Oletteko pitäneet kiinni ystävistänne perhe-elämävaiheessa?

En ole säilyttänyt. Olen hyvin introvertti, ja en jaksa oikein kuin yhden ihmissuhteen kerrallaan. Kun mies tuli kuvioihin, huomasin että rasitun tarpeesta tavata ystäviä. Joten vähitellen on jäänyt ystävät pois elämästä. Minulle parempi näin, koska olen tosiaan ihminen joka tarvitsee tai edes jaksaa hyvin vähän sosiaalisisia suhteita.

Mieheni on sosiaalisempi ja hänellä on kavereita joiden kanssa käy baarissa, katsomassa futista, joskus matkoillakin. MInulla ei ole mitään sitä vastaan, ihan vapaasti saa mennä niin kuin tahtoo. 

Kyllä olen pitänyt suhteet tärkeisiin ystäviini perheestä huolimatta.

Kun sain esikoisen, ensimmäisenä kaveripiiristäni, huomasin ettei heitä enää kiinnostanut minun seurani. Vaihdoin kaveripiiriä, ja pikkulapsiaika oli erittäin sosiaalista. Joka päivä käytiin kylässä tai meillä oli vieraita, koska olin kotona.

Nyt, kun en enää ole kotona ja arki-illat ovat lyhyitä + ollaan muutettu eri kaupunkiin, on vanhojen kavereiden näkeminen vähäisempää. Pari kertaa viikossa vien lapsia jonnekin kylään ja jään samalla kahville, tai toisinpäin, mut ei vielä tunneta hirveästi ihmisiä. 

Tjaa, miten sen nyt ottaa, en erityisemmin, mutta tottakai arvostan ystäviä, vaikkei minulla olekaan enää samalla tavalla aikaa tai energiaa viettää aikaa heidän kanssaan. Ystävyys ei saa olla taakka tai velvollisuus. Olen tavannut kaukana asuvia ystäviä ehkä kerran vuodessa ja lähempänä ei olekaan kuin yksi ystävä, jota tapaan ehkä kerran kuussa tai joskus on pidempikin tauko. Lähisukulaisten kanssa tapaamme useammin ja olen matkustellut välillä yksin tai yksi lapsi mukana siskon tai äidin kanssa. Tarvitsen aikaa olla yksin, joten nyt kun olen työelämässä ja lapset päivähoidossa, on pakko saada välillä rauhoittua eikä juosta pää kolmantena jalkana kylillä. Ihmiset on erilaisia, toiset haluavata ympärilleen tiiviin ystäväpiirin, toiset ei jaksa, pysty tai halua.