Oletteko päässet irti uskovaisuudesta?

Miksi määrittelet "uskovaisuuden" vain kristilliseksi tai kirkon omaisuudeksi?

Arvasinkin, että tästä tulee sanomista ja unohdin laittaa täsmennyksen, että vaikka puhun itse ainoastaan evankelisluterilaisesta näkökulmasta, niin kysymys on tarkoitettu myös niille, joilla on toinen uskonnollinen tausta :) Kiitos huomautuksesta!

T: AP

Kerrot esimerkkejä ulkokultaisesta ja epäkypsästä uskovaisuudesta, jota koit seurakunnan nuorten parissa. Oletko koskaan tavannut sellaisia, jotka ovat sydämessään todella uskovia?

Olet vain pettynyt ihmisiin ja voin luvata samaa jokaielle uskovalle. Mutta Jeesukseen ei tarvitse pettyä! Hän on kestävä pelastuksen kallio.

Minulle valehdeltiin lapsena että jumala on totta ja väkisin vietiin kirkkoon koulun kanssa ja muutaman kerran ihan muutenkin.
Vihasin sitä uskontopaskaa ja omia lapsiani en moisella vaivaa.
Olen täysin siivonnut kirkon ja uskonnon pois elämästäni.

Haluatko päänsilittelyä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuudentunnetta ihmisiltä sen takia, että olet jättänyt uskon?

Uskon edelleen Jumalaan ja Jeesukseen, mutta olen onneksi päässyt irti seurakunnasta ja kaikesta siitä roskasta mitä se edustaa. Mutta, kirkko/seurakunta/uskonto on eri asia kuin usko...

[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 17:44"]Onko palstalla ihmisiä, jotka ovat olleet uskossa, mutta myöhemmin päässeet siitä irti? Itse en lapsena ollut "uskovainen" ja koin esimerkiksi pyhäkoulun ahdistavana. Vanhempani olivat ns. tapauskovaisia: emme käyneet kirkossa eikä uskonasioista puhuttu. Pyhäkoulussakaan minun ei tarvinnut käydä kuin kaksi kertaa. Lapsena kuitenkin pelästyin kun kuulin vanhempien ihmisten puhuvan uskonnosta ja kuulin, että jos ihminen ei yksinkertaisesti pysty uskomaan, niin hän joutuu kadotukseen. Tämä tuntui minusta pelottavalta. Ala-asteella pakkaa sotki se, että kristinuskon perusasioita opetettiin koulussa.

Rippileirillä minua kiusattiin isosten toimesta, mutta tulin itse uskoon. Olin kaksi vuotta isosenakin, mutta en pitänyt seurakunnan tekopyhyydestä. Muut seurakuntanuoret saattoivat esimerkiksi haukkua erästä koulumme tyttöä hänen selkänsä takana siksi, että hän on lyhyt. Seuraavaksi samat tyypit rukoilivat nuortenillassa anteeksiantoa Jeesukselta ja pahoittelivat sitä "etteivät aina osaa toimia oikein".

Uskoni alkoi hiipua, mutta siitä oli vaikeaa päästä irti. Olin jo tottunut siihen, että tiukanpaikan tullen rukoilen mielessäni apua Jeesukselta. Lopulta minun piti vain opetella irti tästä tavasta. Nykyään elän paljon rikkaampaa elämää, koska tiedän elämän kantavan ilman jumaliakin. Minusta on ollut surullista seurata esimerkiksi keskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista, koska monet laittavat oman (tai jonkin auktoriteetin) tulkintansa Raamatusta ihmisoikeuksien edelle.

Kehottaisin teitä miettimään ennenkuin päätätte kastaa lapsenne ja liittää hänet kirkkoon. Sinne ehtii vielä myöhemminkin, jos itse haluaa!

[/quote] olen uskonut Raamatun mukaisesti muutamia vuosia.

Minun isän puolelta suku on lestaadiolaisia, mutta isäni ei enää ole. Uskonto on silti ollut tärkeä osa perheemme arkea. Lapsena kävin seurakunnan kerhossa ja pyhäkoulussa. Kirkossa olin aina mukana avustamassa, jos tarvittiin. Joulukirkko on vieläkin sellainen asia, että siellä on pakko käydä, mutta muuten oikeastaan en enää ole niin mukana jutussa kun nuorempana.

En ole "päässyt" uskovaisuudesta irti, koska en pyrikään siitä eroon; elän nyt uskovaisena tyytyväisempää elämää kuin aiemmin uskosta osattomana.

[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:02"]

Kerrot esimerkkejä ulkokultaisesta ja epäkypsästä uskovaisuudesta, jota koit seurakunnan nuorten parissa. Oletko koskaan tavannut sellaisia, jotka ovat sydämessään todella uskovia?

[/quote]

Miksi Jumala ei anna kaikille nuorille tätä oikeaa sydämenuskoa?

[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 17:44"]

Oletteko päässet irti uskovaisuudesta?

[/quote]

Uskovaisuus ei ole sama asia kuin OMAKOHTAINEN suhde Kristukseen, joka rakastaa juuri sinua - kuinka tärkeää tämä olisikaan ymmärtää. Älkää heittäkö lasta pois pesuveden mukana! Jumalan rakkaus juuri sinua kohtaan on todellista ja löydettävissä, vaikka olisit pahastikin pettynyt uskovaisuuteen tai vaikka kirkkoon: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

Itse olin aikanaan aapeen tavoin rippileirin jälkeen uskossa ja seurakunassa tuli hilluttua. Mutta jotenkin se jäi parin vuoden jälkee vaikka olin hyvin vahvasti uskossa aikaisemmin. Vika ei ollut uskovissa, jotenkin vaan usko ei tuntunut enää järkevältä, mihinkään ei tullut selvyyttä, rukouksiin ei vastattu. Ehkä kiinnostus tieteisiin ja filosofiaan sai jumalan ja uskon tuntumaan melko järjettömältä ja epätodennäköiseltä. Nyt olen sitten enemmän agnostikko.