Lue keskustelun säännöt.
Olen huolissani pikkusiskostani
09.11.2014 |
En ole täysin varma, mutta epäilen vahvasti että häntä koulukiusataan. Ei halua ikinä mennä kouluun vapaaehtoisesti, olen nähnyt hänen seisovan yksin koulun nurkalla välitunnit ja on kirjoittanut eräälle lasten palstalle syrjimiseen viittaavaa. On kertonut, ettei uskalla jutella kellekkään koulussa koska pelkää että nauretaan. Viimesynttäreillä vieraaksi tuli vain yksi kaveri - vaikka hän oli kutsunut neljä kaveria.
Pari harrastusta on, mutta ei uskalla sielläkään ottaa kontaktia muihin.
Kotiläksyjen teko on yhtä tuskaa. Itse en asu enää kotona, mutta joka kerta kun olen vanhempieni luona, läksyjä tehdään itkun ja huudon kanssa. ei keskity mihinkään, vaan jokaisen tehtävän kohdalla pyytää apua - toisin sanoin olettaa, että meidän pitää kertoa vastaukset, vaikka ne löytyvät ihan silmien edestä tekstikirjasta. Yleensä läksyjen tekemiseen menee pari itkun ja huudon sekaista tuntia. Ja kuulemma tämä on päivittäistä, joten voin vaan kuvitella millainen stressin paikka se on vanhemmilleni, jotka joutuu kuulemaan tuota huutoa joka päivä monta tuntia.
Hän moittii siitä myös aina itseään - "mä oon huono/tyhmä/ruma/idiootti/kakkapää". Saattaa olla huomionhakua, mutta eihän se mistään hyvästä itsetunnosta kerro tuollainen itsepiikittely.
Kolmas asia. Joku saattoi jo lukeakkin tuosta tutinimemis-keskustelusta, mutta siskoni imee vieläkin peukaloa. Ja ikää on jo 11, ja olemme yrittäneet vieroittaa häntä noin 3-vuotiaasta lähtien. Kaikkea on yritetty - sitä pahanmakuista kynsiainetta, teippiä jne. Nykyään vain käsketään ottaa se pois suusta, mutta hänpä siitä alkaa aina huutamaan ja ei edes yritä itse vieroittaa sitä. Ja oikomishoito hänellä pitäisi alkaa vielä tämän vuoden puolella, voih...
Halusin vain avautua tästä tilanteesta. Mistä nuo "oireet" voisivat johtua? Miten voisin auttaa häntä, vai voinko mitenkään?
Hänellä pitäisi olla vitosluokan terveystarkastus aivan pian, ja mitä vähän hänen luvallaan luin hänen kirjoittamiaan vastauksia kyselylomakkeeseen, niin jotkut kohdat herätti lisähuolta (mielialaa kuvailee huonoksi, ei osanut sanoa elämässään yhtään iloisia asioita). Toivottavasti terveydenhoitaja hoksaisi myös puuttua siihen. Pelkään, että siskoni masentuu muutaman vuoden päästä, sillä sitä kulkee suvussa. :(
Kiitos, jos jaksoit lukea. Vielä isompi kiitos, jos jaksaisit vastata. Myös samankaltaisista kokemuksia lapsestasi/muusta sukulaisesta olisi myös "mielenkiintoista" luettavaa, jonkinlaista vertaistukea kaipailisin myös.
Kommentit (20)
[/quote] oho, ei ihme jos sosiaaliset tilanteet on hankalia. Psykologi voisi todella auttaa, kuulostaa enemmän riippuvuudelta. En tosin tiedä riittääkö koulupsykologi.
[/quote]
Tätä itsekkin olen pohtinut. Meille se on ok, jos peukalo vahingossa menee suuhun, ja kun sanotaan siitä, hän ottaisi sen pois suusta eikä alkaisi huutamaan. Toivon, että psykologi riittäisi. Olen myös miettinyt, että hyötyisikö hän jonkinnäköisestä toimintaterapiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 23:08"]
Terveydenhoitaja voi laittaa asiat rullaamaan, jutella siskon kanssa ja lähettää tarvittaviin testeihin jos näkee sen tarpeelliseksi. Olisi hyvä että vanhemmat olisivat samaa mieltä kanssasi, etteivät vesitä asiaa koulun suuntaan. Yksi asia siskollasi on hyvin: hieno sisarus!
