Neuvoja! Lapsella Uskovainen kaveri

Siinä taas yksi todiste, kun lasta on aivopesty. Eihän pieni lapsi välttämättä ymmärrä koko asiaa, jokapuolella vaan hoetaan jumalaa joten niin hänkin tekee. Raukka :(

Voit kieltää, kun teillä ollaan. Muista sitten vastavuoroisesti vaatia, että se oma lapsesi puhuu koko ajan Jumalasta, kun ovat kaverinsa luona, koska siellä uskonnolliset asiat kuuluvat perheen vakaumukselliseen viitekehykseen.

Jokainen lapsi kasvaa kotinsa ja vanhempiensa arvomaailmassa ja imee kotoa asenteita ja mielipiteitä. Tuskin on kahta kotia, jossa kaikki arvot ja asenteet olisivat identtiset. On ihan hyvä jo lapsena nähdä, että kaikki eivät ajattele kaikesta niinkuin me. Ja loppupeleissä jokainen lapsi valitsee itse omat arvonsa, ne eivät välttämättä ole samat kuin lapsuuden kodin arvot. Lapseen vaikuttavat vanhempien uskonnollisuuden tai uskomattomuuden lisäksi vaikkapa poliittiset arvot, erilaiset näkemykset siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei, joku korostaa tervellisiä elämäntapoja, joku liikuntaa, joku hengellisyyttä, joku karsii elämästä kaiken turhan materian, joku arvostaa materiaa ja rahaa, joku on yrittäjä henkeen ja vereen, joku tekee töitä ihmisoikeuksien parissa, joku korostaa luonnonsuojelua, joku arvostaa koti-uskonto-isänmaa -ajattelua, joku on yltiöliberaali, joku kannattaa homoliittoja ja homojen adoptio-oikeutta, joku toinen vastustaa niitä jne. Vaikka joku ei olisi näkyvästi uskovainen, hänellä voi olla hyvin monenlaisia näkemyksiä hengellisyydestä, taviaasta, enkeleistä, kuoleman jälkeisestä elämästä, helvetistä jne. Eihän lapsella ole yhtään ystävää, jos ystävien arvomaailman pitää täsmätä sun arvomaailmaan.

Vanhempien tehtävä on välittää oma arvomaailmansa lapsen tietoon ja korostaa omassa elämässä niitä asioita, joita itse pitää tärkeinä. Lasta ei voi kasvattaa pullossa. Kyllä aika aikaisessa vaiheessa tulee selväksi, että kaikissa perheissä ei toimita kaikissa asioissa samalla tavalla. Joku paastoaa pääsiäisenä, joku käy vappumarssilla ja joku kiertää ovelta ovelle kertomassa uskostaan. Se on elämää.

Voinko tehdä listan asioista, joista meillä saa puhua? Yksi lapsen kaveri jauhaa isoista ja kalliista autoista koko ajan. Voinko kieltää sen, koska meidän perheen arvoihin ei kuulu rahan tuhlaaminen johonkin niin turhaan kuin isot kalliit autot?

Noh. Minunkin kaverini oli tulenpalavan kiihkeästä työläiskommunistiperheestä. Olimme hyviä ystäviä. Oikeistolaisuuteen taipuvaiset, suvaitsevaiset vanhempani päästivät minut pioneerien lastenjuhlaankin ja kivaa oli. Nykyään olen mielipiteiltäni hivenen kallellaan vasempaan ja vihreisiin päin, mutta se ei tästä lapsuudenkaverista johtunut. Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, on rikkautta että ystävät ajattelevat eri tavalla. Ei ressiä tästä aiheesta, ap.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 14:17"]

Lapsen kaverin perhe kuuluu johonkin herätysliikkeeseen, helluntalaisia kai. On kahviteltu yhdessä, mukava perhe, ei onneksi hirveästi tuo esiin uskovaisuutta, ei tuputa.

