Massiivinen elämänmuutos
Elämäni on ollut lähes aina uneksimista jostain muusta kuin mitä kyseisellä hetkellä on. Tällä hetkellä olen huonossa avioliitossa, vähän päälle kolmenkymmenen ja minulla on kaksi aivan pientä lasta ja olen hoitovapaalla. Mieheni on pihi, itsekäs ja äkkipikainen ja hän on tehnyt muutamia tekoja, joita en voi antaa hänelle varmaankaan koskaan anteeksi. Lisäksi olemme olleet tässä parisuhteessa selibaatissa jo yli vuoden.
Itse olen aika ruma (tosin nuorempana mallintöitä satunnaisesti tehnyt) ja raskauksien myötä vatsani on plösähtänyt eikä ole vieläkään palautunut. Liikakiloja on jäänyt raskauden myötä noin 2-5, joten painan nyt 66kg ja pituutta on noin 175cm. Lisäksi en ole pitänyt itsestäni huolta pariin vuoteen oikeastaan lainkaan, joten hiukseni ovat maantienruskeat ja todella pitkät. En ole juurikaan ostanut vaatteita tai kenkiäkään pariin vuoteen, joten pukeudun aika surkeisiin ja kuluneisiin, tylsän näköisiin vaatteisiin.
Uneksin exästäni, mutta hänkin on varattu nykyään. Olen ajatellut olevani niin ruma, että varmaankaan kukaan mies ei ottaisi minua ns. vapailta markkinoilta, mutta exäni jäi eromme myötä kaipaamaan minua ja hän on melko avarakatseinen, joten voisin skarpata ja kohdata hänet uudelleen (ainakin ideaalitilanteessa).
Mitä teen? Haluaisin erota, mutta en oikein uskalla. Auttakaa!
Kommentit (5)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 00:32"]

[/quote]
-Mies 29v-
Jos et halua elämänmuutostasi huonompaan suuntaan, niin jätä se ex nyt ainakin rauhaan! Ensin surkutellaan omaa elämää ja vähän jo marttyyrinkaapuakin vedetään päälle, mutta annas olla, miten sitä tarmoa ja energiaa riittääkin silloin, kun pitää varattua exää lähteä pokailemaan. Keskity vaikka lapsiisi, ja siirrä omat halusi toiseksi. Sinunkin aikasi tulee vielä.
Älä jää tilanteeseen, jossa et ole onnellinen. Tämä on kliseisesti sanottu, mutta: kuuntele sydäntäsi.