Miten kissasi suhtautui uutiseen, ettei Kreikan velkoja anteeksi?
Meillä kissa ihmetteli tämän päivän keskustelua kovasti. Ei kuulemma aio matkustaa Rhodokselle tänä kesänä.
Kommentit (15)
Ei enää suostu syömään kreikkalaista jogurttia. Väänsi taiteelliset sontapökäleet hiekkalaatikkoonsa, niistä muodostui sana STUBB
Lopsautti korvaansa, mutta esittää, ettei kiinnosta. Jäpittää ylimielisenä välillä kulmien alta mulkoillen. Varmaan asian käsittely kesken omassa päässään.
meni salaa googlettamaan että missä on kreikka. mokoma katinketale aikoinaan vain torkkui ja leikki paperipalloilla maantiedon tunneilla, ja nyt ei osaa edes suomea kartalta näyttää.
Mun kissa katsoi mua ylimielisesti ja tuhahti. Se on anarkisti eikä itsekään ikinä maksa velkojaan. Luulen, että se aikoo matkustaa lähiaikoina Kreetalle mamuksi elämään sossun tuilla.
Oi, hän lähti ja hännällänsä tervehti, jotta täältä hännän alta terveiset meen velkaisille tekemään kotipihalle kuutamoon.
Sanoi, että näin ei olisi käynyt jos kaikki olisivat Soinia äänestäneet. Kissoille pitäisi kuulemma saada äänioikeus, sitten olisi maailma mallillaan.
Suomelle pitäisi naukua korvaukseksi saari(-a) Kreikasta.
Vanhaa maukasta siirtomaahenkeä.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 22:03"]
Meillä kissa ihmetteli tämän päivän keskustelua kovasti. Ei kuulemma aio matkustaa Rhodokselle tänä kesänä.
[/quote]
Käyttäytyi tosi ouzosti. Meni ihan fetaleeksi ja mietin että pitako viedään lääkäriin. No lopulta veti souvlakin päähän ja lähti ulos sanoi että onpa jassua.
Haki mäyräkoiran ja otti rehelliset perskännit.
Sen mielestä Kreikan ei pidä saada velkoja anteeksi. Sillä on kreikkalainen kissakalenteri ja on kateellinen Kreikan kissoille. Siellä makaavat lämpimässä eivätkä edes haluais velkojaan maksaa.
Nukkuu vielä tuossa, ei olla vielä ehditty keskustella asiasta.
Nosti tassunsa yläfemmaan niin että räpylät vilkkuivat. Lisäksi loi hyväksyvän katseen.
Sulkeutui vessaan, eikä ole suostunut tulemaan pois vaikka maksapateella houkuttelin :(