Kannabis dekriminalisoitava/laillistettava! 2015
Pitäisikö kannabis dekriminalisoida/laillistaa? Miksi/Miksi ei?
Minun mielestäni kannabis pitäisi ehdottomasti dekriminalisoida ja sallia kannabiskasvien kasvatus ja käyttö AIKUISILLE ihmisille ja sitä tulisi kohdella samalla tavoin kuten alkoholia ja tupakkaa dekriminalisoinnin puitteissa kaikissa instituutioissa.
Mielestäni kannabis pitäisi ensin dekriminalisoida ja sitten vasta jos on aihetta niin laillistaa. Tässä harkinnassa tulisi punnita vastakkain yhteiskunnallisia kustannuksia ja yksilön vapautta.
Suomalaista päihdepolitiikkaa vaivaa se että saman tien kun mainitaan sanaa kannabis suurella osalla kansasta sammuvat valot samantien. Sama oli nähtävissä taannoisessa tasa-arvoinen avioliittolaki keskustelussa.
Päihdepolitiikan kuten myös muun politiikan tulisi perustua tutkittuun tietoon kun sitä on saatavilla, sen tulisi myös perustua realistiseen kuvaan maailmasta eikä naiviin idealismiin.
Päihteiden käyttöä ei kyetä estämään eikä tehokkaasti vähentämään niiden käyttö on kasvanut jatkuvasti. Näin ollen päihdepolitiikan tulisikin perustua haittojen minimointiin yhteiskunnassa. Sen EI tulisi perustua ennakkoasenteisiin, tunteisiin vetoaviin tarinoihin (subjektiivisiin kokemuksiin) eikä mututietoon vaan tutkittuun tietoon ja empiirisiin kokemuksiaan muualta maailmalta.
Kannabis on kaikkein yleisimmiten käytetty laiton päihde Suomessa ja maailmalla sekä kaikista vähiten haitallisin päihde kaikkien tieteellisesti varteenotettavien tutkimusten mukaan. Sanottakoon nyt esimerkiksi että kukaan ei ole ikinä kuollut kannabis yliannostukseen eikä se ole käytännössä mahdollistakaan. Nämä käyvät ilmi muuan muassa EU-päihdetutkimuksesta.
Kannabiksen dekriminalisointiin joku voi vasta että miksi meidän pitäisi sallia yksi päihde lisää alkoholista ja tupakasta on jo tarpeeksi ongelmia?
Sen takia koska suurin osa kannabiksen ongelmista johtuu sen KRIMINALISOINNISTA. Dekriminalisoimalla kannabiksen yhteiskunnan kokonaiskustannukset tulevat tieteellisen tiedon, empirian ja terveen logiikan perusteella vähenemään se myös lisäisi lakimme oikeudenmukaisuutta.
Nykyinen lainsäädäntö altistaa kannabiksen käyttäjät aivan suhteettomille seurauksille. Huumausainerikos sulkee nuorilta opiskelupaikkoja, aiheuttaa työpaikan menetyksiä, aiheuttaa ajo-oikeuden menetyksen, lapsen huostaanoton sekä luo sosiaalisen stigman jne. Näin ollen lisäten syrjäytymisen riskiä, joka taas on suuri kustannus yhteiskunnalle. Toki osa yllämainituista toimenpiteistä on oikein henkilön ollessa päihdeongelmainen mutta kaikki kannabiksen polttajat eivät ole päihdeongelmaisia kuten eivät kaikki jotka juovat alkoholia ole alkoholisteja. Henkilöt jotka käyttävät kannabista vastaavat Suomessa tutkimuksen mukaan normaalia väestöä.
Kannabiksen laittomuus myös ehkäisee tehokkaasti ihmisten hoitoon ohjautumista jos kannabis on aiheuttanut heille päihdeongelman, sillä käyttäjät pelkäävät oikeudellisia ja sosiaalisia seuraamuksia.
Suuremmassa mittakaavassa Suomessa tulisikin suhtautua päihdeongelmiin enemmän sairautena kuin rikoksena, kuten me suhtaudumme alkoholismiinkin. Narkkari on sairas ei rikollinen ja sairaat ohjataan hoitoon!
