Tunnen itseni päiväkodilla vähä-älyiseksi

Mää olen siellä hakemassa lasta ajatukset vielä töissä joten hymy ei irtoa.

Tervehdin kyllä, ja ihmettelen aina niitä jotka vain kääntää pään pois. Mutta itse hymyilen vain oikeasti tutuille. Enkä kyllä pidä vähä-älyisenä ketään, joka minulle hymyilee, itselleni vain on luontevaa hymyillä vain niille, joiden kanssa tulee myös vaihdettua kuulumiset ja muutenkin oltua tekemisissä.

Ei minuakaan aina huvittaisi moikkailla, mutta haluan näyttää lapsilleni hyvää esimerkkiä.

Tuttu tunne. Muskarissa, puistossa, vauvauinnissa on monia äitejä, jotka eivät ikinä moikkaa. Huvittavaa, kun kuitenkin tavataan säännöllisesti. Itsll ainakin menee aika kivemmin kun jotain juttelee. Yksikin äiti täysin ilmeetön, kuin lamaantunut.

Samanlaista se tuntuu olevan muuallakin, työväenopiston kursseilla yms. Hassua et joka viikko kokoonnutaan yhteen mutta ei tervehditä takaisin sitä joka jaksaa kerta toisensa jälkeen yrittää. Ihme mörriköitä. Ei sieltä sydänystäviä tarvitse hakea, mutta eikö tuo kuulu jo ihan alkeellisimpiin käytöstapoihin?

95% naamoista ei sano mulle yhtään mitään, samassa pihassa kahden päiväkodin lapset, aikuiset ja vanhemmat kulkee.. ei vaan pysty kaikkien kanssa tervehtimään ja hymyilemään. Rankan työpäivän jälkeen sitä haluaa suoriutua mahdollisimman vähällä ja nopeasti kotiin lasten kanssa.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 20:25"]95% naamoista ei sano mulle yhtään mitään, samassa pihassa kahden päiväkodin lapset, aikuiset ja vanhemmat kulkee.. ei vaan pysty kaikkien kanssa tervehtimään ja hymyilemään. Rankan työpäivän jälkeen sitä haluaa suoriutua mahdollisimman vähällä ja nopeasti kotiin lasten kanssa.
[/quote]

Hymyileminen ja "moi" on liian raskasta? En mä mitään kuulumisia kysele tms. Ihan vaan hymyillen tervehdin. Luulisi murjottamisen ja pään poiskääntämisen syövän enemmän energiaa...?

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 20:25"]

95% naamoista ei sano mulle yhtään mitään, samassa pihassa kahden päiväkodin lapset, aikuiset ja vanhemmat kulkee.. ei vaan pysty kaikkien kanssa tervehtimään ja hymyilemään. Rankan työpäivän jälkeen sitä haluaa suoriutua mahdollisimman vähällä ja nopeasti kotiin lasten kanssa.

[/quote]

Haaste huomiselle: Moikkaa niitä kaikkia vanhempia jotka tulee vastaasi siellä tarhanalueella. Mitä sitten jos et niitä "tunne"?

No ei monet tarhatäditkää moikkaa vaikka itse moikkaisin. Toki lapsen ryhmässä olevat hoitajat moikkaa yms, mutta muut ei läheskään aina. Kai niillä on kiire tai jotain etteivät huomaa. Jotkut taas kyllä huomaa selkeästi, mutta eivät vaivaudu.

Huh, huh, tässä sitä on taas karua tarinaa suomalaisista jurrikoista. Miten ihmiset voivat olla niin tympeitä. Kuljetaan vain omissa maailmoissa muista piittaamatta. 

Itselläni on "hauska" kokemus oman rappuni pariskunnasta. Sattuivat kanssani samaan aikaan hissiin silloin tällöin. Huikkasin tervehdyksen aina, mutta koskaan kumpikaan ei sanonut mitään. Jatkoin sinnikkäästi siihen asti kunnes muuttivat pois.

