Miten puheterapiassa edetään?

Tuotakin ammattikuntaa jo robotisoidaan kovaa vauhtia.

Kyllä meillä ovat lapset saaneet kotiharjoittelua. Ei ne sielä muutamassa tunnissa asiaa ratkaise.

Missä iässä noihin äännevirheisiin puututaan? Meidän  3v (marraskuussa 4v) ei osaa L eikä R äänteitä, joko esim 4v neuvolassa asiaan tartutaan?

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 10:13"]Missä iässä noihin äännevirheisiin puututaan? Meidän  3v (marraskuussa 4v) ei osaa L eikä R äänteitä, joko esim 4v neuvolassa asiaan tartutaan?

[/quote]

Vasta 5-vuotiaana.

Ei kukaan osaa vastata?

Riippuu lapsen iästä ja paikkakunnasta harjoitetaanko s-äännettä lainkaan mutta yleensä aloitetaan suun motoriikan harjoituksilla, joita tulee tehdä kotiharjoitteluna myös, jotta äännevirhe korjaantuisi. Puheterapeutti antaa kyllä ohjeet. Kun oikea suhu onnistuu niin sitten äänne yleistetään tavuihin, sanoihin, lauseisiin ja spontaaniin puheeseen.

Netissä löytyy hyviä ohjeita kun googlaa `teuva puheopetus`

Työskentlin nuorempana muutaman vuoden Ruotsissa suomalaisten oppilaiden parissa. Siellä ei yleensä korjata r-vikaa lainkan, koska eri puollla maata r ääntyy eri tavoin. Skoonelainen r sorahtaa oikein kunnolla. No suomalaiset eivät hyväksyneet moista, vaan halusivat, että r-vika korjataan. Monet tekivät sen itse vanhoja loruja muistellen: ärrän kierrän ympär orren jne. Muuan pikkupoika kertoi, ettei hän niillä oppinut r-äännettä, mutta kun isä sitten käski hänen sanoa perrrkele ja hän sanoi sen, niin hän huomasi, että osasi sanoa ärrän!

Varsinaisessa puheterapiassahan tietysti logopedi ensin kartoitaa puheviat ja pyrkii selvittämään, mistä ne johtuvat, syitä voi nimittäin olla monia. Sen jälkeen ruvetaan sitten harjoittelemaan suun motoriikkaa ja vähitellen myös äänteitä. Peili on usein hyvänä apuneuvona. Loruja terpaiassakin käytetään sekä muita harjoitteita, joilla saadaan suu ja kieli toimimaan niin kuin pitää.

Mitä syitä puhevikaan voi olla?!

Äännevirheiden harjoittelussa edetään pienemmästä kokonaisuudesta isompaan. Ensin opetetaan tuottamaan äänne yksittäisenä, esim, s:n sihinä. Harjoitellaan esim. mielikuvian avulla että mitä käärme sanoo jne. Tässä on tärkeää katsoa ihan peilistä, että mitä kieli tekee kun se tietty äänne tuotetaan, esim. nouseeko ylähampaiden taakse jne. Sitten siirrytään harjoittelemaan uutta äännettä tavuun esim saa-saa-saa, sii-sii-sii jne. Tämän jälkeen voi koittaa onnistuisiko sanoissa, usein sanan alku on helpoin, vaikkapa sii-sii siili. Sitten pikkuhiljaa koitetaan lauseissa jne.

Usein näkee, että kotiharjoittelu on aloitettu suoraan tuosta sana- tai lausetasosta, tyyliin "sano siili, ei kun sano nyt, sano sano sano sano!", mikä ei tietenkään tuota mitään tulosta, jos lapsi ei tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Harpataan siis liian pitkälle. Kotiharjoittelu noin muuten on äärimmäisen tärkeää, eihän se taito muuten siirry mitenkään lapsen omaan vapaaeen puheeseen. Etenkin äänteen vakiinnuttamisen vaiheessa, jossa lapsen pitäisi muistaa käyttää äännettä omassa spontaanipuheessaan, puheterapialla ei ole oikeastaan enää mitään tekoa, vaan nimen omaan siellä jokapäiväisessä arkiympäristössä lasta pitäisi hellävaroen muistutella, että nyt se uusi opittu äänne taas unohtui, sanohan uudelleen. Suujumpan merkitys äänneharjoittelussa on sinänsä melko vähäinen, jos suun alueen motoriikka on kunnossa, niin kuin äännevirheisillä yleensä on. Sen idea on ehkä enemmänkin herätellä sitä tietoisuutta, että suussa on kieli ja huulet, joita lapsi pystyy hallinnoimaan ja tekemään niillä vaikka mitä.

t. puheterapeutti