Lue keskustelun säännöt.
Millintarkat aikataulut arkipäivinä. Olen uupunut kellonvahtimiseen.
29.09.2014 |
Kahden erityislapsen kouluunmenojen, läksyjentekemisen ja harrastuksiin lähtemisten kanssa - alan olla jo ihan piipussa. Omat työt ovat samanlaista kellonkatsomista, mutta omien lasten hoputtaminen joka ainut aamu, iltapäivä ja ilta alkaa käydä jo hermoille. Tajuan sen, että eivät he osaa aikatauluttaa omia juttujaan vaikka olisi listat seinillä, jonkun täytyy ne hälytykset virittää soimaan joka päivä oikeisiin aikoihin.
Kommentit (3)
Ei ole ketään, joka tässä auttamaan tulisi. Melkein odotan sitä, että olisin flunssassa, niin sitten ei tarvitsisi lähteä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän miltä tuntuu. Ympätään tuohon sekaan vielä pitkin vuorokautta annosteltavat lääkkeet, avustaminen ja loputon hiilihydraattien laskeminen. Välillä kyllästyttää. (erityislapsilla 1-tyypin diabetes, astma ja epilepsia)
Ymmärrän. On raskasta. Niin meilläkin. Kun oman toiminnan ohjaus puuttuu lähes kokonaan, arki on vaikeaa. Silti joka päivä sitä on harjoiteltava ja uskottava, että edistymistä tapahtuu, vaikka se on hidasta. Kaikki tuki ja apuvälineet kannattaa ottaa vastaan ja järjestää myös itselleen hengähdystaukoja.