Miten pärjää yh, jolla ei mitään tukiverkkoa?

2

Ihan hyvin. Mikä askarruttaa?

Kovalla työllä ja sisulla. Hanki uusi mies avuksesi.

Hyvin. Henkistä kanttia kysy lähinnä ysinäisyys.

Pärjää kun ei ole muita vaihtoehtoja. Sukulaisten laatuun ja määrään ei voi vaikuttaa, mutta muihin verkostoihin kyllä. Kannattaa aktiivisesti tutustua ihmisiin ja verkostoitua esim. lasten harrastuspiireissä ym. Kutsua lasten kavereita kylään... Sitä kautta sitten tutustua ihmisiin. Auttaminen on tietenkin vastavuoroista, mutta hädän tullen on hyvä olla ihmisiä joiden puoleen voi kääntyä.

Toinen asia, mikä auttaa, on järjestelmällisyys. Ilman sitä ainakin oma pakkani hajoaisi.

Hankalinta on se, ettei ihminen voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa eikä aina edes paraskaan järjestelytaito auta. Mutta silloin ei auta kuin jättää jotain tekemättä. Muutenkin olennaiseen keskittyminen auttaa.

Kuka auttaa, jos tulee äkillinen iso rahallinen meno? Auto jää tien päälle? Ei vain repeä joka paikkaan? Jos ei ole ketään, jolta soittaa apua kiipelissä?

Tuntuu, että kaikilla on aina joku, johon tukeutua. Mulla ei.

ap

Rahalla saa mm. lapsenhoitajan = omaa aikaa hengähtää ja hoitaa asioita. Asennekysymyshän tuo on.

Mä oon joskus ollut tuossa tilanteessa. Exä makso vaan minimielarit, ei koskaan tavannut lastansa, monet kerrat kyllä lupasi. Ei ollut läheisiä ystäviä, muutama tuttu vaan joiden kanssa tavattiin harvoin. Sukulaisia ei ollenkaan. Aika rankkaa aikaa oli henkisesti, monet kerrat jaksoin ihan vaan lapseni takia.

Hyvät puolet näin jälkikäteen katottuna on tietenkin hyvät ja läheiset välit nyt jo aikuiseen lapseeni.

Ei ole muillakaan ja hyvin olen pärjännyt. Asioilla on vain tapana selvitä. Vaikka joskus usko hiipuu...mutta jostain se ratkaisu on aina löytynyt tähän asti.

Ehkä nihkein tilanne oli kun lapset eivät olleet päiväkodissa ja oli oma hammaslääkäri tai gyne. Onneksi aina joku hammashoitaja tai hoitaja pystyi sen hetken olemaan lasten kanssa :)

Tutustu ihmisiin. Ystävysty tuttujen kanssa. Ala kaveeraamaan. Verkostoidu muiden yh-vanhempien kanssa, jos et sydänystävää halua niin ainakin niin, että voitte auttaa toinen toisianne.

Jos multa joku tuttu tai kaveri, ei läheinen ystävä, pyytäisi esim lastenvahti apua niin varmana suostuisin vaikka ei parhaita ystäviä oltaiskaan. Olen lapseton, nuori ja sinkku, enemmän kuin mielelläni leikkisin lapsen kanssa, jos voisin auttaa, koska mulla on aikaa. Kannattaa vaan avata suunsa. 

Verkostoitumalla toisten kanssa

Toiset yksinhuoltajat ovat hyvä tuki. Ja se vararahasto, että voi soittaa taksin tai hinausauton hätätapauksessa.

Itselläni on ongelma kokoukset ja koulutukset, jotka ovat työajan jälkeen tai viikonloppuisin. Kiva sanoa aina ettei pääse ja turha havitella ylenemistä. 

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 12:56"]

Kuka auttaa, jos tulee äkillinen iso rahallinen meno? Pankista lainaa.

 Auto jää tien päälle? HInausauto paikalle.

 Ei vain repeä joka paikkaan? Tarvitseeko revetä ?

 Jos ei ole ketään, jolta soittaa apua kiipelissä? Pitäisikö tutustua vaikka lasten kavereiden vanhempiin?