[/quote]
Toivottavasti he eivät tosiaan estele. Tekisi mieli jopa itse myös mennä siskon seuraksi terkkarille, mutta ei välttämättä ole hyvä idea. Pelkään vain, ettei hän uskalla kertoa tuntemattomalle ihmiselle mieltä painavia asioita. :/ -AP
Soita ihmeessä![quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 22:46"][quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 22:36"]
Siskosi koulun nettisivuilta löytynee koulupsykologin yhteystiedot? Sinähän voit soittaa hänelle ja kertoa huolesi siskostasi. Tai kouluterveydenhoitajalle jos ei psykologia ole. Nämä voisivat koulupäivän aikana tai jälkeen jututtaa siskoasi ja arvioida miten häntä voisi auttaa. Toivon että soitat. Huoli on oikea. Ihanaa että välität.
[/quote]
Kävin juuri katsomassa koulun yhteystiedot, mutta valitettavasti en löytänyt koulupsykologin yhteystietoja. Voiko olla mahdollista, että noin tuhannen oppilaan koulussa ei ole psykologia/kuraattoria? Ainoastaan terveydenhoitajan yhteystiedot löysin. Mukava huomata, että kyseessä on sama terveydenhoitaja mikä mullakin oli 10 vuotta sitten. Voisinkohan ottaa yhteyttä häneen? -AP
[/quote]
Ota ehdottomasti yhteyttä. Mitä aikaisemmin sen parempi. Ettei ongelmat kasaudu lisää. Olen jotenkin sanaton... Mutta toivon oikeasti että pieni siskosi saisi valonpilkkeen elämäänsä. Eihän välttämättä ole tapahtunut konkreettista pahaa tai mitään peruuttamatonta. Jo keskustelut aikuisen kanssa voivat auttaa!
Olet ihana isosisko! :) Ota rohkeasti yhteyttä pikkusiskosi koulukuraattoriin/psykologiin tai terkkariin. Juuri tällaisia tilanteita varten he siellä ovat. Kaikkea hyvää pikkusiskollesi ja sinulle!! <3
Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista! :)
Lisää saa laittaa, ja kuten aloitusviestissäkin kerroin, haluaisin (aloitusviestin "mielenkiintoista"-sana eí ollut sarkasmia) vielä lukea myös vastaavia tilanteita, ja siitä että miten ja millä keinoin/tukitoimin niistä on selviydytty. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noniin, nyt on arkipäivä. Voit soitella sinne koululle...
Siskosi koulun nettisivuilta löytynee koulupsykologin yhteystiedot? Sinähän voit soittaa hänelle ja kertoa huolesi siskostasi. Tai kouluterveydenhoitajalle jos ei psykologia ole. Nämä voisivat koulupäivän aikana tai jälkeen jututtaa siskoasi ja arvioida miten häntä voisi auttaa.
Toivon että soitat. Huoli on oikea. Ihanaa että välität.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 22:36"]
Siskosi koulun nettisivuilta löytynee koulupsykologin yhteystiedot? Sinähän voit soittaa hänelle ja kertoa huolesi siskostasi. Tai kouluterveydenhoitajalle jos ei psykologia ole. Nämä voisivat koulupäivän aikana tai jälkeen jututtaa siskoasi ja arvioida miten häntä voisi auttaa. Toivon että soitat. Huoli on oikea. Ihanaa että välität.
[/quote]
Kävin juuri katsomassa koulun yhteystiedot, mutta valitettavasti en löytänyt koulupsykologin yhteystietoja. Voiko olla mahdollista, että noin tuhannen oppilaan koulussa ei ole psykologia/kuraattoria? Ainoastaan terveydenhoitajan yhteystiedot löysin. Mukava huomata, että kyseessä on sama terveydenhoitaja mikä mullakin oli 10 vuotta sitten. Voisinkohan ottaa yhteyttä häneen? -AP
Oho, löysin sittenkin maininnan, että oppilashuoltoon kuuluu psykologi, mutta en numeroa. Onpas tosiaan huonosti annettu informaatiota..
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten vanhempanne suhtautuvat siskosi ongelmiin?
Voit tietenkin ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan ja pytää viemään asiaa eteenpäin, ja on muuten aiva ymmärrettävää ettei psykologin numero ole netissä näkyvillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 22:52"]
Miten vanhempanne suhtautuvat siskosi ongelmiin?
[/quote]
Mielestäni liian vähättelevästi. Isä ajattelee, että kyseessä on murrosiän alkua (ja niinhän se voi ollakkin, nämä ongelmat on pahentuneet vuoden sisällä) ja äiti vain sanoo, että katsotaan nyt tilannetta. No, tätä jatkuvaa tilannetta on katsottu jo 5 vuotta, nyt on aika tehdä jotain.
Yhteys kouluun, koulupsykologi ja opettaja. Oletko puhunut tilanteesta vanhempiesi kanssa?
Itse voit olla läsnä. Muistuttaa siskolle, että olet siinä jos hän jotain tarvitsee (voi tuntua hankalalta sanoa suoraan, mutta se on parempi kuin vihjailu, joka saattaa mennä ohi).
