Yksinäisyys, näin ystävänpäivänä

Tiedän ja en niin tiedä miten olen päätynyt tähän yksinäiseen elämämääni. Yksi osasyy voi olla, että minulla harvoin on aikaa juuri millekkään kuin koululle ja töille. Aloitin vakituisen työnteon 16-vuotiaana, nyt olen 23. Työt alkoivat siis lukion ensimmäisellä, viikonloput menivät aina töissä ja arkisinkin oli yleensä 3-4 vuoroa. Kahdeksaksi kouluun, kolmeksi töihin, ja kymmenen jälkeen kotiin. Siinä vielä läksyt yms. Tahti on vain kiristynyt vuosien saatossa, nyt kuvioissa yliopisto ja sama työ yksin asumisen kera. Porukkaa potkitaan pellolle ja aina vaan saa venyä, pääkoppa hajonnut jo ajat sitten.

Olihan niitä kavereita siinä 18-vuotiiana ja näin, mutta aina se arki vain vei kauemmaksi, ketään ei soittele mulle enkä juuri minäkään, 8:00-01:00 koulua ja sitten töitä+opiskelu. Suurin syy lienee siinä että olen jo aivan loppu ollut ajat sitten.

No noin 3 vuotta sitten kyynistyin elämääni niin, että kaikki tämä alkoi mennä tuosta vaan. Kaikkeen tottuu ajallaan, kunnes 3 kuukautta sitten tapasin ihanan naisen (niin miten ihmeessä?). Rakkaudeksihan tuo on jo edennyt ja hänkin sitä tunnustaa, mutta hän ei tiedä sitä kuinka yksinäinen oikeasti olen.

Tänäänkin hän tulee luokseni, käy nyt vain kavereiden kanssa syömässä, itse olin töissä 10-18. Hänen ilmestymisensä sai kyynisyyteni katoamaan ja kaikki puutteeni yms. tulivat mieleeni taas, kuin haavat olisi auki revitty. Tämä varmaankin siksi, että prosentuaalinen todennäköisyys että tällainen yksinäinen susi kelpaisi kenellekkään on sama kuin lottovoitossa.

En ole friikki, en ikinä halunnut olla yksin, asiat nyt vain ovat näin. Työpaikalta en kavereita saa, 99% työntekijöistä on 40+ perheellisiä, minä 23 v. opiskelija/työntekijä.

Onko kohtalotovereita? Mukaan mahtuu myös petetyksi tuleminen missä se pienikin yhteinen kaveripiiri lähti alta, kun nainen tunsi heidät ennen minua.

Olen tullut siihen johtopäätökseen että jos yksinäinen rikkinäisen pääkopan omaava ihminen menee rakastumaan, niin se on kuin suolaa kaataisi haavoihin, itsensä herättäminen todellisuuteen.