Mies ei haluaisi, että pesen hiuksiani
Mun pitäisi kuulemma tuntea aina ja ikuisesti huonoa omaatuntoa siitä, kun pesen hiukseni, kun siihen menee kuulemma liikaa hänen vettään. Mun pitää muutenkin kysyä aina häneltä lupa, ennen kuin menen suihkuun. En edes nykyään uskalla käydä suihkussa kuin joka toinen tai joka kolmas päivä ja hiukset pesen kerran viikossa. Kun asuin yksin, kävin joka päivä suihkussa ja pesin hiukset noin joka toinen päivä. Ahdistaa joutua olemaan likaisena.
Usein menenkin salaa suihkuun silloin, kun mies on poissa kotoa. Mies itse käy melko harvoin suihkussa, mutta täsmälleen silloin, kun häntä huvittaa. Mun sen sijaan pitää aina anella lupaa ja yleensä hän ei haluaisi sitä edes antaa.
Tämä tilanne on aivan sairas ja olen todella ahdistunut tähän elämään, nimittäin lisäksi mies myös haukkuu minua aivan tauotta mitä ilkeimmillä nimityksillä ja kun siivoan, niin hän haukkuu siivoustuloksen tai tulee ulkoa likaisilla kengillä kävelemään juuri hetkeä aikaisemmin pesemälleni lattialle. :(
Kommentit (26)
Mikä voi olla sellainen perhesyy, että joku viitsii sietää tuollaista paskaa? En keksi mitää, mikä minua pidättelisi, olisin jo niin kaukana tuollaisesta pellestä.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 14:57"]
Pöljä. Onko sillä paksu patukka, vai miksi olet vielä maisemissa?
[/quote]
Ei ole edes sitä, sen sijaan keskivertoa pienempi patukka. Niin pieni itse asiassa, että seksistä puuttuu nautinto. Ja lisäksi hänellä on ikäisekseen erittäin pahoja erektiovaivoja, joten meillä ei olekaan ollut mitään intiimimpää noin kahteen vuoteen. Kaikki taloudellisetkin menot menevät täysin puoliksi, joten en millään tavalla hyödy hänestä myöskään (en edes halua hyötyä kenestäkään, mutta tarkoitan, että ei ole oikeastaan muuta motiivia kuin perhesyyt).
voi hyvää päivää, miten joku voi kestää tollasta? Eihän tollanen oo normia, joten mieti tarkkaan, haluatko lähteä lätkimään ja mennä suihkuun, silloin kun huvittaa.
Ja mikä se "perhesyy" nimenomaan on?
Lue omat vuodatuksesi. Oletko tyhmä vai helvetin tyhmä?
Eroa hyvä ihminen. Miehesi haluaa kontrolloida sinua. Ei pysty tyydyttämään sinua seksuaalisesti ja haluaa alistaa sinut täysin käyttämällä mielivaltaisia keinoja.
Tämä pariskuntahan asuu selvästi Porvoossa.
vittu te osa naisista ootte saatanan typeriä. :D
jos ap ei omista tippaakaan itsekunnioitusta ni miks miehen pitäs? löytänyt typerän orjan ja sä tuut mukana ku idiootti.
miks sä et kunnioita ittees?
Narsistin oireet on miehellä. Ota ja juokse, ne ei parane pahenee vaan vanhetessa....
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 14:54"]
Mun pitäisi kuulemma tuntea aina ja ikuisesti huonoa omaatuntoa siitä, kun pesen hiukseni, kun siihen menee kuulemma liikaa hänen vettään. Mun pitää muutenkin kysyä aina häneltä lupa, ennen kuin menen suihkuun. En edes nykyään uskalla käydä suihkussa kuin joka toinen tai joka kolmas päivä ja hiukset pesen kerran viikossa. Kun asuin yksin, kävin joka päivä suihkussa ja pesin hiukset noin joka toinen päivä. Ahdistaa joutua olemaan likaisena.
Usein menenkin salaa suihkuun silloin, kun mies on poissa kotoa. Mies itse käy melko harvoin suihkussa, mutta täsmälleen silloin, kun häntä huvittaa. Mun sen sijaan pitää aina anella lupaa ja yleensä hän ei haluaisi sitä edes antaa.
Tämä tilanne on aivan sairas ja olen todella ahdistunut tähän elämään, nimittäin lisäksi mies myös haukkuu minua aivan tauotta mitä ilkeimmillä nimityksillä ja kun siivoan, niin hän haukkuu siivoustuloksen tai tulee ulkoa likaisilla kengillä kävelemään juuri hetkeä aikaisemmin pesemälleni lattialle. :(
[/quote]
no eroa tuosta hullusta tai maksa vesilaskut ja rahasta miestä aina kun käyttää vettä.
minä en jaksaisi elää niin.
Sä olet kirjoittanut tosi paljon aloituksia tänne. Toivottavasti on ollut apua, nythän teit eropäätöksen ja puhuit miehellekin! Eihän tarvitse nyt lähteä heinäkuussa anoppilaan?
Suunta on oikea! Pääset siitä siasta eroon, ja aloitat lasten kanssa uuden, onnellisen elämän.
Miehes on kun joku ukki pula-ajalta. Pahenee vaan vanhetessaan. Lähe lätkimään ja ala nauttimaan elämästäsi.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 15:16"]
Tämä pariskuntahan asuu selvästi Porvoossa.
[/quote]
Porvoo on tämän palstan mukaan erittäin erittäin erittäin dystopinen ja metka paikka. Niin paljon olen tuosta kaupungista saanut kuulla uskomatonta juttua, etten kohta malta olla muuttamatta sinne itse.
Haluan uteliaisuuttani nähdä kaikki ihmeellisyydet mitä tuo paikka voi tarjota.
Mä oon lukenu täysin saman kirjotuksen täältä ennenkin, joku vuosi sitten eli jos et vieläkään suihkuun pääse ni mahtaa olla likainen olo.
En edes ymmärrä tuota konseptia, että kysyisi lupaa. Sen kun menet suihkuun koska huvittaa. Jos äijä sekoaa siitä, käske vätyksen pitää turpansa kiinni.
Sun miehes ei käy ihan täysillä. Hommaa oma kämppä ja muuta pois niin pian kuin voit. Kohta se haukkuu sut kun olet höylännyt juustoa väärin ja talvella laittaa lämmöt kii kun itse lähtee jonnekin. Sun suku ja kaverit on sen mielestä ihan syvältä ja kohta et saa enää pitää niihin mitään yhteyttä.
Mahdollisen lapsen kulut saat sinä maksaa 100% ja mies tulee valittamaan kun et voikaaan äitiysrahasta osallistua 50% kustannuksiin ja haluaa lapsilisätkin itelleen. Kohta se vaatii sun pankkitilin tunnarit ja sulta loppuu sun omien itse ansaittujen rahojen käyttö kokonaan. Sitten 5v kuluttua kirjoitat tänne ja kysyt onko tällainen normaali parisuhde? Voin kertoa sulle jo nyt että EI OLE. Tuollainen vedenkäytön kontrollointi ei ole normaalia.
Yllä kuvasin sun tulevaisuutesi ellet lähde mitä pikimmin. Usko mua. Pyydän.
Noniiiin ja sitten kysyn: Miksi helvetissä oot hänen kanssaan?!
No kannattaako olla tuollaisen miehen kanssa? Omapa on valintasi.
EROA!