vaatteita ja SUKKIA ties mistä kerroksesta. Sitten täytyy saada vessassa käymään, ekalla pyytämisellä tai OMATOIMISESTI ei missään nimessä voi mennä. Sitten kiukutellaan vaikka ruokakaupassa kun kaksvuotias haluaa kävellä itse, mutta siitä ei tule mitään kun lähtevät leikkimään hippaa kun kaksin ovat vapaana. Sitten se kiljuu kun joutuu oleen kärryissä. Isompi koko ajan tönää ostoskärryjä väärään suuntaan kun roikkuu kyydissä. Kassalla ryysitään kassan päähän vaikka ei ole vielä meidän vuoro ja kun käsken pois niin ei voi heti mennä. Matkalla kiukutellaan muuten vain. Jatkuvaa "äiti on tyhmä" -juttua.
Ei huvita antaa palapelejä niille kun sen jälkeen puolet paloista puuttuu ja ne kiinnostaa ehkä puoli minuuttia. En ehdi olla koko aikaa mukana rakentamassakaan kun ruokaakin täytyy tehdä. Päikkäreille kun laittaa niin sängyssä ei pysytä vaan ruvetaan leikkiin. Siinä sitten juoksen niitä vtun portaita miljoonaan kertaan. Illalla nukahtaminen kestää tunnista kahteen riippumatta ovatko nukkuneet päikkäreitä. Sitten tungetaan toisen sänkyyn ja aletaan nipisteleen, pureen tms. ja taas äiti juoksee.
Suurin ongelma tuntuu olevan liian iso kämppä. En millään pysty vahtiin mitä ne tekee yläkerran vessassa jos teen alakerrassa ruokaa. Toinen ongelma on se että mies on töissä niin että lähtee kotoa puoli neljä ja tulee koska tulee, Nukkuu yhteentoista-kahteentoista. Kauppaan meidän täytyy lähteä just päikkäriaikaan että mies ehtii taas töihin. Mä en voi yksin käydä kaupassa kun ei ole ajokorttia ja kauppa on kaukana. Mies sitten yleensä käy keskenään ja mä vietän kaiken aikani täällä kotona vankina. Viikonloppuvapaata ei ole kun mies on töissä. Arkena kaikki muut on töissä eikä paljoa huvita yksin mennä minnekkään.
Tai jos lähden lapsien kanssa jonnekkin bussilla aamusta, niin sen päivän siivoomiset ja ruoanlaitot jää tekemättä.
Mä keräsin niiltä nyt kaikki lelut pois, otin kahvan niitten huoneesta pois ja laitoin potan niitten huoneeseen. Aamulla heitän äkkiä ovenraosta pari korppua ja vesipullon. Olkoon siellä kunnes olen saanut siivottua kunnolla koko kämpän seinäpiirrustuksia myöten. Mutta miten hlvetissä saan ne uskoon että jotkut asiat on kiellettyjä? Jäähyllä molemmat kyllä istuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mutta ei tunnu olevan apua. Ne on mukana kotihommissa, isompi imuroi, pieni osaa hienosti siivota lelut, mutta se vaatii mun kokoaikasta huomioo. MITEN saan ne oleen nätisti jos/kun joudun tekeen hommia jossa ne ei voi olla mukana?
