Minä tässä varmaan rikon jotain vaitioloja vastaan,mutta menkööt:
Olen varmaan sellainen karmea ja ilkeä sossu, joka rääkkää köyhiä ja työttömiä. Tässähän juurikin palstalla joku suunnittelee että köyhät pakkotöihin tienvarsia raapimaan.
Tt-tuessa on sellainen "keppi" laitettu asiakkaille, että jos ei suostu mihinkään tarjottuihin aktivointeihin, niin tukea leikataan eka kieltäytymisestä 20 % ja toisesta 40 %.
Nämä aktivoinnit on siksi keksitty ja lakiin laitettu, että tulisi syrjäytyneille ja pitkäaikaistyöttömille jotain tekemistä, päivärytmiä, muiden ihmisten tapaamista, vähän ryhtiä viikkoihin.
Onhan näitä. Kuitenkin tuossa yksi asiakas ilmoitti täysin yksikantaan, täysin selkeästi ja vakaalla päätöksellä, että "minä en tule ikinä lähtemään mihinkään, enkä tekemään mitään, enkä ala mitään suunnittelemaa. Antakaa mun olla rauhassa ja juopotella!!" Tämä siis huutamalla ovensuusta. Kirosanoja en viitti tähän laitella.
Tein sitten päätöksen, johon hän varmasti on tyytyväinen, ja minulta säästyy ihan hirveesti aikaa ja voimia joiden ihan toisenlaisten asiakkaiden kanssa työskentelemiseen. Jos joku vaikka haluaisi tukea ja ideoita, miten edetä.
Pysyvä päätös leikattu toimeentulotuki miinus 40 %. Katon asiaa uudestaan joskus vuoden kuluttua.
Ei varmaan kelpaa kenellekkään, kun on poljettu asiakasta, ja ei tehdä rakentavaa sosiaalityötä. Kukaan ei vittii sanoa ääneen, että tämmöisille asiakkalle on ihan turhan puhua yhtään mistään, vaan laittaa vaan päätöksen menemään jos se vaikka lukee sen.
Kommentit (33)
"Mekin ollaan päätetty, että ei enää "mr nice guy" vaan pysytään laissa. Yksi ei ole puoleen vuoteen saanut aikaiseksi laittaa asumistuki vireille. Tullaan huomioimaan sitä laskelmassa. Ollaan vaan oltu liian kilttejä, mutta joillekin ihmisille ei mahda mitään."
Yleensä terve ja toimintakykyinen henkilö kykenee hoitamaan asumistuki- ja muut asiansa, muussa tapauksessa hän on sairas tai hänen toimintakykynsä on estynyt. Sen luulisi tietävän myös ammattilainen, kun sen ymmärtää jo maalikkokin. Miksi muuten lyötyä pitäisi lyödä vielä enemmän ja heikentää entisestään hänen turvallisuuttaa ja vaarantaa hänen terveytensä. Onko piiskauskulttuuri ja nöyryytykset tuottaneet missään maassa tuloksia? Vai onko se virkailijan vallan käyttöä ja oman egon pönkittämistä, kun ne kuitenkin ovat harkinnanvaraisia.
Käsittääkseni nuo tuet ovat vain muutama sata kuussa, samoin asumistuet, jos he jäävät ilman, mitkä ovat sen yhteiskunnalliset seuraamukset ja sen hinta, jo pelkästään kansalaisten turvallisuudessa tai teidän asiakkaiden julkisessa terveydenhoidossa.
Niin. Kaikkia kun ei voi "pelastaa".
Ei kait sitä lain mukaan noin voi leikata koko vuodeksi. Jos joku tuosta kysyy, joku joutuu selittelemään.
Muuten en kyllä osaa sanoa, mitä noille pitäisi tehdä. Vaikea tuommoista on mihinkään raahata, ja parempi että pysyykin poissa enimmäkseen.
Ei kai juoppoa voi kuin pistää kuntoutukseen, jos hän itse haluaa...
etpä sä mielestäni väärin tehny. nyt sulla jää työaikaa sellasille, joita se tuki kiinnostaa :)
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 18:48"]
etpä sä mielestäni väärin tehny. nyt sulla jää työaikaa sellasille, joita se tuki kiinnostaa :)
[/quote]
Kenelle se työaika muuten sitten omistetaan, jos ei noille pahimmille tapauksille? Jollekin tavistyöttömälle joka hakee sen viimeisen satasensa sossusta, kun tämä systeemi on hieman älytön? Nythän se viimeinenkin satanen kait siirretään kelan maksettavaksi tulevaisuudessa?
