Minkä pituisia teidän nelivuotiaanne ovat?
Täällä tyttö 110cm ja synttäreihin vielä kaksi kuukautta aikaa. Tänä vuonna pituuskasvu on ollut huimaa. yli cm/kk. Ei tahdo ehtiä vaatteet päälle saakka, kun saa olla ostamassa jo uutta kokoa.
Kommentit (9)
Meillä kohta täyttää neljä, ja 110-116 -senttistä vaatetta saa ostaa, jos meinaa saada päälle mahtumaan. Poika.
Meillä tyttö noin 4,5 ja vaatekokona 110-116.
Meidän elokuussa syntynyt poika oli 4v. neuvolassa 116cm. Hän on ollut aina pitkä ikäisekseen.
Meidän tyttö oli 109 cm 4-vuotiaana. Keskiarvoa pidempi (mutta ei huomattavan pitkä) ollut aina, mutta nyt alakoululaisena alkaa vähän kasvu taittua.
Kesäkuussa syntynyt tyttö noin 106cm.
Meillä kolme lasta ollut hämmästyttävän samankokoisia, 102.5cm. Yksi oli pidempi, 109cm.
Pitkä tyttö. Meillä tasan metrin synttäripäivänään, mutta onkin pienikokoinen. Sisaruksensa olleet paljon pitempiä.