Itselläni ei lapsena ollut paljoa kavereita, mutta loppujen lopuksi se oli ihan ok, koska viihdyin yksin. Silti yksinäisyyteen liittyi häpeää, koska oletusarvo oli että PITI olla kavereita ja kokoajan seuraa. Tämänkin pointin voisit ehkä sanoa siskollesi, ettei kaikkien aina tarvitsekaan olla niin yltiösosiaalisia, ujotkin pärjäävät tässä maailmassa.
Ja imen muuten itsekin vielä peukaloa, vaikka ikää on lähemmäs 30. Tämä on asia jota en ole tunnustanut juuri kenellekään. Silti minulla on ihana perhe ja puoliso (he toki tietävät). Eihän se hyväksi ole esim purennalle ja oli ehkä hieman hankalaa salata asiaa esim yökylässä/leireillä/aikuisena sänkykavereilta, mutta ei sekään minusta huonoa ihmistä tee. Eli voi olla ettei vieroitus onnistu (omat vanhempani yrittivät kyllä), mutta sekään ei ole maailman loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaapa kurjalta. Itsellänikään ei koulussa juuri ollut kavereita vaikkei minua kiusattukkaan ja vain se yksinäisyys sai kouluun menon tuntumaan ihan hel*vetilliseltä :(, niin että ymmärrän ettei siskosi siellä viihdy jos välitunneilla yksin nököttää.
Yksi jolla voit auttaa häntä on yrittämällä nostaa hänen itsetuntoaan, niin että kun hän itse haukkuu itseään, niin te muut voisitte vasta painoksi kehua ja kannustaa häntä. Isosiskona voisit myös tehdä hänen kanssaan erilaisia "tyttöjen juttuja", jotta hän huomaisi että edes sinun kanssaan voi pitää "normaalisti hauskaa".
Peukalon imemisestähän koituu usein turvan tunnetta, että ehkä sitä voisitte yrittää luoda hänelle jotenkin muuten ja selittää miksi ei ole hyvä imeä peukaloa, niin ettei jhän luule että uviksenne häntä kiusaisitte.
Onko mahdollista että siskollasi olisi esim. aspergerin tai ADHD:n oireyhtymä? Aspergeriin viittaisi tuo kömpelö sosiaalisuus jota kuvailit ja ADHD:seeen taas puolestaan tuo huono läksyihin keskittymis kyky? Voisit lukea molemmista lisää ja miettiä voisiko siskollasi olla jotain vastaavaa. Joskus aspergerikin on nimittäin aika vaikea huomata, varsinkin tytöiltä, sillä he osaavat usein "kätkeä sen". Itse tunnen asperger tytön jossa en itse mitään erikoista huomaa, mutta diagnoosi hänellä on ja sanoo esim. sosiaalisuuden ottavan koville.
Toivottavasti saat siskollasi menemään paremmin, ihana kuulla että välität! Osoita se myös hänelle ja saa hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi <3.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 23:00"]
Yhteys kouluun, koulupsykologi ja opettaja. Oletko puhunut tilanteesta vanhempiesi kanssa? Itse voit olla läsnä. Muistuttaa siskolle, että olet siinä jos hän jotain tarvitsee (voi tuntua hankalalta sanoa suoraan, mutta se on parempi kuin vihjailu, joka saattaa mennä ohi). Itselläni ei lapsena ollut paljoa kavereita, mutta loppujen lopuksi se oli ihan ok, koska viihdyin yksin. Silti yksinäisyyteen liittyi häpeää, koska oletusarvo oli että PITI olla kavereita ja kokoajan seuraa. Tämänkin pointin voisit ehkä sanoa siskollesi, ettei kaikkien aina tarvitsekaan olla niin yltiösosiaalisia, ujotkin pärjäävät tässä maailmassa. Ja imen muuten itsekin vielä peukaloa, vaikka ikää on lähemmäs 30. Tämä on asia jota en ole tunnustanut juuri kenellekään. Silti minulla on ihana perhe ja puoliso (he toki tietävät). Eihän se hyväksi ole esim purennalle ja oli ehkä hieman hankalaa salata asiaa esim yökylässä/leireillä/aikuisena sänkykavereilta, mutta ei sekään minusta huonoa ihmistä tee. Eli voi olla ettei vieroitus onnistu (omat vanhempani yrittivät kyllä), mutta sekään ei ole maailman loppu.
[/quote]
Olen puhunut tilanteesta erityisesti äidin kanssa, yrittää vain rauhoitella minua ja lohduttaa. Kehottaa mua elämään omaa elämääni, että ne ottaisi hänestä vastuun. Niinhän sitä vanhempien pitäisi, mutta en vain enää jaksa seurata sivusta, kun mitään positiivista merkkiä ei näy.