Varmaan hyödyllistä ruveta sossuntätinä työttömiä mutta muuten ongelmattomia tenttaamaan, kun se ainoa ongelma on palkallisen työn puute.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:01"]
Kenelle se työaika muuten sitten omistetaan, jos ei noille pahimmille tapauksille?
[/quote]
Ehkäpä niille, joilla on edes hitunen yhteistyöhalua? Ei ketään voi pakottaa mihinkään. Ehkä sitä halua alkaa löytyä, kun rokotetaan tuesta osa.
"Minä tässä varmaan rikon jotain vaitioloja vastaan,mutta menkööt"
Etkö tunne alasi vaitiolosääntöä?
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:15"]
"Minä tässä varmaan rikon jotain vaitioloja vastaan,mutta menkööt"
Etkö tunne alasi vaitiolosääntöä?
[/quote]
Ahaa, sinä Sherlock, kerropas sitten kenestä asiakkaasta tässä oli kysymys. Yleisellä tasolla asioista voi keskustella. Tällainen suhtautuminen kun on asiakaskunnassa tosi yleistä.
t. toinen sossu
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:15"]
"Minä tässä varmaan rikon jotain vaitioloja vastaan,mutta menkööt"
Etkö tunne alasi vaitiolosääntöä?
[/quote]
En kyllä tunnistaisi asiakasta tuosta kuvauksesta. Se sopii niin moneen, että tuskin tuo mitään rikkoo. Helsingissä asuvana noita mahdollisesti samanlaisia tulee kadulla vastaan useita päivässä, eikä tuossa mainita edes kaupunkia.
En laittaisi alkoholistia töihin ilman alkometrin näyttöä aamuisin.Ohjaisin jollekin klinikalle raitistumaan, mutta jos ihminen ei halua niin en pakottaisi.Tukien leikkaaminen vuodeksi on muuten laitonta, joten et ole oikea sosiaalityöntekijä eikä sinulla ole mitään vaitiolovelvollisuutta.
Pysyvä päätös=laiton päätös. Terveisin puolitoista vuotta etuuskäsittelijän töitä tehnyt.(äitiyslomasijaisena)
Nii, minä olen tasan kerran sossulta rahaa pyytänyt vuokriini ja laskuihini. Rahaa sain alle 100 euroa ja armottoman vittuilun kaupan päälle.
Olin selittänyt pitkän pätkän siitä, miten en pystynyt sillä hetkellä töitä tekemään, toimitin lääkärin todistuksesta lähtien aivan kaiken mahdollisen ja mahdottoman.
Olin menettää asuntoni sossun takia ja luottarit maksamattomien laskujen takia. Itkulla sain laskuihin maksuaikaa ja sossulle haistatin hyvin pitkän vitun. Sen ainoan kerran kun olisin apua OIKEASTI kaivannut, niin minut hylättiin täysin!!!
Senpä takia vihaan sossuja nykyisin enemmän kuin ruttoa ja syljeksisin heidän päälleen jos en käytöstapoja omistaisi.
Saahan sitä ihminen tehdä omalle elämälleen, mitä haluaa. Oli kyse sitten ryyppäämisestä, narkkaamisesta, sohvalla makaamisesta tai vaikkapa itsensä ampumisesta. Työttömiä on kolmenlaisia. Niitä, jotka haluavat töihin, niitä joille on aivan sama, joutuvatko töihin ja niitä, jotka eivät halua töihin (ns. elämäntapatyöttömät).
Joskus opiskeluaikoina tuli itsekin mietittyä, että kuka hullu menee töihin, kun erilaisten tukien varassa elää niinkin hyvin :D. Paljon mieluummin itsekin olisin kotona, nukkuisin pitkään ja eläisin stressitöntä elämää. Joka kuukausi tilille kilahtaisi rahaa monta sataa euroa. Olen itse ajatellut, että käyn töissä noin 10 vuotta ja sitten kun on asunnot ja autot maksettuna ja vähän rahaa tilillä, niin alan tehdä töitä vain silloin tällöin. Olen itsekin sote-alalla, ja vittu mitä paskaa :D. Aivan uskomattomia ihmisiä ja valittajia joutuu päivittäin katselemaan. Ihan ihmetyttää, miten sellaisia voi olla olemassa. En ole oikealla alalla, mutta työ on kuitenkin työtä ja siitä saa korvauksen.
