Sydn repee kahtia, joka kerta kun vien pikkuiseni hoitoon...
Tuntuuko muista tältä? " Jouduin" laittamaan puolitoistavuotiaan tyttäreni hoitoon tänä syksynä kun minun piti jatkaa opintojani, mutta tuntuu etten pysty tähän. Itkettää koko ajan, sydäntä raastaa ja koko ajan on paha olla. Tuntuu hirveältä nähdä tyttäreni pettynyt ilme kun hän aamulla joutuu hoitoon. Ja mitkään sanat ei auta. En voi mitenkään kertoa hänelle, että minun on pakko opiskella tai tipun koulun kirjoilta. Sydämeni on ihan hajalla. En olisi ikinä uskonut, että voin tuntea tällaisia tunteita =( Helpottaako tämä joskus?
Kommentit (12)
Kyllä se siitä helpottaa, usko pois. =) Muistathan, että lapsi vaistoaa tosi herkästi vanhemman tunteet, eli jos viet häntä hoitoon surkutellen, itku silmässä, hänkin kokee tilanteen paljon kurjemmaksi kuin jos itsekin jaksat olla reipas. Tsemppiä!
t. toinen samanikäisen aikanaan hoitoon sydän särkien vienyt
joten eiköhän tämä tästä lähde paranemaan.. Tuntuu vaan niin kauhealta, vaikka tiedänkin tehneeni oikean ratkaisun. Varmasti tämä tuntuisi vuoden päästä ihan yhtä pahalta.
Ja amk:ssa opiskelen.
-AP
Jos noin tasapainoton olet, niin hyvä vaan että lapsi saa normaaliakin seuraa.
Vierailija:
Jos noin tasapainoton olet, niin hyvä vaan että lapsi saa normaaliakin seuraa.
Kyllä se siitä helpottaa! Itsekin kuljin kyyneleet silmissä töihin pari viikkoa, ja vieläkin tulee itku silmään, kun muistelen, miten lapsi itki perääni. Itku tosin lakkasi heti kun hävisin näköpiiristä, ja iltapäivällä vastassa oli iloinen pikkumies, joka hyväntuulisena kertoili päivän tapahtumista ja alkoi pian kehittyä monissa taidoissaan hurjaa vauhtia. Eli koita jaksaa, mieti asian hyviä puolia ja sulje korvasi tämän palstan turhautuneilta kotiäideiltä, joilla ei ole muutakaan tekemistä kuin purkaa ahdistustaan haukkumalla lapsensa hoitoon vieneitä. Hyvää yötä ja opiskeluiloa syksyyn!
3 (?)
Omasta mielestäni olen kyllä ihan tasapainoinen, herkkä tosin olen ollut aina =) Lapselleni en tietenkään murheitani pure, vaikka viime päivinä onkin muutamaan kertaan pitänyt kaapata prinsessa tiukkaan syleilyyn kun on ikävä niin kalvanut...
Tiesin kyllä saavani arvostelua osakseni, mutta mukavaa että myös muutama asiallinen vastaus on joukkoon mahtunut. Nyt vaan sinnikkyydellä eteenpäin, koska kaiken tämän teen kuitenkin tyttäreni parasta ajatellen.
-AP
Ja tytöllesi et saa näyttää, miten murheisena jätät hänet aamulla. Vilkutat iloisesti ja sanot, että äiti tulee sitten iltapäivällä hakemaan. Oven takana voit sitten vollottaa.
Puhu myönteiseen sävyyn hoitopaikasta (etenkin jos siellä on asiat hoidettu hyvin).
Tärkeää on myös se, että kun tulet hakemaan häntä, et tee mitään melodramaattisia halauksia ja pussauksia, vaan ole ihan tavallisesti. Jos hakiessa käyttäytydyt dramaattisesti, tyttö ei seuraavina aamuina enää suostu jäämään. Kotona voit sitten halia tiukasti.
Kyynel meinaa jo pudota pelkästään juttuasi sympatisoiden...(toivotonta ; )
Totta nuo toiset törisevät - äidin reippaus ennen kaikkea...ainakin lapsen silmissä.
Hassua, että eroahdistusta potevan koirankin kanssa pitää käyttäytyä samalla lailla tuossa lähdössä ja kotiin paluussa. Ei siis mitään dramaattisia kuvioita, ihan vaan muina naisina ja itsestään selvyytenä vaikka sisällä sydäntä repisi kuinka.
Ensimmäisen viikon itkin minä, toisen lapsi. Sen jälkeen kaikki meni hienosti.
Hävetti, kun työpaikalla kysyttiin, miten lapsesi voi ja aloin heti kyynelehtimään. Onneksi saan olla taas kotona, kun meille syntyi toinen lapsi pari kuukautta sitten.
Olen kyllä yleensä ihan tasapainoinen ihminen...
Itselläni oli sama tilanne vuosi sitten: opiskeluaikaa oli AMK:ssa jäljellä enää syksy ja sitten olisin menettänyt opiskeluoikeuteni. Poika oli tuolloin 1 v 7 kk, kun lähti hoitoon. Nopeasti siihen kuitenkin tottui parin viikon sisään ja nyt on menossa innoissaan takaisin tutulle hoitajalle takaisin kesäloman jälkeen.
Minustakin tuntui silloin kurjalle, mutta olisi ollut kamalaa heittää monen vuoden aherrus hukkaan. On kuitenkin niin tärkeästä asiasta kyse. Jos en olisi mennyt kouluun, niin olisin soimannut tutkinnon roskiin heittämisestä loppu ikäni. Toisten vain on vaikea ymmärtää, että AMK on poissaolo lukuvuosien suhteen hyvin tiukka paikka. Yliopisto on sitten asia erikseen.
Tuli vielä älyttömän monta kirjoitusvirhettäkin kun kyyneleet peittää näkökentän =(
-AP