Mä opin jo synnärillä asian ns. kovemman kautta, kun aamupalaa päiväsalista hakiessa sanoin muille äideille huomenta.
Muut tuijottivat kattoon tai tuijottivat mua kuin - ap:n sanoin - vähä-älyistä.

Outoa. Meidän lasten päiväkodilla kaikki kyllä tervehtivät toisiaan. Useimmat jopa osaavat hymyilläkin. Tervehdin myös muiden ryhmien lasten vanhempian. Näin Oulussa.

kai suomalaiset oikeasti on jörriköitä, ikävä kyllä. 80-90-luvun vaihteessa hakiessani opiskelemaan liitteeksi tuli laittaa passikuva. Kävin automaatilla ja kuva oli just niin hyvä kun saattaa kuvitella (näytin idiootilta ja ajattelin etten kuvan perusteella pääse edes pääsykokeisiin). Pudottaessani hakemuskuoren kupungilla postilaatikkoon minua nauratti kauheasti (kuva oli oikeasti tosi epäonnistunut) kun kuvittelin kun se nähdään siellä jossain.. No, ohi käveli mustaihoinen (heitä ei silloin vielä juurikaan täällä ollut, siis harvinaisuus) hän kääntyi ja huudahti silmät hämmästyksestä suurina: You are happy!!! Siis oli niin erikoista että suomalainen näytti onnelliselta :(

No eipä työpaikallakaan kaikki tervehdi. Toiset katselee pitkin seiniä ja toiset kattoa kun sanoo huomenta. Samassa talossa asuvat naapuritkaan eivät kaikki pihalla tai rapussa tervehdi, varsinkaan varttuneempi väki, ovat oikein naama nurinpäin jatkuvasti. Itse tervehdin kaikkia rapussa ja pihalla vastaantulijoita, oli sitten talon asukkaita tai ei. Näin on kotona opetettu että ihmisiä tervehditään.
Kyllä joskus tuleekin vähä-älyinen olo kun aamulla sanoo yläkerran mummolle huomenta ja toinen ei edes katso päin. Aina kuulee valitusta miten nuorilla ei ole käytöstapoja, mutta ei niitä tunnu olevan vanhemmillakaan ihmisillä yhtään enempää.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 21:43"]Outoa. Meidän lasten päiväkodilla kaikki kyllä tervehtivät toisiaan. Useimmat jopa osaavat hymyilläkin. Tervehdin myös muiden ryhmien lasten vanhempian. Näin Oulussa.
[/quote]

Juu minäkin olen Oulusta. T. 17

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 20:13"]

Ihan samassa Helsingissä asunut aina..

[/quote]

Jees, tässä syy.

Ihmettelen.

Tervehdin kaikkia ketä siellä päikyssä vastaan tulee, ja yleensä hymyilenkin. Se on yksi syy miksi lapseni ei saa raivareita kun jätän hänet hoitoon: käyttäydyn rauhallisesti ja iloisesti, tietenkin se tarttuu myös lapseen. Turhaan ne höösäävät kireät vanhemmat, joilla ei ole aikaa edes moikata, ihmettelevät kun lapsi kiukkuaa.

En ihmettelee, vaikka satunnaiset päiväkoti ym.tuttavat ei sano huomenia, kun uudesssa työyhteisössäni ei juurikaan kukaan vastaa "huomenta"-tervehdykseen. Yksittäin, jos käytävällä kohdataan huomenet vaihdetaan, mutta kun kanslia on täynnä porukkaa on kuin tyhjälle puhuisi. Todella tympeää.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 22:25"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 20:13"]

Ihan samassa Helsingissä asunut aina..

[/quote]

Jees, tässä syy.

[/quote]

Pohjoisessa päivähoitopiirissä kyllä moikkaillaan, kolmesta eri pk:sta kokemuksia. En yleistäisi koko Helsinkiä..