Kannattaako enää tämä suhde?

Ei ole normaalia, eikä sen arvoista että kannattaisi elämää tuhlata. Aloita siitä, että alat soittelemaan ja tapaamaan ystäviäsi. Ja hankit oman harrastuksen. Kokeilet "siipiäsi". Pikkuhiljaa myös alat säästämään mahdollista lasten kanssa asumista varten. Kokeile saatko puhtia elämääsi noilla. Seuraavaksi keskustelet miehen kanssa siitä, mitkä hänen odotuksensa ovat parisuhteessa. Otat rakentavasti esiin tuon mitä kirjoitat. Ei noin voi elää. 

Tuntuu ettei ole voimia hankkia ystäviä juuri nyt. En edes osaa. Kaikki on parisuhteissa. Olen erakko ollut jo pitkään. Ei siitä hetkessä muututa. Harrastuksista en tiedä mitä rupeaisin harrastamaan. Olin luulossa että olen onnellinen mutta en taida ollakaan. Tuntuu että elämä oli tässä. Ei ole ketään kelle avautua. Vanhempani eivät välitä. Ovat jo kovin vanhojakin ja vanhoillisia. Kehoittavat vain menemään naimisiin niin tulen onnelliseksi. Olen kovin yksin. Ketään soiteltavaa kaveria ei ole ja en halua sukulaisia vaivata. Mies ei halua edes puhua vaikeita asioita.

Ap

Elämäntilanteeseen voi vaikuttaa ja parisuhdetta kehittää, jos mies on edes kohtuullinen. En usko, että pelkän eron seurauksena tulisit onnelliseksi.

et ole onnellinen, mutta auttaako miehestä eroaminen siihen? Miten se toisi sinulle enemmän ystäviä ja paremman elämän, jos kuitenkin mieskin on ystäväsi?

En sano, että pitää olla naimisissa jos ei enää rakasta, mutta olen itse ollut samassa tilantessa kuin sinä, eronnut, tosin miehen tahdosta ei minun, ja voin kertoa ettei se pelkkä ero mitään auta. Sen sijaan se voi toki olla se primus motor, joka saa aikaan sen, että alkaa itse aktiivisesti muuttaa elämäänsä, mutta kyllähän se voisi tehdä ihan hyvin ilman eroakin. Ja katsoa sitten, miltä se suhde tuntuu sen jälkeen kun on tehnty jotain oman onnensa eteen. Jos suhde ei tunnut hyvältä, eroaa sitten.

Mutta asia, mitä ei aina tule ajatelleeksi on, että vain itse voi tehdä itsensä onnelliseksi, ei voi odottaa että se olisi jonkun muun - eli usein sen aviopuolison - tehtävä. Ja jos itse onnistuu muuttuumaan, alkamaan aktiivisemmaksi tms, niin voi käydä niin, että se toinenkin muuttuu. Ja vaikkei muuttuisi, niin ainakin se suhde muuttuu, näin käy väistämättä jos toinen muuttuu. Ja se voi muuttua joko paremmaksi tai  huonommaksi, jälkimmäisessä tapauksessa eroaminen on sitten helpompaa (näin kävi meille, minä aloin hakea muutosta - menin terapiaan jne - mutta mies ei muuttunut, suhde huononi ja mies jätti, mikä sitten ajan kanssa osottautui hyväksi ratkaisuksi, vaikka ei helppoa silloin alkuun ollutkaan).

Mutta toki teet niin kuin itse parhaaksi tunnet, kunhan ymmärrät, että oma onnellisuus on omalla vastauulla, ei miehen vastuulla. Vaikka kuinka tuntuisi, että et ole onnellinen siksi ettei mies ole sellainen kuin tahdot/kaipaat, niin kannattaisi myös miettiä, mikä muu voi tehdä sinut onnelliseksi kuin sellainen mies, jonka tahtoisit. Koska kukaan ei voi koskaan loppueläämääsä pyhittää sille, että tekee sinun onnelliseksi, paitsi sinä itse.

Anteeksi toisto, kirjoitin tämän osissa (olen töissä ja teen samalla hommia) enkä ehdi/jaksa lukea läpi ja korjata. Pointtini varmaan tulee silti ilmi, vaikka viesti sekava olisikin´.

Ymmärrän etten voi tulla onnelliseksi toisen kautta. Ehkä aika selkiyttää ajatuksiani tai sitten ei. Kun on koko elämänsä kasvatettu tietyllä tapaa kiltiksi ja elänyt sellaista elämää niin sitä on hirveän vaikea muuttaa. Minulle on sanottu että vaatisi vuosien terapian. Ensinnäkin minulla ei olisi siihen varaa enkä tiedä onko jaksamistakaan tällä hetkellä. Huomaan vaan pienistä asioista että mies kohtelee minua huonosti. Vanhempani taas iskostavat päähäni tiettyjä ajatuksia. Kaikki miehet on samanlaisia jne.. ehkä onkin. Mistäs minä tiedän. Mutta jokin vain sanoo sisälläni että mies tuskin tulee muuttumaan suhteeni. Hän on vaativa luonne ja hyvin omapäinen. Ei ole muuttunut tähänkään asti. Hänen täytyy saada kontrolloida ja määrätä. Muuten mököttää tai ei huomioi. Tämän vastapainoksi sitten osaa helliä välillä ja leperrellä sanoilla mutta harvoin. Enemmän se on sitä että kiva kun olet siinä mutta teen nyt omia juttujani. Yhteistä aikaa ei siis ole eikä hän järjestä sitä. Tuntuu että olen ihan solmussa välillä.Kun mitään tukea en saa lähipiiristäni. 

Miten sitten muuttaa elämää melkein 40v ikäisenä? Kertokaa?

ap

Jos osaat olla tarpeeksi "surkea", sinulla on oikeus KELA:n tukemaan 3 vuoden terapiaan. Näyttää siltä, että olet aika suossa, josta sinun on vaikea kammeta ylös omin voimin. Tsemppiä!