Viiskymppisten säälittävä elämä
Tunnen monta 50 ikävuotta lähestyvää tai jo ylittänyttä miestä ja naista, jotka elävät huonossa parisuhteessa tyytymättöminä ja periaatteessa yksin. Ollaan naimisissa tai avoliitossa, mutta mitään muuta yhteistä ei arjessa enää ole kuin asunto. Kun lapsetkin ovat jo itsenäistyneet, niin eikö olisi ihanaa jakaa helpottunut arki ihmisen kanssa, josta todella välittää, jonka seurassa viihtyy ja jonka kanssa voi nauttia elämästä? Ärsyttävää katsoa vierestä masentuneita ja katkeroituneita vanhenevia ihmisiä, kun ero olisi mahdollisuus, eikä lapsetkaan enää ole esteenä.
Kommentit (12)
Kerrankin olen aikaani edellä! Olen hieman yli nelikymppinen ja jo tuossa tilanteessa.
Ei kai tuo huonossa suhteessa riutuminen ole iästä kiinni, vaan monella raha ja yhteinen omaisuus sekä tietty saavutettu elintaso ratkaisevat, vaikka yhdessäolo olisi ankeaa.
Minä erosin kun olin 49v ja senjälkeen en ole seurustellut ihana vapaus. En ikinä huoli miestä elämääni enää koskaan. Vaikka ei mulla mikään huono liitto ollut ei väkivaltaa ei no ei oikeestaan mitään puhumistakaan enää ollut vuosiin. Elämäni paras päätös se ero ja mieskin oli huojentunut varmaan samaa ajatellut. Nyt olen 60....
Muuten olen itse tuossa tilanteessa, mutta nuorin on vasta vähän päälle 10. Olisihan se kiva, jos olisi ihminen, joka välittäisi, mutta ei kukaan tämän ikäistä huoli. En tiedä sitten, olisiko parempi olla vain kaksin lapsen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:49"]
Ei kai tuo huonossa suhteessa riutuminen ole iästä kiinni, vaan monella raha ja yhteinen omaisuus sekä tietty saavutettu elintaso ratkaisevat, vaikka yhdessäolo olisi ankeaa.
[/quote]
Jos sitä rahaa ja yhteistä omaisuutta on paljon, niin mikäs ongelma sen puolittamisessa on? Pikemminkin köyhillä on se ongelma erota, koska elämisen kustannukset nousee yksineläessä.
-ap
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:57"]Muuten olen itse tuossa tilanteessa, mutta nuorin on vasta vähän päälle 10. Olisihan se kiva, jos olisi ihminen, joka välittäisi, mutta ei kukaan tämän ikäistä huoli. En tiedä sitten, olisiko parempi olla vain kaksin lapsen kanssa.
[/quote]
Kyllä kaikenikäisillä on mahdollisuus löytää kumppani, mutta ehkä sinulle olisi hyvä olla hetki yksin tai kaksin lapsen kanssa, jos suhteesi ei enää toimi ja aiot erota. Minusta ei kannata roikkua suhteessa vain siksi, että pelkää olla yksin. Tuolla tavalla estää oman onnellisuutensa löytymisen.
Mulla mies ei halua erota ja itse olen liian masentunut hoitamaan kaikki eroasiat yksin. Helpottaisi kun toinen olisi mukana eroamassa
Me olemme viisikymppisiä ja meillä on hyvä avioliitto. :) Me tykkäämme olla toistemme seurassa ja meillä on samantapainen huumorintaju ja monet samat kiinnostuksen kohteet. Yhdessä ollaan oltu yli neljännesvuosisata enkä näe tälle pikaista loppua, jos ei nyt ulkoiset olosuhteet (onnettomuudet, sairaus) meitä erota. Elämä on kivaa viisikymppisenä. :)
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:59"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:49"]
Ei kai tuo huonossa suhteessa riutuminen ole iästä kiinni, vaan monella raha ja yhteinen omaisuus sekä tietty saavutettu elintaso ratkaisevat, vaikka yhdessäolo olisi ankeaa.
[/quote]
Jos sitä rahaa ja yhteistä omaisuutta on paljon, niin mikäs ongelma sen puolittamisessa on? Pikemminkin köyhillä on se ongelma erota, koska elämisen kustannukset nousee yksineläessä.
-ap
[/quote]
Vaikka varakas olisikin niin yksin tuskin pystyy asumaan yhtä kalliisti ja hienosti kuin kahden rahoilla. Köyhänä yh:na saa kaikenlaisia tukia, ja muutenkin elämänlaatu todennäköisesti paranee erotessa huonosta suhteesta.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:59"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:49"]
Ei kai tuo huonossa suhteessa riutuminen ole iästä kiinni, vaan monella raha ja yhteinen omaisuus sekä tietty saavutettu elintaso ratkaisevat, vaikka yhdessäolo olisi ankeaa.
[/quote]
Jos sitä rahaa ja yhteistä omaisuutta on paljon, niin mikäs ongelma sen puolittamisessa on? Pikemminkin köyhillä on se ongelma erota, koska elämisen kustannukset nousee yksineläessä.
-ap
[/quote]
Rikas kun ei luopuisi mistään saavuttamastaan, onhan tuo jo niin nähty. :D Köyhällä ei ole mitään, mistä tapella. Paitsi lapset, mutta useimmiten ne viisikymppisillä ovat jo aikuisia, tai sitten niitä ei ole ollut ollenkaan.
Me olemme 50 ja + ja nautimme elämästä täysillä. Mä jäin vakitöistä pois vuosi sitten ja teen freelancerhommia. Nautin rennoista päivistä kun voin leipoa ja laittaa ruokaa rauhassa, olla kuopukselle läsnä. Seuraavien 4,5 kk aikana tulossa 7 matkaa eli yht 46 pv maailmalla:)
Avioliitto voi erinomaisesti ja seksi pelaa!
Ok.