Miksi joidenkin ihmisten seurassa tuntee olonsa aina ihan tyhmäksi?

En osaa sen enempää sanoa, että mistä mahtaa johtua mutta minulla on täysin sama fiilis joistakin ihmisistä. Sitä tuntee olonsa joidenkin kanssa tosi taliksi vaikka muuten olisikin ihan skarppi :D

Ehkä he vain ovat fiksumpia kuin sinä. Eihän koulutustaso älykkyydestä paljoa kerro.

Joko ne toiset vaan ovat tosi fiksuja tai sitten heillä on kyky saada toinen tuntemaan olonsa huonoksi. Tai molemmat.

Tiedän tunteen. Mulle tulee tyhmä olo sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat hyvin kärkkäitä ja haluavat päteä. He nyhtävät ensin mielipidettäsi, mutta ovat mielellään periaatteen vuoksi eri mieltä. Tai sellaisten seurassa, joiden puheenaiheet on sekä korkealentoisia että aivan jotain muuta kuin mikä itseäsi kiinnostaa tai josta osaisit jutella. Tällaiset ihmiset ovat oikeastaan itse tilannetajuttomia, koska jauhavat vain omia juttujaan riippumatta siitä, kenen kanssa juttelevat. 

Mielestäni kyseiset ihmiset eivät ole erityisen fiksuja tai itseäni fiksumpia. Ihan tavallisistakin asioista jutellessa vain tulee sellainen epämääräinen kurja olo. Joillakin on kyllä tuollaista pätemisentarvetta, kuten 5 mainitsi, mutta jotkut pelkällä olemuksellaan aiheuttavat sen tunteen. Onkohan sitä tietämättään samanlainen joillekin ihmisille?

Ap.

Mä mietin myös, että olenkohan mä jossakin seurassa tuollainen. En ainakaan halua olla, mutta esimerkiksi sellainen tietty kriittisen ajattelun puute ärsyttää mua ja saatan kyllä korjata, jos joku hölisee jotain muka faktana mutta oikeasti ihan mutupohjalta.

4

...mutta mä en usko, että ainakaan mun olemuksessa on mitään sellaista. Päinvastoin yritän aina ehkä liikaakin saada toisten olon hyväksi. (Ts. esimerkiksi väärien tietojen jakamisen pitää ärsyttää mua ihan kunnolla että asiasta sanon, saatan kohteliaisuuttani vaan nyökytellä vaikka tiedän itse ettei asia pidä paikkaansa.)

Ovatko nuo sun tuntemasi ihmiset jotenkin erityisen vakavia? Mulle tulee sellaisten hyvin totisten ja ei ollenkaan miellyttämishaluisten ihmisten seurassa usein sellainen huonommuudentunne jostain syystä. Sellainen olo, että se totinen jotenkin arvioisi tai arvostelisi minua tai ei pitäisi minusta.

4

4, voi olla, että ovat tosiaan melko vakavia ja vähän etäisiä tai viileitä. Saatan kuvitella, että he arvioivat ja arvostelevat minua, vaikka niin ei välttämättä olekaan.

Ap.

Mulle tulee sama olo, kun joskus tapaamme mieheni yhteistyökumppaneita vapaa-ajalla. Osa heistä juttelevat ainoastaan miehelleni ja sellaisista asioista, jotka etäisesti liittyvät työhön, mutta eivät kuitenkaan ole työasioita. Nämä tyypit eivät osaa tai halua ottaa minua mukaan keskusteluun, vaikka yleensä yritän alkuun siihen osallistua. Tämän jälkeen siirryn kuuntelijan rooliin, yritän vaikuttaa kiinnostuneelta, kunnes ajatukset harhautuu johonkin omaan juttuuni. Joskus mietin, olenko jotenkin tyhmä, kun en pääse mukaan keskusteluun, mutta luulen tunteen johtuvan toisen osapuolen kyvyttömyydestä ottaa kaikki läsnäolijat huomioon.

Minulla tulee joskus tuollainen olo sellaisten ”coolien” tyyppien seurassa.

Ei liity älyyn tai koulutustasoon, vaan juurikin siihen ”cooliuteen”.

He itse eivät ole mitenkään hassuja, eloisia tms. vaan sellaisia cooleja/etäisiä, joten luonnollisesti minä hieman eloisampana persoonana saatan kokea epävarmuutta sellaisessa joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tulee joskus tuollainen olo sellaisten ”coolien” tyyppien seurassa.

Ei liity älyyn tai koulutustasoon, vaan juurikin siihen ”cooliuteen”.

He itse eivät ole mitenkään hassuja, eloisia tms. vaan sellaisia cooleja/etäisiä, joten luonnollisesti minä hieman eloisampana persoonana saatan kokea epävarmuutta sellaisessa joukossa.

Lisään: tähän liittyy myös jotain sellaista ”kyvyttömyyttä ottaa muut huomioon”, kuten tuossa edellä joku kirjoitti miehensä kolleegoista.

Minulle se saattaa näyttäytyä ihan ylimielisyytenäkin, vaikka ei olisi tarkoituksellista.

