Mies se vain vetelee pokkana hirsiä ja meitsi taas nousee

Enkä siis nyt noussut vaan nousin jo kuuden jälkeen :-( Mies kyllä kuorsaa edelleen, persläpi.

ap

Sama, minä tuon aina tuolta kiskon ylös...ja sit kiukuttelee mulle...nytkin on menoa heti aamusta..Aina myöhästytään..

Mikset laita sitä nousemaan?

Meillä mä nousin aina arkena, koska miehellä fyysisesti raskas työ, mutta lauantaisin mä sain maata sängyssä niin pitkään kuin halusin. Nukutti tai ei.

Mulle ei tulis mieleenkään leikkiä marttyyria laillasi.

Sama juttu täällä. Se perustellaan aina sillä että mies herää arkena viideltä töihin. Sama selitys pätee myös lomilla.

Kyllä jo kuudelta täytyy nousta höpöttää turhia netissä. Kuka nyt niin laiska olisi ettei vielä kuudelta olisi mitään kirjoittanut ja valittanut jostain.

 Viimeistään ysiltä mies herää kirjoittelemaan ettei toi ämmä edes anna pillua.

Ihan sama homma täällä, eilen oltiin vanhempieni mökillä, olisi ollut helppo hänellä nousta ku mummo ois huolehtinu puurot pöytään ja ukki ois ollut ohjelmatoimisto. Mutta ei. Minä nousin, kuten joka ikinen aamu siitä asti kun esikoinen syntyi, reilu kolme vuotta sitten.

Joo ja tähän tietenkin voi kommentoida sen perus: jätä se sika. Monesti mietinkin; Yh -äideillä on sentään joskus vapaata kun lapset isällä.

Miehet on paskoja. Olen tosi pettynyt mieheeni, inhoan häntä. Eikä tarvitse tulla tähän ketjuun päivittelemään, että voi kun minun mieheni herää ennen minua ja pyöräyttää patongit ja viipaloi kananmunat valmiiksi ja minä en tuota katselisi. Minä katselen ja kärsin itse, en tarvitse tuntemattomia pyörittelemään veitsiä haavoihini.

Sama meininki täällä

Meillä mies nousi aamulla ekana ja heräsin kun pälpätti puhelimeen, häipyikin jo asioille. Lapset vetää sikeitä edelleen.

Kaikillla siis se kuvio että herääväät mistä ennen kirjoittelemaan vaivoistaan nettiin ja mies herää myöhemmin kirjoittelemaan siitä miten tuo ämmä vain kirjoittelee eikä edes anna pillua kuten kunnon vaimo.

No mun mies ei kertakaikkiaan vaan nouse, lapsi kyllä yleensä leikkii omiaan, eikä enää tule ensimmäisenä meitä herättämään, mutta keksii yleensä jotain tosi kivaa esim oli eilen kiivennyt tuolille ja levitellyt sokerit pitkin asuntoa. Kiva leikki on myös syöttää koiraa, syöttää vaan kissan raksuilla. Pakko siinä on itse nousta ettei tapahdu mitään kamalaa...tolla kestää vähintään tunti päästä edes sängystä ylös, kun taas mä nousen heti kun herätyskello soi tai vastaavaa

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 08:43"]Mikset laita sitä nousemaan?

Meillä mä nousin aina arkena, koska miehellä fyysisesti raskas työ, mutta lauantaisin mä sain maata sängyssä niin pitkään kuin halusin. Nukutti tai ei.

Mulle ei tulis mieleenkään leikkiä marttyyria laillasi.

[/quote]

Mä en ainakaan leiki marttyyria. Mä oon tapellut tästäkin asiasta monet vuodet mutta en voi jättää muksuja ruokkimattakaan. En oo aikoihin jaksanut tapella asioista mille en selvästi mahda mitään.

5

Annan pillua JOS se rupeaa nouseen aamulla, mutta kun ei rupee, niin ei heru pilluakaan.

Minä en vihaa miestäni aamu-unisuuden vuoksi, vaan olen ajatellut, että jos tuo aamulla nukkuminen on miehen pahin ominaisuus, niin olen aika onnekas.

Kieltämättä asia on joskus ärsyttänyt, mutta sitten päätin, että mies nukkukoon ja me muut eletään päivää ihan normaalisti. 

Vastaavasti miehen iltakukkumisesta on ollut paljon hyötyä lasten ollessa pieniä. Kanniskeli itkuista vauvaa 21-04 minun nukkuessani ja hoiteli muutkin yöongelmat (painajaiset, nuhaiset lapset jne.). 

Nykyisin minä olen se, joka herää ekana nauttimaan rauhallisista aamuista. Myös toinen lapsistamme on aamuvirkku, toinen nukkuu isänsä tavoin edelleen.

Joku voi sanoa, että hyvähän nyt on puhua kun lapsesi ovat isoja ja herääminen on omasta halusta kiinni. Niin tietenkin onkin, mutta tuon päätöksen (että en käytä kaikkia päiviäni kiukutteuun miehen nukkumisesta) tein jo lasten ollessa pieniä.

Minä paloin loppuun...jouduin avopsykiatrian osastolle pariksi viikoksi ja osasyy siihen oli miehen toimimattomuus aamuisin ja öisin. Kolme lasta ja minä heräsin joka yö ja aamu, välillä en saanut nukkua ollenkaan. Oireet alkoi juurikin noin että olin kireällä mielellä koko ajan enkä kertonut miehelle rehellisesti kuinka väsynyt olen niin osastolle joutumiseni tuli hänellekin yllätyksenä. Kertokaa naiset tunteenne miehillenne ettei käy kuten meille. Näyttäkää vaikka kirjoitukseni heille ja kysykää heiltä että haluavatko he vaimonsa samaan jamaan minkä me kävimme läpi? Miehet eivät välttämättä ymmärrä arkeamme ja elävät elämäänsä vain yhtä raidetta pitkin kun taas me naiset joudumme/saamme hallita monet eri raiteet vaihteineen...ainoa ratkaisu on puhuminen ja kompromissien tekeminen.