Kannabiksen kriminalisointi myös altistaa käyttäjänsä järjestäytyneelle rikollisuudelle. Kannabiksen kriminalisoinnissa voittajia ovat rikolliset. Kannabiksen dekriminalisointi vähentäisi järjestäytynyttä rikollisuutta Suomessa ja vapauttaisi poliisin resursseja oikeiden rikollisten kiinniottamiseen. On aivan käsittämätöntä miten paljon poliisit käyttävät voimavarjoa kannabista käyttävien ja kasvattavien jahtaamiseen.
Seuraavaksi käyn lyhyesti läpi joitain yleisimpiä vasta argumentteja kannabiksen dekriminalisoinnille/laillistamiselle.
VÄITE: Kannabiksen käyttö johtaa kovempiin huumeisiin (Porttiteoria).
Tämä niin sanottu porttiteoria on hylätty pitkälti päihdetutkijoiden keskuudessa. Mikään data ei tue tätä väitettä. Jos porttihuumeita olisi alkoholi olisi niistä kaikista pahin. Mutta kannabiksen kriminalisointi altistaa käyttäjät järjestäytyneelle rikollisuudella, jolla on kannustimet myydä kovempia päihteitä näiden omatessa paremman katteen ja suuremman addiktiopotentiaalin. Ulkomailla kannabiksen laillistaminen/dekriminalisointi on vähentänyt kovien huumeiden käyttöä.
VÄITE: Kannabis aiheuttaa psykoosin.
Tämä ei pidä tämän hetkisen tutkimuksen valossa paikkaansa. Psykoosin syyt ovat erittäin pitkälti geneettisiä. Kannabis kuitenkin nykytiedon valossa nostaa psykoosikohtauksen laukeamisriskiä nuorilla kannabiksen polttajilla joiden aivot vielä kehittyvät.
Psykoosiriski täytyy asettaa perspektiiviin sillä se saa keskustelussa aina naurettavat mittasuhteet. Suomessa toteutuneiden alkoholipsykoosien määrä on 2% ja kannabispsykoosien 0,005%. Kannabiksen käytön määrän kasvu maailmalla ei ole nostanut psykoosikohtausten määrää.
VÄITE: Nuoret tulisivat päihderiippuvaisiksi kun kannabiksen kokeilu yleistyisi.
On hyvin todennäköistä että dekriminalisaation myötä että nuorten kannabiskokeilut yleistyisivät mutta tämä ei tarkoita automaattisesti että päihdeongelmat yleistyisivät. Päihdeongelmat eivät ole juurikaan yleistyneet maissa jotka ovat dekriminalisoineet/laillistaneet kannabiksen, Hollanti hyvänä esimerkkinä ja sieltä on saatavissa pitkän ajan dataa. Toisekseen se, että joillekkin nuorille syntyisi päihdeongelma ei itsessään ole hyvä syy kieltää valtion toimesta vastuullisilta aikuisilta kannabiksen viihdekäyttöä jos yhteiskunnan kustannukset eivät kasva enemmän kuin saavutetut hyödyt. Ja tieteellinen evidenssi ja empiria indikoivat että yhteiskunnan saavuttamat hyödyt olisivat suuremmat kuin aiheutuneet kustannukset.
Lopuksi sanon vielä pari asiaa.
Kannabiksen dekriminalisointi on väistämätöntä Suomessa lähitulevaisuudessa. Nyt ovat lähteneet suuret rattaat pyörimään Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Euroopan Unionissa on ollut jo puhetta kannabiksen laillistamisesta koko EU:ssa.
Ai niin ja en käytä kannabista. Piti mainita ettei joku nyt ala stereotyyppisesti syyttämään pilvipääksi tai hipiksi. Olen kokeillut useita kertoja kannabista ollessani Hollannissa matkalla useita vuosia sitten.
Päätän tämän kirjoituksen toteamalla että omakohtaisen kokemuksen ja tieteellisen evidenssin perusteella Suomessa on kyllä maalailtu piruja seinille!