 Me emme ole uskovaisia. Nyt ongelma on se että kun lapsen kaveri on meillä niin tuo kaveri puhuu meidän lapsille ja aikuistenkin kuullen jumalasta. Ei vaan kerran vaan jumalastoorit toistuvat ja lapsi puhuu esim"kymmenestäkäskystä". Viimeksi lapsetpiirsivät ja lapsen kaveri piirsi jotain ja kirjoitti siihen paperiin " jumala on kotini" tms.

meinasi keittää yli, pidin pinnan ja vasta illalla puhuin lapselleni että niitä jumalajuttuja ei sitten pidä ottaa tosissaan, ei kuulu meidän perheeseen. 

miten toimisit tilanteessa? Ei ne uskonasiat vaarallisia ole mutta uskovaisuus ei kuulu meidän elämänkatsomukseen. Pitäisikö puhua kaverin äidin kanssa ja pyytää että jos kertoisi lapselle että ei meidän lapselle puhuisi sellaisia? vai sanonko sille kaverille jos vielä meillä puhuu sellaisia että "meidän kotona ei puhuta tuollaisista asioista". Vinkkejä! Äkkiä!

[/quote]

Vaikka vanha ketju, mutta ihan mielenkiintoinen asia. Itse en kuulu kirkkoon, mutta ajattelen, että kaikilla on uskonnonvapaus. Olen lasten kanssa aina jutellut eri uskonnoista ja siitä, mihin tarpeeseen ihmiset hakevat uskontoa. On pohdittu vuosien varrella tuntikausia uskontoja ja ihmisen ymmärrystä, mitä tapahtuu, kun kuolee.

Tuloksena on yksi uskova lapsi, yksi agnostikko ja yksi totaaliateisti ja yksi, joka uskoo sielunvaellukseen. Ja hyvin tulevat sisarukset toimeen erilaisten käsitystensä kanssa ja suvaitsevat jokaisen maailmankatsomuksen.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 14:19"]

Kävin mäkin nuorempana uskovan kaverin mukana seuroissa. Ihan kivaa siellä oli, tapasi uusia ihmisiä. Nyt olen jo melkein täysi-ikäinen ja ateisti, eroan kirkosta kun täytän 18. Älä revi pelihousujasi.

[/quote]

Kävin mäkin nuorempana uskovan kaverin mukana seuroissa. Ihan kivaa siellä oli, tapasi uusia ihmisiä. Nyt olen jo melkein täysi-ikäinen ja ateisti, eroan kirkosta kun täytän 18. Älä revi pelihousujasi.

Yleensä uskisten ja ei-uskisten kaverisuhteet on lyhyitä.

Rauhotu. Kerrot vaan lapsellesi, että kaverin perheessä uskotaan jumalaan ja tämä usko on heidän arjessaan mukana ja näkyy teille esim. edellä kuvatulla tavalla.

Tuskin muksut tekee tästä isoa numeroa, jos et itse tee.

Terv. Agnostikko, lapsi et-tunneilla

Me emme kuulu kirkkoon ja lapsi käy et- tunneilla. Minä taas olisin mielissäni, jos lapsi näkee muutakin elämäntapaa kuin oman perheen. Itse olen selostanut esim. eri uskonnoista ja niiden tavoista sekä sanonut, että äiti ja isä eivät kuulu uskonnolliseen yhteisöön. Ja sanonut myös senkin, että lapsi saa myös itse valita, mihin uskoo tai on uskomatta :)

Jos uskisperhe päästää lapset teidän, 'uskottomien' luokse pelkäämättä vaikutteita, kai sinäkin voit antaa lastesi kuulla nuo jumalajutut. Ei se lapsille mitään pahaa tee.

Lapsella on uskonvapaus. Toki vanhempi kasvattaa omaan arvomaailmaansa pohjautuen, mutta viimekädessä lapsi itse valitsee oman vakaumuksensa tai vakaumuksettomuutensa. Aina on parempi kasvaa tynnyrittä kuin tynnyrissä, oli tynnyrin sisältö mitä tahansa.

Sinun on aika vaikea kieltää lapsen kaveria puhumasta Jumala-jutuista, koska hänelle ne ovat ihan yhtä luonteva osa elämää kuin esim. pikkusisko tai perheen uusi auto. Jos kiellät niistä puhumisen, niin lapsi joutuu jatkuvasti miettimään, mitä hän nyt saa puhua ja mitä ei. Miksi et voi vain reilusti sanoa lapsellesi, että kaveriperheessä uskotaan näihin juttuihin, mutta sinun mielestäsi ne ovat täyttä satua? Suoraan sanoen tunnut nyt minusta aika hysteeriseltä. Minä kävin vielä koulua aikana, jolloin ala-asteella oli joka päivä uskonnolliset aamuhartaudet ja ruokarukoukset. Silti suurimmasta osasta luokkakavereitani ei tullut mitään hartaita uskovia, vaan ihan tavallisisa nimikristittyjä tai varsinaisia ateisteja.

