Lue keskustelun säännöt.
Miksi kavereiden saaminen on näin hankalaa?
23.01.2015 |
Tai ainakin ns.sydänystävien. Tuntuu ettei elämässäni ole paljon muuta sisältöä kun mieheni ja vauva (sentään he). Ennen mieheni tapaamista tunsin olevani vielä yksinäisempi.
Kavereita ja "hyvän päivän tuttuja" on kerääntynyt kyllä, mutta ei ketään ketä nimittää aidosti ystäväksi...Sellainen kenet voisi pyytää lenkkiseuraksi tai päivisin kahville sen kummempia puunaamatta kotia tai itseään. Sellainen kenen kanssa voisi höpistä murheista ja henkilökohtaisemmistakin asioista. Minulla ei ole ikinä ollut ns.bestistä ja alan jo uskoa ettei tule olemaankaan.
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkki: ala pikkuhiljaa käyttäytyä ns. hyvän päivän tuttujesi kanssa kuin olisitte hyviäkin ystäviä. Niin ne ystävyyssuhteet syntyvät, että jakaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän elämästään, pyytää kylään/kahville/leffaan/shoppailemaan useammin ja useammin, toki tunnustellen fiiliksiä samalla. Nyt aikuisiällä tuntuu todellakin siltä, että on vaikea ns. mennä yli jonkun mystisen ystävyyden rajan. Molempia pelottaa, että entä jos toista ei kiinnostakaan tutustua enempää tms. Luota itseesi.
Hankalaa tuntuu tosiaan olevan. Enkä usko, että se omalla kohdallani johtuu pelkästään näkövammaisuudestani, sillä huomaan, että niinsanottujen "normaalien" ihmistenkin joukossa on todella paljon yksinäisiä. Kahviseuraa ja juttukavereita kaipailisin itsekin.
Kismett
Hmm... Minkä ikäisiä olette? Tiedostatteko mikä tuohon yksinäisyyteenne on syynä? Ujous? Muuten introvertti/sisäänpäin kääntynyt luonne?
Sulla sentään on hyvän päivän tuttuja. Mä asun pienessä maalaiskunnassa, jossa kaikki tuntee toisensa ja mä voin käydä kaupassa eikä kukaan, kassaa lukuunottamatta sano mulle moi.
Pari kaveria muissa kaupungeissa, mutta heitä näen harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 01:03"]Vinkki: ala pikkuhiljaa käyttäytyä ns. hyvän päivän tuttujesi kanssa kuin olisitte hyviäkin ystäviä. Niin ne ystävyyssuhteet syntyvät, että jakaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän elämästään, pyytää kylään/kahville/leffaan/shoppailemaan useammin ja useammin, toki tunnustellen fiiliksiä samalla. Nyt aikuisiällä tuntuu todellakin siltä, että on vaikea ns. mennä yli jonkun mystisen ystävyyden rajan. Molempia pelottaa, että entä jos toista ei kiinnostakaan tutustua enempää tms. Luota itseesi.
[/quote]
Sepä se, kun heillä kaikilla näyttää olevan jo ne omat ystävänsä/kaveriporukkansa. Itsestäni tuntuu etten viitsi yrittää tuputtaa väkisin seuraani.
Todella huono itseluottamus on kyllä, mutta koitan parhaani mukaan olla näyttämättä sitä ulospäin.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 01:07"]Sulla sentään on hyvän päivän tuttuja. Mä asun pienessä maalaiskunnassa, jossa kaikki tuntee toisensa ja mä voin käydä kaupassa eikä kukaan, kassaa lukuunottamatta sano mulle moi.
Pari kaveria muissa kaupungeissa, mutta heitä näen harvoin.
[/quote]
Missä päin Suomea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko liian ujo tai liian innokas? Ujoilla ihmisillä on usein hankaluuksia saada aikuisiällä ystäviä, mutta samoin myös liian innokkailla ystävien etsijöillä. Ujous on luotaantyöntävää, liika yrittäminen taas rasittavaa. Pitäisi löytää kultainen keskitie. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 01:03"]Hmm... Minkä ikäisiä olette? Tiedostatteko mikä tuohon yksinäisyyteenne on syynä? Ujous? Muuten introvertti/sisäänpäin kääntynyt luonne?
[/quote]
25-vuotias. Lapsuuteni oli monilta osin hankala. Käytiin leipäjonoissa, asuttiin pienessä vuokrakämpässä, minua syrjittiin ja koulukiusattiin pahasti usean vuoden ajan. Tuosta syystä vetäydyin omiin oloihini ja erakoiduin. Jotenkin vain häpeän itseäni enkä edelleenkään tunne olevani yhtä hyvä kun muut, vaikka olenkin yrittänyt nähdä paljon vaivaa paremman elämän eteen. - Ap
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 01:13"]
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 01:03"]Vinkki: ala pikkuhiljaa käyttäytyä ns. hyvän päivän tuttujesi kanssa kuin olisitte hyviäkin ystäviä. Niin ne ystävyyssuhteet syntyvät, että jakaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän elämästään, pyytää kylään/kahville/leffaan/shoppailemaan useammin ja useammin, toki tunnustellen fiiliksiä samalla. Nyt aikuisiällä tuntuu todellakin siltä, että on vaikea ns. mennä yli jonkun mystisen ystävyyden rajan. Molempia pelottaa, että entä jos toista ei kiinnostakaan tutustua enempää tms. Luota itseesi. [/quote] Sepä se, kun heillä kaikilla näyttää olevan jo ne omat ystävänsä/kaveriporukkansa. Itsestäni tuntuu etten viitsi yrittää tuputtaa väkisin seuraani. Todella huono itseluottamus on kyllä, mutta koitan parhaani mukaan olla näyttämättä sitä ulospäin.
[/quote]
Pari virhettä heti. Osa porukoista lämpiää sisäänpäin vahvasti, osa taas hyväksyy helposti tulokkaan. Kokeile, riittävän monta kertaa kun yrität, alat oppia asioita. Ei pidä luovuttaa.
Ja toisaalta taas, jos yrität kätkeä huonoa itsetuntoa, välität ristiriitaista viestiä, ja ihmiset tulkitsevat sinut kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Sellaisen seuraa ei kukaan kaipaa. Myönnä olevasi nössö ja arka ja yksinäinen, niin toiset haluavat auttaa, koska ymmärtävät sinua paremmin. Silloin heitä pelottaa kanssasi vähemmän.
Kohtalotovereita..?