Lähteitä:
http://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3459073/
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21438937
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19560900
http://www.emcdda.europa.eu/edr2014
http://www.a-klinikka.fi/tiimi/2121/kannabiksen-kotikasvatusrangaistukset-kohtuuttomia
http://www.sky.org/data/laaketiede/australialaistutkimus.html
http://www.hs.fi/kotimaa/a1305631869852
http://en.wikipedia.org/wiki/Long-term_effects_of_cannabis
http://liberalismi.net/wiki/Huumeet
http://jarkilehti.fi/2013/01/huumeet-laillisiksi-ongelmat-vahenevat/
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/103121/THL_RAPO75_2012_7.6.13.pdf?sequence=1
Kommentit (20)
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:35"]
Joo pitäis mutta ei täällä kukkahattutätien holhousvaltiossa tule tapahtumaan vuosiin.
[/quote]
Tätä samaa minäkin pelkään. Täällä ollaan niin takertuneita siihen HUUUME-leimaan joka aineella on, että ei nähdä että se on itse asiassa kotoiseen alkoholiin nähden varsin vaaraton aine oikeasti. Ei, kamala huume on, sanoo kukkahattutädit...
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:35"]
Joo pitäis mutta ei täällä kukkahattutätien holhousvaltiossa tule tapahtumaan vuosiin.
[/quote]
Varsinkin kun viime-aikoina suunta tuntuu olevan olleen päinvastainen. Eli holhotaan niin monessa paikkaa kun mahdollista.
Miksi?Ei tämän paska maan laista tarvitse välittää paskaakaan.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:39"]Vitun narkit.
[/quote]
Vitun juoppo
Tämä on tyypillistä argumentaatiota dekriminalisaation/laillistamisen vastustajilta.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:39"]
Miksi?Ei tämän paska maan laista tarvitse välittää paskaakaan.
[/quote]
Jos vaan jää kiinni laittomista asioista, siitä voi olla aika ikäviä seuraamuksia oman elämän kannalta. Itse esimerkiksi en viitsi laittomilla aineilla pelata, koska minulla on hyvä työura ja yhteiskunnallinen asema, ja ne olisivat aika varmasti mennyttä jos joku huumausainetuomio olisi taustalla.
Täytyyhän sitä juoda aivot ja sisuskalut paskaksi viinalla. Joisitte tekin vaan rehellistä viinaa, mistä menee pää aivan saatanan sekaisin.
Saadaan rikollisuus nousuun ja perheitä tuhottua lisää.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:47"]
Täytyyhän sitä juoda aivot ja sisuskalut paskaksi viinalla. Joisitte tekin vaan rehellistä viinaa, mistä menee pää aivan saatanan sekaisin.
Saadaan rikollisuus nousuun ja perheitä tuhottua lisää.
[/quote]
Jep. Alkoholin pahin puoli on se että siitä on paljon haittoja myös muille kuin käyttäjälle itselleen. Se kun aiheuttaa monelle väkivaltaisuutta, holtitonta seksuaalikäytöstä sun muta ikävää joka satuttaa perheenjäseniä tai ulkopuolisia. Kun otetaan huomioon myös haitat muille kuin käyttäjälle, alkoholi oli itse asiassa päihteistä pahin erään ison tutkimuksen mukaan (käyttäjälle itselleen haitallisempia olivat heroiini ja crack-kokaiini):
Independent Scientific Committee on Drugs –komitean arvio haitallisimmista päihteistä, kokonaistulokset:
1. Alkoholi (kokonaispistemäärä 72)
2. Heroiini (55)
3. Crack-kokaiini (54)
4. Metamfetamiini (33)
5. Kokaiini (27)
6. Tupakka (26)
7. Amfetamiini, spiidi (23)
8. Kannabis (20)
9. Gammahydroksivoihappo, GHB, gamma (18)
10. Bentsodiatsepiinit (15)
11. Ketamiini (15)
12. Metadoni (14)
13. Mefedroni (13)
14. Butaani (10)
15. Khat-huume (9)
16. Ekstaasi (9)
17. Anaboliset steroidit (9)
18. LSD (7)
19. Buprenorfiini (6)
20. "Taikasienet" (5)
Jännä, että imppaaminen on vähemmän haitallista kuin kannabis.