Ok. Sori marttyyri-kommentti. Useimmat naiset vain nalkuttavat, mutta eivät oikeasti tee mitään, että myös mies hoitaisi oman osuutensa lasten kanssa.

Ehkä mä sinuna yrittäisin päästä yli asiasta. En edes ajattelisi, että kumpa mies nousisi. Ottaisin sen asenteen, että itse hoidan kaiken. Sitten kun ei ole odotuksia toista kohtaan ei vituta, kun mies ei taaskaan tehnyt sitä ja tätä eikä päivääkään ala heti huonosti.

Meillä sama tahti jatkui kuusi vuotta. Vitutti ihan kympillä, mutta mies sai nukkua. Toisena vaihtoehtona olisi ollut kuunnella sen persläven huutoa ja vittuilua. Kätevä tapa muuten hommata itselleen "nukkumisoikeus", on pilata koko perheen aamut, jos ei saa nukkua...

Nyt ihme kyllä mies on alkanut (itsenäisesti!) viimeisen parin kuukauden aikana nostamaan kuopuksen pinnasängystä ja hakemaan aamupullon. Näin ollen minä saan ruhtinaaliset kymmenen minuuttia lisäaikaa ennen lopullista heräämistä (eli kun kuopus tulee luokseni). Tämä on sinäänsä ok, sillä minä en pysty nukkumaan enää kerran herättäni ja nykyään saan siis ihanaa "heräilyaikaa" sen kymmenen minuuttia. Kuuden vuoden jälkeen sitä osaa olla onnellinen pienistä asioista...

Puhuminen on hyvä neuvo, mutta meillä ongelma on yksinkertaisesti se, että mies kyllä empaattisesti kuuntelee, mutta ei yksinkertaisesti tajua sanomaa. Ei siinä puhuminen auta, ellei puheiden jälkeen myös konkreettisesti muuteta toimintatapoja.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 09:00"]

Minä paloin loppuun...jouduin avopsykiatrian osastolle pariksi viikoksi ja osasyy siihen oli miehen toimimattomuus aamuisin ja öisin. Kolme lasta ja minä heräsin joka yö ja aamu, välillä en saanut nukkua ollenkaan. Oireet alkoi juurikin noin että olin kireällä mielellä koko ajan enkä kertonut miehelle rehellisesti kuinka väsynyt olen niin osastolle joutumiseni tuli hänellekin yllätyksenä. Kertokaa naiset tunteenne miehillenne ettei käy kuten meille. Näyttäkää vaikka kirjoitukseni heille ja kysykää heiltä että haluavatko he vaimonsa samaan jamaan minkä me kävimme läpi? Miehet eivät välttämättä ymmärrä arkeamme ja elävät elämäänsä vain yhtä raidetta pitkin kun taas me naiset joudumme/saamme hallita monet eri raiteet vaihteineen...ainoa ratkaisu on puhuminen ja kompromissien tekeminen.

[/quote]No hohhoijaa taas. Olisit mitä luultavimmin joutunut hoitoon joka tapauksessa jossakin vaiheessa, ei siihen olisi miestä edes tarvittu. Tottakai asiasta kuin asiasta saa itselleen stressin, mutta se, miten sen asian hoitaa, on täysin oma asia ja siihen eväät ovat tulleet jo lapsuudessa, eli lopeta miehen syyttely ja älä ainakaan eteenpäin tällaista asiaa vouhkaa. Opi elämään vähän rennommin.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 09:13"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 09:00"]

Minä paloin loppuun...jouduin avopsykiatrian osastolle pariksi viikoksi ja osasyy siihen oli miehen toimimattomuus aamuisin ja öisin. Kolme lasta ja minä heräsin joka yö ja aamu, välillä en saanut nukkua ollenkaan. Oireet alkoi juurikin noin että olin kireällä mielellä koko ajan enkä kertonut miehelle rehellisesti kuinka väsynyt olen niin osastolle joutumiseni tuli hänellekin yllätyksenä. Kertokaa naiset tunteenne miehillenne ettei käy kuten meille. Näyttäkää vaikka kirjoitukseni heille ja kysykää heiltä että haluavatko he vaimonsa samaan jamaan minkä me kävimme läpi? Miehet eivät välttämättä ymmärrä arkeamme ja elävät elämäänsä vain yhtä raidetta pitkin kun taas me naiset joudumme/saamme hallita monet eri raiteet vaihteineen...ainoa ratkaisu on puhuminen ja kompromissien tekeminen.

[/quote]No hohhoijaa taas. Olisit mitä luultavimmin joutunut hoitoon joka tapauksessa jossakin vaiheessa, ei siihen olisi miestä edes tarvittu. Tottakai asiasta kuin asiasta saa itselleen stressin, mutta se, miten sen asian hoitaa, on täysin oma asia ja siihen eväät ovat tulleet jo lapsuudessa, eli lopeta miehen syyttely ja älä ainakaan eteenpäin tällaista asiaa vouhkaa. Opi elämään vähän rennommin.

[/quote]

En ole tuo postaaja, mutta pitkään jatkunut univaje rikkoo ihan kyllä kenen tahansa psyykkeen, siihen ei valitettavasti ole vielä keksitty ratkaisua.