Kommentit (37)
Ihanaa kun jollakin muullakin on samanlaista! Meillä on 4v 3v ja 1v lapset. Kaksi vanhinta on poikia ja meno sen mukaista. Jatkuvaa karjumista, taisteluleikkejä, kiipeilyä, hippaa, pomppimista, huutamista, painia ja riehumista. Eivät oikeastaan leiki koskaan paikallaan vaan aina jotain fyysistä juttua. Ja tuttua on myös tuo, että sotketaan joka paikka ja kaikkea pitää kokeilla koska "en mä muuten tiedä jos ei kokeile".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaako siis tehdä lisää lapsia?? Kyselee yhden 1 vuotiaan pojan vanhemmat jotka toisesta haaveilevat, mutta minä (äiti) vielä mietin kun tämä ensimmäinenkin on välillä niin vaativa, mutta ihana:)
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 08:44"]
Kannattaako siis tehdä lisää lapsia?? Kyselee yhden 1 vuotiaan pojan vanhemmat jotka toisesta haaveilevat, mutta minä (äiti) vielä mietin kun tämä ensimmäinenkin on välillä niin vaativa, mutta ihana:)
[/quote]
Toki kannattaa! Onhan se lapsellekin kiva saada edes yksi sisarus leikkikaveriksi. Meillä on kolme lasta, 4, 2 ja 1 vuotiaat eikä enempää tule. Tämän kaaoksen vielä joten kuten hallitsee. Asutaan yksitasoisessa ok-talossa ja omaa pihaa ja aktiviteetteja on riittävästi.
Hermot on toisinaan koetuksella koska vaimoni on siivoushullu, mutta koitetaan häipyä jaloista lasten kanssa silloin kun siivoushalut iskee.
M39
Kuulostaa siltä että lapsesi ovat liikaa keskenään. Itselläni sama setti vauvalla höystettynä ja ruoanlaiton olen ratkaissut niin että teen pikku kakkosen aikaan isomman satsin mistä jää seuraavan päivän lounas. Lelut siivotaan yhdessä iltaisin paikoilleen ja jos lapset eivät osallistu siivoukseen niin äidin siivoamat lelut lähtee varoituksen jälkeen varastoon jäähylle. Siivouksesta siis tingin, pyrin pitämään kämpän perussiistinä ja tahrat poistan tuoreeltaan ja irtoroskat mutta imuroinnin hoidan sitten kun mies hoitaa lapsia. Kaupassa käyn mieluiten yksin mutta jos menemme perheenä niin valtuutan lapset osallistumaan ostosten tekoon, valitsevat hedelmiä, leipää, yogurttia, osaavat ottaa maitoa yms. kärryyn ja keskustellaan mitä ostetaan joten eivät halua karata tai kerkeä kiukutella. Ajattelen näin että lapset ovat vähän aikaa pieniä ja hoidettavia joten heidän kanssaan oleminen on etusijalla. Kerkeän puunata kotiani sitten kun seurani ei heitä enää kiinnosta:-)
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 09:01"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 08:44"]
Kannattaako siis tehdä lisää lapsia?? Kyselee yhden 1 vuotiaan pojan vanhemmat jotka toisesta haaveilevat, mutta minä (äiti) vielä mietin kun tämä ensimmäinenkin on välillä niin vaativa, mutta ihana:)
[/quote]
Toki kannattaa! Onhan se lapsellekin kiva saada edes yksi sisarus leikkikaveriksi. Meillä on kolme lasta, 4, 2 ja 1 vuotiaat eikä enempää tule. Tämän kaaoksen vielä joten kuten hallitsee. Asutaan yksitasoisessa ok-talossa ja omaa pihaa ja aktiviteetteja on riittävästi.
Hermot on toisinaan koetuksella koska vaimoni on siivoushullu, mutta koitetaan häipyä jaloista lasten kanssa silloin kun siivoushalut iskee.
M39
[/quote]
Sisarus leikkikaveriksi...