Ei peukalonimemisessä mitään "syntiä" ole, mutta kun hänellä on sen myötä mennyt purenta aivan vinksalleen, peukalosta on tullut littana sekä hän ei kertakaikkiaan pysty lopettamaan sitä, ja mielestäni se on huolestuttavaa. Rehellisesti sanottuna peukalo on suussa noin 18 tuntia vuorokaudesta, joka on mun mielestä on aivan liikaa.
Terveydenhoitaja voi laittaa asiat rullaamaan, jutella siskon kanssa ja lähettää tarvittaviin testeihin jos näkee sen tarpeelliseksi. Olisi hyvä että vanhemmat olisivat samaa mieltä kanssasi, etteivät vesitä asiaa koulun suuntaan. Yksi asia siskollasi on hyvin: hieno sisarus!
[/quote]
Ei peukalonimemisessä mitään "syntiä" ole, mutta kun hänellä on sen myötä mennyt purenta aivan vinksalleen, peukalosta on tullut littana sekä hän ei kertakaikkiaan pysty lopettamaan sitä, ja mielestäni se on huolestuttavaa. Rehellisesti sanottuna peukalo on suussa noin 18 tuntia vuorokaudesta, joka on mun mielestä on aivan liikaa.
[/quote]
oho, ei ihme jos sosiaaliset tilanteet on hankalia. Psykologi voisi todella auttaa, kuulostaa enemmän riippuvuudelta. En tosin tiedä riittääkö koulupsykologi.
Esiteinit ovat inhottavia pikku paskiaisia. Minuakin kiusattiin viidennellä luokalla - luokkani tytöillä oli aivan ihmeellisiä mustasukkaisuusdraamoja. Voimia.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 23:01"]
Kuullostaapa kurjalta. Itsellänikään ei koulussa juuri ollut kavereita vaikkei minua kiusattukkaan ja vain se yksinäisyys sai kouluun menon tuntumaan ihan hel*vetilliseltä :(, niin että ymmärrän ettei siskosi siellä viihdy jos välitunneilla yksin nököttää.
Yksi jolla voit auttaa häntä on yrittämällä nostaa hänen itsetuntoaan, niin että kun hän itse haukkuu itseään, niin te muut voisitte vasta painoksi kehua ja kannustaa häntä. Isosiskona voisit myös tehdä hänen kanssaan erilaisia "tyttöjen juttuja", jotta hän huomaisi että edes sinun kanssaan voi pitää "normaalisti hauskaa".
Peukalon imemisestähän koituu usein turvan tunnetta, että ehkä sitä voisitte yrittää luoda hänelle jotenkin muuten ja selittää miksi ei ole hyvä imeä peukaloa, niin ettei jhän luule että uviksenne häntä kiusaisitte.
Onko mahdollista että siskollasi olisi esim. aspergerin tai ADHD:n oireyhtymä? Aspergeriin viittaisi tuo kömpelö sosiaalisuus jota kuvailit ja ADHD:seeen taas puolestaan tuo huono läksyihin keskittymis kyky? Voisit lukea molemmista lisää ja miettiä voisiko siskollasi olla jotain vastaavaa. Joskus aspergerikin on nimittäin aika vaikea huomata, varsinkin tytöiltä, sillä he osaavat usein "kätkeä sen". Itse tunnen asperger tytön jossa en itse mitään erikoista huomaa, mutta diagnoosi hänellä on ja sanoo esim. sosiaalisuuden ottavan koville.
Toivottavasti saat siskollasi menemään paremmin, ihana kuulla että välität! Osoita se myös hänelle ja saa hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi <3.
[/quote]
Olen toki lähes joka kerta antanut vastakehun hänelle aina kun moittii itseään, mutta myönnän että välillä ottaa hermoon itsellekin, koska tuntuu ettei mikään auta ja mitenkään ei usko että hän on hyvä sellaisena kun on.
Olen epäillyt (ja epäilen edelleenkin) siskollani ADD:tä, mutta kun tästäkin olen vanhemmilleni puhunut, niin äiti jälleen on "katsotaan nyt tilannetta ja puututaan sitten myöhemmin tarvittaessa"-asenteella. Tein sen virheen, että otin tästä puheen myös siskoni kanssa, ja siitähän se itsemoittiminen vain yltyi, alkoi itsekkin uskoa että hänellä on ADD ja että hän on tyhmä ja sairas, vaikka kuinka yritin kääntää asiaa sellaiseksi, että se on hoidettavissa, ei ole tyhmyyttä eikä sitä välttämättä ole ollenkaan.
Siskoni on syntynyt keskosena, joten sekin tietääkseni on riskitekijä kognitiivisiin poikkeamiin.
7, 10 ja 14 on siis AP, tosin varmaan tiesittekin jo.