Lue keskustelun säännöt.
Hukkaan heitetty vuosi
09.10.2014 |
Reilu vuosi sitten tapasin keväällä ihanan miehen, kaikkia matchasi, oli samanlainen elämänasenne kuin minulla, meillä oli hauskaa yhdessä, seksikin sujui. Sitten syksyllä muutettiin yhteen, olin onnellinen ja ajattelin että nyt saan sellaisen parisuhde-elämän mitä olin toivonut ja mihin halusin panostaa.
Ja ongelmat alkoivat. Tämän vuoden aikana on paljastunut, että mies on itsekäs, joustamaton ja riidoissa aggressiivinen. Lisäksi on tietokonepeliaddikti, vaikka ei sitä myönnä. Nyt sitten erotaan, ollaan jostain viime huhtikuusta lähtien yritetty saada tätä hommaa pyörimään, mutta kun ei niin ei. Tämä hankala parisuhdetilanne on haitannut opintojani ja työelämääni. Sairas suhde on sairastuttanut mieleni, vienyt itsetuntoni, saanut minut masentuneeksi ja ahdistuneeksi.
Eniten pelottaa, että en koskaan pääse naimisiin, en koskaan saa lapsia, kuolen yksin vanhainkodissa. Haluaisin vain löytää hyvän ja välittävän miehen, jolta ei paljastuisi pahempia luurankoja kaapista. Ennen tätä miestä olin ollut pari vuotta sinkkuna ja käynyt paljon treffeillä, eikä tarjonta ollut kauhean mairittelevaa. Tapasin miehiä netin kautta, kavereiden bileiden kautta, baarista, kerran jopa junassa. Joukkoon mahtui mm. huumeaddikti, yltiömustasukkainen stalkkeri, sitoutumiskammoinen jne. Tiedän että hyviäkin miehiä on, niitä löytyy ystävieni poikaystävinä ja aviomiehinä ja on mulla miespuolisia ystäviäkin (joiden kanssa seurustelu vain ei erinäisistä syistä onnistu). Mutta ne hyvät miehet vain tuntuu olevan varattuja.
Kommentit (18)
Voi ei... Hienoa kumminkin, että olet jaksanut miestä etsiä, jos sinkkuna et halua olla. Kotoa kun kukaan ei tule hakemaan. Taitaa olla ikuisuus kysymys, mistä sen hyvän kumppanin lopulta löytää. Eipä auta kuin etsiä ja olla silmät auki. Vanha klisee on, että se tulee kohdalle, kun sitä vähiten odottaa/etsii. Mene ja tiedä. Tsemppiä kuitenkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se aika hukkaan ole menny. Es kerralla olet viisaampi. Et mene yhteen ennen kun olet oppinu tuntemaan toisen kunnolla.
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 14:02"]
Ei se aika hukkaan ole menny. Es kerralla olet viisaampi. Et mene yhteen ennen kun olet oppinu tuntemaan toisen kunnolla.
[/quote]
En ole ihan varma olenko tuossa samaa mieltä. En usko että miehen peliaddiktio esimerkiksi olisi selvinnyt erillään asuessa, ei koskaan kertonut että pelaa joka päivä tuntikausia ja kun ei asuttu yhdessä jos ei nähty on varmasti ollut koko ajan pelaamassa. Tavallaan oli hyvä että ei esim seurusteltu vuotta ja sitten muutettu yhteen, jolloin peliaddiktio olisi myös paljastunut myöhemmin, olisinkin yhtäkkiä menettänyt kaksi vuotta. Oikeastaan kaikki negatiiviset piirteet selvisivät vasta yhdessä asuessa, seurusteluaikana onnistui peittämään ne hyvin. -Ap
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 13:59"]
Voi ei... Hienoa kumminkin, että olet jaksanut miestä etsiä, jos sinkkuna et halua olla. Kotoa kun kukaan ei tule hakemaan. Taitaa olla ikuisuus kysymys, mistä sen hyvän kumppanin lopulta löytää. Eipä auta kuin etsiä ja olla silmät auki. Vanha klisee on, että se tulee kohdalle, kun sitä vähiten odottaa/etsii. Mene ja tiedä. Tsemppiä kuitenkin!
