Olen väsynyt lähivanhempi

Kiitos, kun tulit lukemaan tämän.

Olen narsistista (kyllä) eronnut, herkän uhmaikäisen äiti. Saan omaa aikaa töilleni ja vapaatakin, lapsi tapaa isäänsä ja on päivähoidossa n. 30h/vk. Ongelma on tarkemmin valtava kipu vaikeasta erosta sekä menetetyistä ystävistä ja miehen puolen sukulaisista.

Olen onnistunut joten kuten haahuilemaan jonkinlaisessa todellisuuspakoisessa välitilassa syksyn ajan. Erosimme keväällä, kesä oli kaoottista selviytymistä. Nyt olisi sitten edessä joulu ja se selvästi tuo tunteet pintaan oikein rytinällä. Olen ihan tosi väsynyt, ideaalitilanteessa voisin pysäyttää ajan ja kyhjöttää nurkassa peiton alla sikiöasennossa. Todellisuudessa hoidan lapsen ja kotimme (perusjutut, en onneksi pingota). Nautin äitiydestä, iloitsen lapsestani. Mutta muuten kaikki tuntuu raskaalta, on vaikeaa saada asioita tehtyä.

Pelkään, että jonain aamuna en oikeasti jaksa enää nousta. Työt hoidan jo selvästi tavallista huonommin. Mitä vaihtoehtoja minulla on, vai jatkanko vain pärjäämistä? En koe selvinneeni liiton ja eron kamaluuksista, jäin vain henkiin. Mutta olen äiti, jollekin maailman tärkein.