Yhden alle vuoden vanhan lapsen äitinä aloin myös miettiä ja olen mietiskellyt vähän jo aiemminkin, että miten lasten kanssa jaksaa jos heillä on max kaksi vuotta ikäeroa? Jos vähänkin tykkää järjestyksestä elämässään niin kuulostaa aivan kamalalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kaksi lasta, 3v ja 1,5v. Sotkevat kyllä kun selkänsä kääntää: meillä on lukot/kuminauhat keittiön ja vessan kaapeissa ja vessapaperia vain muutama pala kerrallaan potan vieressä: aikuiset ottaa ylähyllyltä (vessapaperirulla olisi nanosekunneissa silputtu vessan lattialle..). Lapset ovat mukana kaikessa mitä teen: jos ripustan pyykit, he "auttavat", jos kokkaan heillä on omat leluastiat. Kun juon kahvia he katsovat Muumi-jakson. En kertakaikkiaan päästä heitä silmistäni. Ja ai niin, lastenhuoneessakin leluista suurinosa kaapissa; yksi lelukori kerrallaan leikeissä. Ollaan myös paljon ulkona; ei sotkua.
Nukkuminen on tiukkaa: kun on pisut, pesut ja pusut tehty niin sängystä EI TULLA POIS. Maata pitää pää tyynyssä. Joskus pidän jopa kättä pepun päällä, että olen oikeasti tosissani. Unimusiikko soi. Nukahtavat yleensä 30 min sisään. Huom. yleensä.
Ai niin, tavaraa on meillä muutenkin vähän; kukat korkealla, tv kaapissa ja koriste-esineet lahjoitettu pois. Kenkäkaappi lukossa.
Tämä on enemmän vankila kuin koti, mutta ajattelen tätä väliaikaisena ratkaisuna: ainakin mielenterveyteni säilyy.
Äiti-90.
Meillä samanikäiset lapset. Eivät onneksi tärvele kämppää, mutta tappelevat sen sijaan koko ajan. Mitään ei saa tehtyä, kun pitää koko ajan olla selvittelemässä riitoja. Onneksi tulee kesä, niin ollaan ulkona paljon, se rauhoittaa menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kanssa ollaan ja pidetään päivärytmi kunnossa. Aamulla ulos, syömään ja päiväunille. Ei siinä kuulu siivota ym. Illalla siivotaan ydessä lelut ja päivän sotkut. Ruuan laittoon lapset voi tulla mukaan. Viikkosiivous tehdään koko perheen voimin
En ymmärrä miten äidit edes ihmettelee tätä. Lapsen kanssa pitää olla!
Huomionhakuisuutta osaksi tollanen höpöttäminen. Se 2-vuotias tutustelee maailmaan just noin, ei ole vielä aivoja joten älä ainakaan sille rageile kovin pahasti.
Mahdollisimman paljon ulkoilua, lapsilla on virtaa ja ulkoilu on oikea paikka purkaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaan tuskasi. Mun tapauksessa ne muksut vaan ei ole omia, vaan miehen ja ikää 4 ja 5 vuotta. Olen asunut miehen kanssa nyt 9kk ja lapset siitä puoli vuotta pysyvästi, kun miehen ex kuoli. Lapset ei millään usko, että meilläkin on säännöt ja kun mies ei ole kotona niin minua totellaan silloin. Tykkään kyllä noista ja koetan olla läsnä, mutta välillä tekee mieli jättää ne huutamaan ja sotkemaan, kun mun sanaa ei kuunnella yhtään (ymmärrän etten ole äiti enkä edes yritä olla). Täällä käydessään olivat aina ihania ja kilttejä ja siistejä, kun äiti piti ne nuhteessa eikä suvainnut perseilyä. Mies on paljon reissutyössä, niin käytännössä nää lapset on välillä kuukaudesta yli puolet minun vastuulla. Ihan hirveen hyvä yhtälö poissaoleva isä ja äitiä ikävöivät lapset sysättynä uudelle puolisolle. Onhan ne ihania ja kertovat että tykkäävät musta, mutta kun mä en saa niihin mitään auktoriteettia ja menee välillä niin hermo siihen.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:06"]Jaan tuskasi. Mun tapauksessa ne muksut vaan ei ole omia, vaan miehen ja ikää 4 ja 5 vuotta. Olen asunut miehen kanssa nyt 9kk ja lapset siitä puoli vuotta pysyvästi, kun miehen ex kuoli. Lapset ei millään usko, että meilläkin on säännöt ja kun mies ei ole kotona niin minua totellaan silloin. Tykkään kyllä noista ja koetan olla läsnä, mutta välillä tekee mieli jättää ne huutamaan ja sotkemaan, kun mun sanaa ei kuunnella yhtään (ymmärrän etten ole äiti enkä edes yritä olla). Täällä käydessään olivat aina ihania ja kilttejä ja siistejä, kun äiti piti ne nuhteessa eikä suvainnut perseilyä. Mies on paljon reissutyössä, niin käytännössä nää lapset on välillä kuukaudesta yli puolet minun vastuulla. Ihan hirveen hyvä yhtälö poissaoleva isä ja äitiä ikävöivät lapset sysättynä uudelle puolisolle. Onhan ne ihania ja kertovat että tykkäävät musta, mutta kun mä en saa niihin mitään auktoriteettia ja menee välillä niin hermo siihen.