[/quote]
Kiitos tästä kommentista! :) Mukavaa syksynjatkoa sulle! -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 15:18"]Minkä ikäinen olet, ap?
[/quote]
Tätä minäkin mietin. Ap puhuu kuin olisi jo aivan myöhäistä tehdä enää mitään. Jollekin alle 35-v:lle yksi tai kaksi vuotta sinne tänne luulisi olevan ihan sama.
Älä huoli. Et kerro ikääsi? Minä seurustelin vuoden miehen kanssa, johon rakastuin silmittömästi. Ennen kuin huomasinkaan, oli koko juttu mennyt ihan päin helvettiä ja mies oli kaikkea muuta mitä luulin hänen olevan. Eron jälkeen tein abortin, kävin psykologilla purkamassa kaikkea sitä paskaa mitä oli kertynyt ja mitä oli myös aktivoitunut ja lauennut vuoden aikana.
Vuotta myöhemmin tapasin aviomieheni. Olin aluksi kauhuissani ja otin hulluna selvää, jos hänkin on samanlainen kusipää. Ei ollut! <3 Mutta kyllä piti olla rohkea että uskalsi luottaa taas. Kyllä sinäkin vielä uskallat, se vuosi nyt kuitenkin oli sinun elämääsi ja myöhemmin vielä opit siitä paljon. Onneksi et tuhlannut kymmentä vuotta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 15:23"]
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 15:18"]Minkä ikäinen olet, ap? [/quote] Tätä minäkin mietin. Ap puhuu kuin olisi jo aivan myöhäistä tehdä enää mitään. Jollekin alle 35-v:lle yksi tai kaksi vuotta sinne tänne luulisi olevan ihan sama.
[/quote]
Olen 27 vuotias. Ei ole helppoa, kun kaverit menee naimisiin ja saa lapsia ja itse olen taas nollapisteessä. Kestää aikaa toipua tästä erosta ja kestää aikaa ennen kuin löydän ketään jonka kanssa seurustella, kestää aikaa löytää se elämän rakkaus.
Jos nyt kestäsi päästä taas jaloilleen esim vuosi, sitten löytää se elämän rakksus vaikka 1-5 vuotta ja sitten pitäis seurustella vielä useampi vuosi ennen kuin suhde on tarpeeksi järkevällä pohjalla lasten hankintaan, niin äkkiä olenkin jo sen ikäinen ettei lapsia noin vain saakaan. Ja musta tuntuu että oon menettänyt jo niin monta hyvää tilaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mä haluan jakaa tätä elämää ihmisen kanssa, mä haluan että on yhteisiä muistoja, mä haluan elämänmittaisen suhteen. Mä haluan kasvaa yhteen. Mä haluan miehen, joka ongelmien edessä ei paken, vaan selvittää niitä. Mä en halua seurustella enää yhdenkään luuserin kanssa, jonka kaa on kivaa kun ollaan samaa mieltä asioista, mutta joka pakenee heti on kun on ongelmia. Mä en halua seurustella jääräpäisten ihmisten kanssa, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa ja joka ei kykene tekemään kompromisseja. Mä oon kyllästynyt siihen, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän markkinoilla on sellaisia joita kukaan muu ei halua. Ja kyllä, itsekin pelkään että muutun sellaiseksi jota kukaan ei halua. Katkeroidun. -Ap
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 16:30"]
27?? Nyt vittu oikeesti.
[/quote]
No jos haluaa lapsia, niin vertailuksi että suomalaiset keskimäärin saa ensimmäisen lapsensa 27 vuotiaana. Toki osa paljon nuorempina, osa vanhempina, mutta ei ole musta mitenkään outoa että 27 vuotiaana olisin huolissani siitä että "ehdinkö". Oikeasti olen halunnut lasta jo 23 vuotiaasta, yksinhuoltajaksi en kuitenkaan ideaalitilanteessa rupea, joten on valittava mies, joka olisi hyvän puolison lisäksi hyvä isä. Ja niitä ei ole joka oksalla, kun niin moni mun ikäisistä miehistä, jotka haluaa lapsia, on niitä jo hommannut. Enkä mä arvosta miestä, joka jättää suhteen, jossa pieniä lapsia, joten ero-isätkään ei oikein iske. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap. Olen 31 v itse, mutta arvostan omaa balanssitilaani elämän kaikilla osa-alueilla niin korkealle, että kynnys riskinottoon on huomattavasti noussut, todennäköisesti ei tule ylittymään. Tosin olen tyytyväinen näinkin. Sinunkin kynnyksesi todennäköisesti nousee tuon tapauksen jälkeen.
Eniten vituttaa epärehellisyys ja täydellinen itsetuntemuksen puute miehissä. Sanotaan muuta ja tehdään toista ja ollaan ihan kummissaan lopputuloksista.
sönköti, sönköti ap. Eli haluat tätä: miehen jonka sitoa, miehen jonka muuttaa sellaiseksi kun itse hänet haluat, eli kaikki joka ei ole sinun hyväksymääsi on negatiivista hänessä.
Minä ainakin naisena haluan elää myös omaa elämääni, en roikkua jossain romantiikannälkäisessä 24/7 ja jakaa joka helvetin juttu hänen kanssaan. Aika monet ihmiset haluavat myös vapautta ja itsenäisyyttä nykypäivänä ja tämä yhdessäasumisen glorifiointi on jo vanhanaikaista. Eli teilläkin olisi vieläkin mennyt hyvin, jos näkisitte sovitusti, eläisitte omissa asunnoissanne, toteuttaisitte ITSEÄNNE ja sitä kautta saisitte voimaa toisistanne, ei nin että roikutte toisissanne ja yritätte muutta toisen "huonot" tavat mieleiseksenne...
Et ikinä tule löytämään "onnea" tuolla tavalla, joten parempi vaan jatkaa niitä amerikkalaisten romanttisten komedioiden katsomista, sillä lähemmäs et haavekuvaasi pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko tienny ap, etä mitä vanhemmaksi tulee niin vaatimuslista kasvaa ja jos ei pidä varaansa niin jää yksin. En tarkoita sitä, että ensimmäinen tyyppi joka vastaan tulee pitää ottaa aviopuolisoksi.
Ei myöskään pidä verrata kavereiden tilannetta omaasi, koska elät tällä hetkellä toisenlaista elämänvaihetta. Itse tapasin aviomiehen runsaat kolmekmppisenä, puoli vuotta seurustelua, kihlat, naimisiin kihloista vajaan vuoden päästä ja lapsi naimisiin menosta 4 vuoden päästä. Juuri vähän aikaa sitten tuli 7 vuotta naimisissa.
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 17:01"]
sönköti, sönköti ap. Eli haluat tätä: miehen jonka sitoa, miehen jonka muuttaa sellaiseksi kun itse hänet haluat, eli kaikki joka ei ole sinun hyväksymääsi on negatiivista hänessä.
Minä ainakin naisena haluan elää myös omaa elämääni, en roikkua jossain romantiikannälkäisessä 24/7 ja jakaa joka helvetin juttu hänen kanssaan. Aika monet ihmiset haluavat myös vapautta ja itsenäisyyttä nykypäivänä ja tämä yhdessäasumisen glorifiointi on jo vanhanaikaista. Eli teilläkin olisi vieläkin mennyt hyvin, jos näkisitte sovitusti, eläisitte omissa asunnoissanne, toteuttaisitte ITSEÄNNE ja sitä kautta saisitte voimaa toisistanne, ei nin että roikutte toisissanne ja yritätte muutta toisen "huonot" tavat mieleiseksenne...
Et ikinä tule löytämään "onnea" tuolla tavalla, joten parempi vaan jatkaa niitä amerikkalaisten romanttisten komedioiden katsomista, sillä lähemmäs et haavekuvaasi pääse.
[/quote]
Voi voi, aika pieleen meni nyt kyllä sun profiilisi minusta :D Mä nautin mun opiskeluista, en koe edes tarvitsevani tällä hetkellä mitään erityistä harrastusta, kun opinnot on mulle sitä. Pidän myös työstäni ja työkavereista. Mulla on myös paljon hyviä, pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja nautin ystävien kanssa olosta. Osa ystävyyssuhteista on tullut juuri sinkkuaikojen lyhyemmistä jutuista, eli kun ollaan tapailtu jonkun kanssa, ollut kivaa kavereina, mutta sen suurempaa liekkiä, olen halunnut ja moni exäni on halunnut pitää minut elämässään (veikkaan että kahlitsevien naisten exät ei haluaisi tätä).
En todellakaan ole mikään miehen kahlitsija. Toisaalta se saattaakin olla yksi ongelma: Miehet jotka pelkäävät kahlitsemista ja sitoutumista, eivät alussa ahdistu kanssani! Kuitenkin tulee aika, jolloin olisikin vähän mentävä eteenpäin, mikä on luonnollista parisuhteen kehittyessä, niin sitten on joskus tullut ongelmia vastaan.
Vielä yksi juttu, mulla on ollut ihana, hyvä seitsemän vuotta kestänyt parisuhde (teinirakkaudesta lähti), jonka luulin olevan koko elämänmittainen, mutta menetin sen noin kolme vuotta sitten, monien erityisten syiden takia, joita en voi tässä nyt avata, sen koko jutun kertomiseen tarvittaisiin uusi keskustelu. Siksi tiedän että sellaisiakin suhteita on olemassa ja en suostu tyytymään suhteisiin, jossa toista ei arvosteta. Minä arvostan itseäni ja haluan kumppanin jota voin arvostaa myös. -Ap
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 17:08"]
Oletko tienny ap, etä mitä vanhemmaksi tulee niin vaatimuslista kasvaa ja jos ei pidä varaansa niin jää yksin. En tarkoita sitä, että ensimmäinen tyyppi joka vastaan tulee pitää ottaa aviopuolisoksi.
Ei myöskään pidä verrata kavereiden tilannetta omaasi, koska elät tällä hetkellä toisenlaista elämänvaihetta. Itse tapasin aviomiehen runsaat kolmekmppisenä, puoli vuotta seurustelua, kihlat, naimisiin kihloista vajaan vuoden päästä ja lapsi naimisiin menosta 4 vuoden päästä. Juuri vähän aikaa sitten tuli 7 vuotta naimisissa.
[/quote]
Tiedän tuon. Eikä minulla itseasiassa kovaa listaa ole. Mun vaatimuslista on tässä: 1)Mies on kiltti ja huomioonottava 2) Miehellä ei ole mitään addiktiota, esim huume-, peli- alkoholi 3) mies rakastaa elämää ja on valmis jakamaan sen toisen elämää rakastavan kanssa. Musta noi on aika perusasioista hyvälle suhteelle.
Siinä olet kyllä oikeassa että toisten tilanteeseen ei pitäisi verrata, pitää yrittää muistaa tuo synkimmillä hetkillä. Kiva kuulla, että sinulle kävi hyvin! :)
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 16:53"]
Ymmärrän sinua ap. Olen 31 v itse, mutta arvostan omaa balanssitilaani elämän kaikilla osa-alueilla niin korkealle, että kynnys riskinottoon on huomattavasti noussut, todennäköisesti ei tule ylittymään. Tosin olen tyytyväinen näinkin. Sinunkin kynnyksesi todennäköisesti nousee tuon tapauksen jälkeen.
Eniten vituttaa epärehellisyys ja täydellinen itsetuntemuksen puute miehissä. Sanotaan muuta ja tehdään toista ja ollaan ihan kummissaan lopputuloksista.
[/quote]
Kiitos tästä viestistä. Niin, monelta murheelta oltaisiin tässäkin viimeisessä suhteessa vältytty, jos mies olisi ollut rehellinen itselleen ja minulle. Emme esimerkiksi ikinä ikinä olisi muuttaneet nykyiseen kämpäämme, jos mies olisi kertonut haluvansa huutaa kavereilleen päivät pitkät pelimikrofoniin. Jos olisin tuon tiennyt olisimme etsineet kämpän, jossa parempi äänieristys ja miehelle vaikka oma huonekoppero, jossa huutaa, niin ettei minun olisi tarvinnut tuosta päivät pitkät kuunnella. Suurin osa riidoista tuli tuosta ettei mies antanut kotona käytännössä rauhaa itselle ollenkaan. Toisaalta tuskimpa olisin muuttanut yhteen tai harkinnut ainakin vakavasti lisää, jos olisin tuon tiennyt että miehelle tietokone on the thing, jonka kanssa ollaan naimisissa ja jota rakastetaan enemmän kuin omaa avopuolisoa. -Ap
Ei onni löydy etsien, se löytyy eläen.