alkoholisti-isä ja joulunvietto...

mulla on alkoholisti-isä joka joka vuosi pilaa mun joulun. nyt tässä mietinkin että kehtaanko olla menemättä jouluna vanhempieni luo. kehtaanko viedä äidiltäni ja omilta isovanhemmiltani ilon nähdä lapsenlapsiaan? toivon että kehtaisin sanoa, että tänä jouluna olemme oman perheen kesken kotona! tiedän miten äitini ja äitini vanhemmat loukkaantuvat jos en tuo omia lapsiani jouluna näytille ja lahjottaviksi. lapset myös rakastavat mummuja ja paappoja.

mutta joka joulu oma isäni järjestää semmoisen härdellin, että en kestä sitä. milloin hän kaataa kuusen mukanaan tai kaataa viskiä lasten päälle, milloin paasaa kovaan ääneen joulun ilosanomasta ja milloin naureskelee ilman järkevää syytä koko päivän ja illan. vissiin hyvät fiilikset hänellä joo, mutta musta tuntuu aivan kauhealta tuo. en voi istua samassa pöydässä syömässä lanttulaatikkoa tuon maailman itsekkäimmän ja ilkeimmän ihmisen kanssa. oksettaa se alkoholilla läträäminen ja tuputtaminen ja auta armias jos yrittää kuka tahansa kieltäytyä ryypystä! mimmoinen ihminen ei jouluna ota ryyppyä?! niinpä niin...

omat isovanhempani ovat jo erittäin iäkkäitä, kuitenkin asuvat omassa talossaan vielä. pelkään ettei kovin montaa yhteistä joulua heidän kanssaan enää tule. haluan viettää joulua heidän kanssaan. mutta he haluavat viettää joulua äitini, oman tyttärensä luona. siellä on tilaa suvulle tulla ja olla. mun ja mieheni asunto on sen verran pieni, ettei sinne voi majoittaa vieraita, eikä pöydässäkään olisi tarpeeksi tilaa. joten kaiken järjen mukaan meidän tulisi viettää joulua äidilläni. mutta siellä on isäni, joka ei lähde kulumallakaan. alkaa olla hänelläkin jo ikää, mutta jostain syystä vuosikymmeniä jatkunut pämppääminen ei ole koitunut kohtaloksi. melkein toivoisin että isäni kuolisi. kaikki olisi paljon helpompaa.

miksi tuntuu näin itsekkäältä ajatella oman perheen kesken joulunviettoa? onko se itsekästä? en todellakaan halua olla kuten isäni, ajatella vain itseäni. mutta mulle on sanoinkuvaamattoman vaikeaa olla isäni seurassa, muhun sattuu se että tärkein hänelle on pullo ja muut ympärillä teeskentelevät ettei mitään ole vialla. itseäni vain itkettää kun mieheni ei ymmärrä kokemaani tuskaa. hänelle isäni on vain vanha juoppo, melko harmiton ja naurettava. lapset eivät vielä ymmärrä mitään, heistä on hassua että paappa koheltaa sitä sun tätä. isovanhemmilleni on tärkeintä viettää joulua suvun kesken, oli suku millaista väkeä hyvänsä. ja äitini... en ymmärrä mitä hänen mielessään liikkuu. hän vain täysin kieltää isäni juoppouden, korkeintaan sanoo, että "kaikissa meissähän on virheemme". äitini mielestä paisuttelen ongelmaa.

mulla on velikin, mutta hän on vielä nuori ja vasta seurustelee. hän viettää joka vuosi joulun töissä. sanoisin että paossa näitä perheen ja suvun asioita. kukaan ei häntä odotakaan, ja hänellä on ikäänkuin "oikea syy" olla poissa. työntekohan on vanhempien mielestä tärkeintä mitä on. joskus puhuimme veljeni kanssa isästämme ja hän oli sitä mieltä, että kun hän vaan voi pysyä erossa siitä tyypistä, kaikki on hyvin. eli häntä ei vaivaa lapsuutemme känni-isän kanssa tai äitimme päätös altistaa meidät alkoholistin hölmöilyille. veli on sen verran mua nuorempi, ettei muista isämme väkivaltaisuutta äitiämme kohtaan. se oli lyhyt aikakausi, itse olin ensimmäisellä luokalla ja koin sen vahvasti. en tiedä mistä se johtui, mutta olinpahan iloinen kun se loppui. meihin lapsiin ei koskettu koskaan.

mitä ihmettä tekisin? mitä te muut tekisitte mun kengissä? onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?