[/quote]
Et korvaa äitiä mutta koita ny helekutti antaa heille sitä äidin hellyyttä ja auktoriteettia. Lapsiraukat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:10"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:06"]Jaan tuskasi. Mun tapauksessa ne muksut vaan ei ole omia, vaan miehen ja ikää 4 ja 5 vuotta. Olen asunut miehen kanssa nyt 9kk ja lapset siitä puoli vuotta pysyvästi, kun miehen ex kuoli. Lapset ei millään usko, että meilläkin on säännöt ja kun mies ei ole kotona niin minua totellaan silloin. Tykkään kyllä noista ja koetan olla läsnä, mutta välillä tekee mieli jättää ne huutamaan ja sotkemaan, kun mun sanaa ei kuunnella yhtään (ymmärrän etten ole äiti enkä edes yritä olla). Täällä käydessään olivat aina ihania ja kilttejä ja siistejä, kun äiti piti ne nuhteessa eikä suvainnut perseilyä. Mies on paljon reissutyössä, niin käytännössä nää lapset on välillä kuukaudesta yli puolet minun vastuulla. Ihan hirveen hyvä yhtälö poissaoleva isä ja äitiä ikävöivät lapset sysättynä uudelle puolisolle. Onhan ne ihania ja kertovat että tykkäävät musta, mutta kun mä en saa niihin mitään auktoriteettia ja menee välillä niin hermo siihen.
[/quote]
Et korvaa äitiä mutta koita ny helekutti antaa heille sitä äidin hellyyttä ja auktoriteettia. Lapsiraukat.
[/quote]
No koko ajan. Ei kai ne kertois musta tykkäävänsä jos en jotain tekis oikein. Oon vienyt ne eläintarhaan, ollaan istutettu yhdessä kukkia ja tehty kaikkia tavallisia juttuja, luen iltasadun lähes joka ilta ja ollaan muisteltu lasten äitiä ja lapset saa tulla mun syliin aina kun tahtovat. Ikinä mä en noille näytä sitä jos meinaa hermo mennä vaan koitan ohjata ne johonkin luvalliseen toimintaan. Ne kyllä tykkää musta, mutta auktoriteettia mulla ei ole
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:10"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:06"]Jaan tuskasi. Mun tapauksessa ne muksut vaan ei ole omia, vaan miehen ja ikää 4 ja 5 vuotta. Olen asunut miehen kanssa nyt 9kk ja lapset siitä puoli vuotta pysyvästi, kun miehen ex kuoli. Lapset ei millään usko, että meilläkin on säännöt ja kun mies ei ole kotona niin minua totellaan silloin. Tykkään kyllä noista ja koetan olla läsnä, mutta välillä tekee mieli jättää ne huutamaan ja sotkemaan, kun mun sanaa ei kuunnella yhtään (ymmärrän etten ole äiti enkä edes yritä olla). Täällä käydessään olivat aina ihania ja kilttejä ja siistejä, kun äiti piti ne nuhteessa eikä suvainnut perseilyä. Mies on paljon reissutyössä, niin käytännössä nää lapset on välillä kuukaudesta yli puolet minun vastuulla. Ihan hirveen hyvä yhtälö poissaoleva isä ja äitiä ikävöivät lapset sysättynä uudelle puolisolle. Onhan ne ihania ja kertovat että tykkäävät musta, mutta kun mä en saa niihin mitään auktoriteettia ja menee välillä niin hermo siihen.