Anna lapsesi kuulla Jumalasta. Hänellä on oikeus. Sitten saa itse päättää isompana mihin uskoo. Älä riistä lapseltasi vaihtoehtoja.

No kerrot lapsellesi, mitä itse ajattelet Jumalasta tai uskonnosta ylipäänsä ja kerrot, että toisissa perheissä voidaan ajatella eri tavoin. Ihan hyvä lapselle nähdä ja kuulla muutakin kuin oman perheen totuus.

Lapsilla on vaiheita, jolloin puhuvat jostain asiasta ja nappaavat sen ja työstävät asiaa. Omallasikin voi olla joku ihan muu juttu - vaikkapa ekologisuus tai kierrätys tai luomuruoka tai liikunnan tärkeys tai joku poliittinen näkemys tai mikä tahansa muu. Voi olla, että hänkin puhuu siitä asiasta paljon ja piirtää jne. Aina lapsen kova kiinnostus johonkin ei edes kerro mitään vanhempien arvoista tai mielenkiinnosta. Lapsi voi vaikka tv:stäkin napata mitä vaan.

Miksi pelkäät uskonnollisuutta niin paljon?

t. ei-uskova

Anna puhua ja tehkää jotakin sellaista ettei tule puheeksi ja jos tulee niin ohitat koko asian. Omille lapsille sanot että ei kannata välittää jumalajutuista ja että ne on kaverin perheessä tärkeitä mutta meille ei.

Jossakin vaiheessa voi esiin tulla helvettiin joutumiset yms. mutta nehän sinun joka tapauksessa pitää jossakin vaiheessa läpi käydä kun lapsi pohtii kuolemaa.

Yleensä nämä kaverisuhteet kyllä loppuvat ennemmin kuin myöhemmin. Voit olla lisäksi varma että myös kaverin kotona keskustelua käydään siitä mitä teillä on puhuttu joten ihan hyvin voit komentoida myös uskontoa mutta loukkaava et tietenkään saa olla.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 14:26"]Yleensä uskisten ja ei-uskisten kaverisuhteet on lyhyitä.
[/quote]

Mun paras kaveri on uskis, ollaan tunnettu 12v, ja toisiks paras kaveri on kans uskis, ollaan tunettu 5v, ja silti olen ateisti ja eroan kirkosta heti, kun ikä riittää. t. teini

Voi hyvää päivää. Lapset eivät ole tyhmiä. Minulla ei edes ole omia ja ymmärrän tämän silti!

Minun ollessani 6-11v naapurissamme asui ateistiperhe. Meidän perhe oli perusluterilainen tapauskovainen, koulussa olin uskontotunneilla. Naapurin perheessä oli kaksi poikaa, toinen minua vuoden vanhempi ja toinen vuoden nuorempi. Muistan, että olemme lapset keskenään puhuneet siitä, onko jumalaa vai ei. Se ei ollut kenellekään meistä hämmentävää, että heidän kodissaan ei uskottu ja meillä tapauskotaan.

Toisessa mummulassani jumalapuheet olivat enemmän läsnä ja saatettiin rukoilla. Silti minä en ole kovin uskonnollinen luterilainen, toisinaan pohdin kirkosta eroamista uskoni vähäisyyden vuoksi.

Yläasteelta asti minulla on ollu ystävä, jonka kotona uskonto on tärkeä asia. Mutta ei kaveri sitä tuputa, kysyttäessä vastaa mitä on asioista mieltä. Aina olemme toisemme hyväksyneet.

Aikuisiällä olen tutustunut mukavaan naiseen, jonka sain vasta myöhemmin tietää olevan helluntailainen. Ei näy mitenkään ulospäin ja kolme vuotta olemme jo olleet säännöllisesti tekemisissä.

Kyllä lapsi ymmärtää kun kerrot ja selität selvästi, että usko on nimenomaan uskoa ja teillä ei ajatella näin. Muistathan kuitenkin lapsen kasvaessa, että hänellä on vapaus valita ja uskoa muuhun kuin sinä vanhempi. Ei todellakaan kannata toivoa että kaveruus jää lyhyeksi, uskovat ihmiset ovat mukavia kavereita ja hyviä ystäviä siinä missä kuka tahansa ateisti tai muuhun uskontoon kuuluva. Teet varmasti hallaa jos puutut kaveruuteen jos siinä ei ole mitään oikeasti vahingollista.