Lieneekö lista mistä kotoisin?
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:56"]
Jännä, että imppaaminen on vähemmän haitallista kuin kannabis.
Lieneekö lista mistä kotoisin?
[/quote]
Lancet-lehdestä alunperin, täällä linkki http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=5724989
Butaanin vaikuttavan ja tappavan annoksen välinen ero on hyvin pieni.
Joitakin vuosia sitten näin Tampereella kulkueen, joka marssi kannabiksen laillistamisen puolesta. Kulkueessa kulki rastapäisiä, tunkkaisia nuoria vetelyksiä - oikein sellaisia isänmaan toivoja.
Voisko tän nyt ymmärtää myös näin; kun vetää 20 essoa naamariin päivittäin tupakanpolton sijaan, elää terveellisempää elämää.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:01"]
Joitakin vuosia sitten näin Tampereella kulkueen, joka marssi kannabiksen laillistamisen puolesta. Kulkueessa kulki rastapäisiä, tunkkaisia nuoria vetelyksiä - oikein sellaisia isänmaan toivoja.
[/quote]
Epäilemättä, koska sellaiset ihmiset joilla on jotain menetettävää maineen pilaantumisen takia, eivät marssi, vaikka olisivatkin sitä mieltä että kannabis pitäisi laillistaa. Kun tietää mikä on Suomessa enemmistön asenne kannabiksen laillistamiseen, olisi aika huono leima monen "arvostetun" ammatin edustajalle tulla nähdyksi tuollaisessa marssissa. Joten useimmat marssijat on niitä joilla ei ole paljon menetettävää, esim. työttömiä, opiskelijoita tms.
Mä oon nyt kyllä sitä miältä, että ton listan huumekset on aivan vallan väärässä järjestyksessä tosielämään sovellettaessa.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:03"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:01"]
Joitakin vuosia sitten näin Tampereella kulkueen, joka marssi kannabiksen laillistamisen puolesta. Kulkueessa kulki rastapäisiä, tunkkaisia nuoria vetelyksiä - oikein sellaisia isänmaan toivoja.
[/quote]
Epäilemättä, koska sellaiset ihmiset joilla on jotain menetettävää maineen pilaantumisen takia, eivät marssi, vaikka olisivatkin sitä mieltä että kannabis pitäisi laillistaa. Kun tietää mikä on Suomessa enemmistön asenne kannabiksen laillistamiseen, olisi aika huono leima monen "arvostetun" ammatin edustajalle tulla nähdyksi tuollaisessa marssissa. Joten useimmat marssijat on niitä joilla ei ole paljon menetettävää, esim. työttömiä, opiskelijoita tms.
[/quote]
Juuri näin! Ja toisekseen se että sinä näit hippejä ei ole mikään hyvä peruste. Se on subjektiivinen kokemus ja jokaisesta asiasta voi vääntää ei niin mairittelevia tarinoita.
Jos vain joskus joku perustelisi miksi kannnabista ei pitäisi dekriminalisoida vetoamalla koviin faktoihin ja vieläpä antaisi lähteitä niin olisi kiva.
Opiskelen oikiksessa kolmatta vuotta ja joskus viikonloppuisin harvoin poltellaan pajaa muutaman muun kaverin (tyttöjen) kanssa. En todellakaan julkisesti myönnä ennenkun laki muuttuu.
Nuorten kannabismyönteisyys on kasvanut. Nuorten päihdemyönteisyys ei ikinä ole itseisarvoisesti hyvä asia mutta tummalla pilvellä on hopeareunus. Nimittäin nämä nuoret saavat täysi-ikäisenä äänioikeuden ja kun suuret ikäluokat vähenevät luonnollisen poistuman kautta niin kannabis tullaan dekriminalisoimaan/laillistamaan.
Joo pitäis mutta ei täällä kukkahattutätien holhousvaltiossa tule tapahtumaan vuosiin.