Tuntuu, että kaikilla on aina joku, johon tukeutua. Mulla ei.

ap

[/quote]

Ihmettelen, että eikö sitä tukiverkkoa voi hankkia? Tuskin olet ainoa tukiverkoton yh maailmassa. Ala kuulostella MLLn, seurakunnan, kunnan lapsiperheille suunnatuissa tilaisuuksissa, kuka olisi samassa tilanteessa. Ehkä voit jopa pyytää seurakunnan tai kunnan työntekijää järjestämään tapaamisia tukiverkottomille yh:lle, jossa tutustuisitte toisiinne. Voisitte sopia lastenhoitovuoroista. Just eilen oli telkkarissa juttu neljän äidin porukasta, jotka kävi kerran kolmessa viikossa milloin kenenkin kotona auttamassa siivoamisessa, maalaamisessa, pihatöissä, yms. Tämä on ihan mahdollista siis.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 13:25"]

Ihmettelen, että eikö sitä tukiverkkoa voi hankkia? Tuskin olet ainoa tukiverkoton yh maailmassa. Ala kuulostella MLLn, seurakunnan, kunnan lapsiperheille suunnatuissa tilaisuuksissa, kuka olisi samassa tilanteessa. Ehkä voit jopa pyytää seurakunnan tai kunnan työntekijää järjestämään tapaamisia tukiverkottomille yh:lle, jossa tutustuisitte toisiinne. Voisitte sopia lastenhoitovuoroista. Just eilen oli telkkarissa juttu neljän äidin porukasta, jotka kävi kerran kolmessa viikossa milloin kenenkin kotona auttamassa siivoamisessa, maalaamisessa, pihatöissä, yms. Tämä on ihan mahdollista siis.

[/quote]

Olen siis itse todennäköisesti jäämässä tulevan lapsen kanssa kaksin, koska aviomiestäni ei yhtäkkiä kiinnostakaan perhe-elämä. Luulisi, että +39-v olisi jo tiennyt, mitä haluaa, mutta nyt mennytkin pupu pöksyyn... Minulla on hyvä tukiverkko: omat ja miehen vanhemmat, kummankin siskot, ystäviä. Kunnan työntekijäkin on luvannut käytännön hoitoapua, jos vauva vaikka valvottaa enkä saa nukuttua tai jos haluan mennä vaikka kampaajalle. Silti olen ajatellut, että ryhdyn luomaan suhteita muihin lähellä asuviin naisiin, jotka samaan aikaan tulevat äideksi, ovat sitten yh-tilanteessa taikka eivät. Tärkeintä tietysti saada ystäviä, mutta jos minä olen joskus valmis antamaan lastenhoitoapua, miksei joku toinenkin olisi.

Siihen tottuu, että kaikesta on itsellä vastuu ja että hoidat itse kaiken. Mutta yksinäisyys, siihen ei totu.

Hyvin pärjää jos terveenä pysyy ainakin. Itse olen kahden totaaliyh, ilman mitään tukiverkkoja. Eipä minulla huonostikaan ole koskaan mennyt, ja aina on selvitty vaikka joskus on ollut raskasta kun työssäkin on ollut stressiä.

"Kuka auttaa, jos tulee äkillinen iso rahallinen meno? Auto jää tien päälle? Ei vain repeä joka paikkaan? Jos ei ole ketään, jolta soittaa apua kiipelissä?"

Iso rahallinen meno - luottokortti vinkumaan tai lainaa. Auto jää tien päälle -> hinauspalvelulla huoltoon, ei tähän mitään tukiverkkoja tarvita. Ei repeä joka paikkaan - no sitten täytyy jättää niitä jotain asioita väliin ja karsia vain ehdottoman pakolliseen. Ei ketään jolta soittaa apua kiipelissä - ei sellaisia tilanteita olekaan missä jotain henk. koht tukiverkkoja avuksi välttämättä tarvii. Henkisesti minä ainakin seison ihan täysin omilla jaloillani enkä kaipaa tukea keltään. Joissain asioissa voi tarvita toki apua mutta yhteiskunnalla on palvelut välttämättömiin tarpeisiin kuten terveysasioihin, asuntoasioihin hätätilanteessa tms. 

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 13:41"]

Siihen tottuu, että kaikesta on itsellä vastuu ja että hoidat itse kaiken. Mutta yksinäisyys, siihen ei totu.

[/quote]

Riippuu luonteesta, jotkut voi tottua. Itse olen jopa oppinut nauttimaan yksinäisyydestäni, enkä usko että koskaan enää tulen asumaan toisen aikuisen ihmisen kanssa samassa taloudessa. Olen kyllä aina ollut introvertti ja erakkomainen luonne, jo nuorenakin.

t. 16

Jos apua tarvitsee, sitä pitää pyytää, eikä syytellä siitä, ettei ole tukiverkkoja, vaikka ne olis pitänyt hankkia... Tuttavilta, naapureilta, neuvolasta, järjestöistä, serkuilta, toisten lasten vanhemmilta, seurakunnan diakoneilta, järjestöiltä...