[/quote]
Et korvaa äitiä mutta koita ny helekutti antaa heille sitä äidin hellyyttä ja auktoriteettia. Lapsiraukat.
[/quote]
No koko ajan. Ei kai ne kertois musta tykkäävänsä jos en jotain tekis oikein. Oon vienyt ne eläintarhaan, ollaan istutettu yhdessä kukkia ja tehty kaikkia tavallisia juttuja, luen iltasadun lähes joka ilta ja ollaan muisteltu lasten äitiä ja lapset saa tulla mun syliin aina kun tahtovat. Ikinä mä en noille näytä sitä jos meinaa hermo mennä vaan koitan ohjata ne johonkin luvalliseen toimintaan. Ne kyllä tykkää musta, mutta auktoriteettia mulla ei ole
[/quote]
Eniten mua tässä risoo lasten puolesta se, että mies on välillä kaksikin viikkoa reissussa nyt kun lapset eniten isäänsä tarvis. Kyllä me pärjätään kolmestaan, mutta olis kyllä minun mielestä miehen tehtävä jättää ne työt kakkossijalle ja olla lasten turvana. Varmasti turvaton olo, kun äiti kuoli ja isä on muutenkin pitkää päivää töissä ja lisäksi vielä työmatkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähemmän leluja esille? Meillä 3 ja 5 vuotiaat ja vietän heidän kanssa aikaa, niin eivät ehdi tekemään pahojaan. Tänään tekivät ruokaakin mun kanssa. Pienempi sekoitti lihapullatatikinan ja isompi maustoi. Ulkoilkaa enemmän ja siivoa kun lapset nukkuu, siinä mun vinkit
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:10"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 12:06"]Jaan tuskasi. Mun tapauksessa ne muksut vaan ei ole omia, vaan miehen ja ikää 4 ja 5 vuotta. Olen asunut miehen kanssa nyt 9kk ja lapset siitä puoli vuotta pysyvästi, kun miehen ex kuoli. Lapset ei millään usko, että meilläkin on säännöt ja kun mies ei ole kotona niin minua totellaan silloin. Tykkään kyllä noista ja koetan olla läsnä, mutta välillä tekee mieli jättää ne huutamaan ja sotkemaan, kun mun sanaa ei kuunnella yhtään (ymmärrän etten ole äiti enkä edes yritä olla). Täällä käydessään olivat aina ihania ja kilttejä ja siistejä, kun äiti piti ne nuhteessa eikä suvainnut perseilyä. Mies on paljon reissutyössä, niin käytännössä nää lapset on välillä kuukaudesta yli puolet minun vastuulla. Ihan hirveen hyvä yhtälö poissaoleva isä ja äitiä ikävöivät lapset sysättynä uudelle puolisolle. Onhan ne ihania ja kertovat että tykkäävät musta, mutta kun mä en saa niihin mitään auktoriteettia ja menee välillä niin hermo siihen. [/quote] Et korvaa äitiä mutta koita ny helekutti antaa heille sitä äidin hellyyttä ja auktoriteettia. Lapsiraukat. [/quote] No koko ajan. Ei kai ne kertois musta tykkäävänsä jos en jotain tekis oikein. Oon vienyt ne eläintarhaan, ollaan istutettu yhdessä kukkia ja tehty kaikkia tavallisia juttuja, luen iltasadun lähes joka ilta ja ollaan muisteltu lasten äitiä ja lapset saa tulla mun syliin aina kun tahtovat. Ikinä mä en noille näytä sitä jos meinaa hermo mennä vaan koitan ohjata ne johonkin luvalliseen toimintaan. Ne kyllä tykkää musta, mutta auktoriteettia mulla ei ole [/quote] Eniten mua tässä risoo lasten puolesta se, että mies on välillä kaksikin viikkoa reissussa nyt kun lapset eniten isäänsä tarvis. Kyllä me pärjätään kolmestaan, mutta olis kyllä minun mielestä miehen tehtävä jättää ne työt kakkossijalle ja olla lasten turvana. Varmasti turvaton olo, kun äiti kuoli ja isä on muutenkin pitkää päivää töissä ja lisäksi vielä työmatkoja.