Olet tainnut olla nassejen kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee sama olo, kun joskus tapaamme mieheni yhteistyökumppaneita vapaa-ajalla. Osa heistä juttelevat ainoastaan miehelleni ja sellaisista asioista, jotka etäisesti liittyvät työhön, mutta eivät kuitenkaan ole työasioita. Nämä tyypit eivät osaa tai halua ottaa minua mukaan keskusteluun, vaikka yleensä yritän alkuun siihen osallistua. Tämän jälkeen siirryn kuuntelijan rooliin, yritän vaikuttaa kiinnostuneelta, kunnes ajatukset harhautuu johonkin omaan juttuuni. Joskus mietin, olenko jotenkin tyhmä, kun en pääse mukaan keskusteluun, mutta luulen tunteen johtuvan toisen osapuolen kyvyttömyydestä ottaa kaikki läsnäolijat huomioon.

Törkymöykkyjä!

Tällainen ihminen todennäköisesti heijastaa omaa epävarmuuttaan sinuun. Yleensä coolit pätijätyypit pelkäävät kuollakseen sitä, että heidät nähdään tyhminä tai epävakuuttavina. Koska he eivät osaa käsitellä pelkoaan, projisoivat he sen johonkuhun ulkopuoliseen. Usein sellaiseen, jolla ei ole samaa näyttämisen ja besserwisseröinnin tarvetta. Projisoinnin ei tarvitse olla sanallista vaan ilmeillä ja eleillä on iso osuus siinä.

Vierailija kirjoitti:

Olet tainnut olla nassejen kanssa tekemisissä.

?

Tiedän tunteen. Juuri tuo, että jälkeenpäin tuntuu, että parempi kun olisi ollut hiljaa. Minulla tulee yhden ihmisen kanssa aina olo, että pitää minua tyhmänä, vaikkei sitä suoraan sanokaan. Jotenkin minun jutuille aina hymyilee vinosti, on sen näköinen, että naurattaisi, muttei kehtaa nauraa ääneen. Lisäksi joskus selvästi ärsyyntyy minun jutuista ja alkaa hyräillä. Mielestäni puhun ihan tavallisia juttuja.

Ehkä noissa ihmisissä on jotain sellaista ettei heihin voi luottaa 100%, sen takia tulee tunne että meninkin kertomaa/puhumaan liikaa. Saattaa tulla puukkoa selkään, sanomisia saatetaan vääristellä heidän toisissa piirreissä, tulee siiten jotain kautta omiin korviin. Itse tullut aika varovaiseksi matkan varrella siitä mitä kellekin kannattaa jutella.

Tiedän tyypin. Minusta heillä on itsellään ihan sama pelko, että heitä pidettäisiin tyhmänä. Nämä tyypit haluavat pitää tilanteen tiukasti hallinnassa. Eivät eläydy vastapuolen juttuihin, vaan suhtautuvat keskustelukumppaniin kuin johonkin tarkkailtavaan ja arvioitavaan kohteeseen. 

Hyvin nopeasti tulee tukala olo, jos toinen ei yhtään lähde mukaan jutteluun, eikä selkeästi nauti kanssakäymisestä. Helposti tulee puhuttua itse enemmän, jos toinen ei vastaa mitään. 

Hyvä vastaisku on keskittyä kyselemään tältä nuivakkeelta. Joutuu puhumaan, eikä voi keskittyä arvostelemaan toista pienessä mielessään. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Juuri tuo, että jälkeenpäin tuntuu, että parempi kun olisi ollut hiljaa. Minulla tulee yhden ihmisen kanssa aina olo, että pitää minua tyhmänä, vaikkei sitä suoraan sanokaan. Jotenkin minun jutuille aina hymyilee vinosti, on sen näköinen, että naurattaisi, muttei kehtaa nauraa ääneen. Lisäksi joskus selvästi ärsyyntyy minun jutuista ja alkaa hyräillä. Mielestäni puhun ihan tavallisia juttuja.

Kuule, voisikohan hän olla asperger? Haluaa hymyillä sinulle, mutta ei osaa aidosti. Hyräily kyllä viittaisi siihen.

Minä väitän tunnettasi terveeksi ja luonnolliseksi tunteeksi, jonka jostakin syystä käännät itseäsi vastaan.  Aistit toisista, etteivät he ole aitoja ja luonnollisia. Olet ehkä herkkä näkemään ihmisistä, millaisia he oikeasti ovat ja mitä esittävät. Puet tuntosi itseäsi arvosteleviksi sanoiksi, vaikka voisit aivan hyvin olla realistisempi ja löytää tunnoistasi järkeäkin.

Erotat aidon, luontevan vuorovaikuksen, niin se jo kertoo sinusta että osaat myös olla hyvässä seurassa oma itsesi.

Ihmisillä on taipumus keskittyä vain itseensä ja hyvin moni on iästä riippumatta jäykän ennakkoluuloisia, johon voi joskus riittää jokin täysin pinnallinen asia esim. vaatteet. SEllaisia ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti,