Oletteko totuttaneet lapsen vauvasta asti kodin ääniin

Heh, ei se ole ihan totuttamisesta kiinni :D Esikoinen oli vauvana (ja on edelleen) todella syväuninen lapsi, joka ei herää mihinkään meluun. Kuopus taas on paljon, paljon herkkäunisempi, vaikka hänen olisi pitänyt totutuslogiikan mukaan siedättyä äänille jo kohdussa.

Ap luulee totuttaneensa lapsensa hienosti nukkumaan äänekkäässä ympäristössä, vaikka se on suurimmaksi osaksi, ellei täysin, kiinni lapsesta eikä totuttamisesta. Meillä yksi lapsi herää ihan kaikkeen: siihen jos yöllä vedetään vessa toisessa kerroksessa, tai jopa vessan oven pieneen kolahdukseen, hiljaiseen puheeseen, telkkariin, portaiden narahdukseen yms. Kaksi muuta taas nukkuvat paljon sikeämmin, toinen vetelee unia pitkään aamuisin jopa silloin, kun muu porukka on herännyt ja metelöi. Ja kaikki on "totutettu" kodin ääniin ihan samalla tavalla.

Silloin kun esikoinen syntyi, ei meillä ollut hirveesti "kodin ääniä" eikä viittiny lapsen takia alkaa möykkäämään. Esikoinen oli koliikkivauva, ja kun se nukkui viimein tuntien rääkymisen jälkeen, olin vaikka hengittämättä jos se sai unen jatkuvaan. Tai no, olihan meillä kodin äänet, se jatkuva vauvan itku.

En minä nyt sen kummemmin ääniin totuttanut, jos en hyssyttänytkään.

Totutimme. Rasittavaa jos koko muun huushollin täytyy olla varpaisillaan vauvan unien aikaan.