[/quote]
Tsemppiä sulle. Olet lapsille tosi tärkeä, yritä jaksaa sitä. Mua rupes itkettämään kun luin tämän. Tosi hienoa että jaksat tuossa tilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 08:44"]
Kannattaako siis tehdä lisää lapsia?? Kyselee yhden 1 vuotiaan pojan vanhemmat jotka toisesta haaveilevat, mutta minä (äiti) vielä mietin kun tämä ensimmäinenkin on välillä niin vaativa, mutta ihana:)
[/quote]
No kannattaa tietysti tehdä toinen perään. Meillä ainakin kun ovat parin vuoden ikäerolla, puuhaavat koko ajan samoja juttuja ja pitävät toisilleen seuraa. Enemmän on hommaa jos jompi kumpi puuttuu, kun pitää olla jatkuvasti keksimässä tekemistä ja ottamassa huomioon. Viimeistään siinä 2 ja 4 vuotiaina alkavat "mennä samassa", sama siivota 2x aamupalan jäljet tai askartelut kun yhden kanssa.
Kuulostaa siltä, ettet ole johdonmukainen. Rauhoita yläkerta. Porttia ei avata ja jos lapsi avaa sen haet vaikka 100x sen sieltä pois. Lapset pitää saada uskomaan. Ota lapset mukaan kotitöihin. Menkää joka pv ainakin tunniksi ulos aamulla, että saa purkaa energiaa. Hävitä kotoa turha tavara, niin on vähemmän siivottavaa. Tee parin päivän ruoat kerralla. Kanaa ja riisiä uunidsa tekemiseen esim menee 5 min. Itse teen paljon uuniruokia, jotta ei tarvi seisoa kokoajan hellan vieressä. Ja meillä syödään 2pv samaa ruokaa. Tee kuvalinen kalenteri, jossa on piirretty ja kuvitettu päivän ohjelma. Siitä 4 vuotias jo oppii katsomaan,että mitä milloinkin tapahtuu. Esim tv:tä vois katsoa aamu ulkoilun jälkeen, kun teet ruoka ja syömisen jälkeen päikkäreille joka päivä ja samaan aikaan.
Keskustele myös miehesi kanssa sun vapaa-ajasta, jolloin saat tehdä ihan omia juttuja muutaman kerran viikossa.
Onko sulla tupla rattaat? Mukulat kyytiin ja alat vetämään joka päivä tunnin rivakan kävelylenkin. Lapset istuu valjaissa ja sä saat kuntoilla :-)
Olisi voinut olla minun kirjoittama teksti. Lasten iätki sopii. Meillä vaan ei onneksi oo kahta kerrosta ja vaan rivarikolmio joten vähän paremmin ehkä pysyy kaaos hallinnassa. Mutta mukava kuulla etten oo ainoa jolla hermot menee. En voi auttaa kun itsekin samassa jamassa mutta halit täältä,kestetään nämä muutamat vuodet <3
Kasvata niitä äpäriäs. Luuletko, että itse oppii?
Kehuilla on iso merkitys. Koita kehua niistä ihan pienimmistäkin hyvin tehdyistä jutuista. Tsemppiä!!