Eli noilla ihmisillä on hyvä motiivi olla menemättä sinne paskatöihin ja askartelemaan, koska rahaa tulee tilille muutenkin pelkästään siksi, että on olemassa. Se taas on meidän suomalaisten yhteinen päätös, että tässä maassa on mahdollista elää yhteiskunnan siivellä. Toivottavasti kaikki eivät tajua, kuinka kivaa kotona olisi olla ja löhöillä. Silloin tämä ei olisi mahdollista, koska jonkun ne rahat on tienattava.
Hyvä päätös sinulta. Harmi vain kun ei saa leikata toimeentulotukea enemmän kuin tuon 40 %.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:15"]
"Minä tässä varmaan rikon jotain vaitioloja vastaan,mutta menkööt"
Etkö tunne alasi vaitiolosääntöä?
[/quote]
En kyllä tunnistaisi asiakasta tuosta kuvauksesta. Se sopii niin moneen, että tuskin tuo mitään rikkoo. Helsingissä asuvana noita mahdollisesti samanlaisia tulee kadulla vastaan useita päivässä, eikä tuossa mainita edes kaupunkia.
[/quote]
En tunne sossujen vaitiolosääntöä, mutta ei tunne aloittajakaan omien sanojensa mukaan. Luulisi, ettei epäilisi rikkovansa sääntöä vaan tietäisi rikkooko vai ei.
Itse olen sitä mieltä ettei asiakkaiden asioista puhuta nimettöminäkään. Asiakkaan asiat on hänen yksityisasioitaan eikä niistä puhuta muille. Niistä puhuminen syyttä on juoruamista.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:21"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:15"]
"Minä tässä varmaan rikon jotain vaitioloja vastaan,mutta menkööt"
Etkö tunne alasi vaitiolosääntöä?
[/quote]
Ahaa, sinä Sherlock, kerropas sitten kenestä asiakkaasta tässä oli kysymys. Yleisellä tasolla asioista voi keskustella. Tällainen suhtautuminen kun on asiakaskunnassa tosi yleistä.
t. toinen sossu
[/quote]
Ai että saa puhua, jos ei kerro nimeä? Heh heh. Oikea sossu olisi kyllä sisäistänyt vaitioloasian. Kertokaapa lisää asiakkaiden asioita. Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisia kohtaloita on olemassa.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:09"][quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:01"]
Kenelle se työaika muuten sitten omistetaan, jos ei noille pahimmille tapauksille?
[/quote]
Ehkäpä niille, joilla on edes hitunen yhteistyöhalua? Ei ketään voi pakottaa mihinkään. Ehkä sitä halua alkaa löytyä, kun rokotetaan tuesta osa.
[/quote]
näimpä.
5
Onhan niitä vaikka minkälaisia! Sitten on paljon myös (ainakin itselläni) sympatiaa herättäviä. Jos tapaa kolmannessa polvessa hyvää vauhtia syrjäytyvän ja näkee, miten vähän on annettu, miettii miten onnekas itse on. Kun ei ole elämäntaidot sarjaa "viinan juonti, sosiaalietuudet, seksi".
"Pysyvä päätös leikattu toimeentulotuki miinus 40 %. Katon asiaa uudestaan joskus vuoden kuluttua"
Just joo, tuliko edes mieleen, että nyt olet sahaamassa omaa oksaasi, sillä Ap aloitus on hyvä esimerkki siitä, miten vielä 2000-luvulla toimitaan Kelalla ja muissa valtion/kuntien palvelupisteissä, vaikka luulisi heidän olevan asiakaspalvelussa ja palkan maksajana ovat kansalaiset. Virkailijat käyttävät harkinta-asioissa täysin mielivaltaansa, vaikka asioille ei aina olisi edes perusteita ja juoksuttavat asiakkaitaan luukulta toiselle, niin kuin tässäkin esimerkissä, sillä toimeentuki myönnetään kuukaudeksi kerrallaan ja tuskin arvon virkailija edes tietää onko vuoden päästä asiakas edes elossa, saati hakemassa tukea. Mieleen tulee entisajan katsastusasemat, jossa virkailijat katsastivat auton pärstä kertoimen perusteella, kun oma ego oli niin tärkeä.
Luulen, ettei toimeentuella elävän osa ole kummoinen, eikä myöskään mieluinen, puhumattakaan ihmisarvosta, kun virkailijat käyttävät mielivaltaansa ja pönkittävät vain omaa egoaan.
Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia vähempiosaisistaan ja tuskin yksikään pitk-aik. toimeentuella elävä on edes työkykyinen, jotta työnantaja palkkaisi hänet työtehtäviin, kun ammattitaitoisia on vapaasti saatavilla.
Asenteesi ap. on ikävää luettavaa ja uskon sen heikentävän entisestään asiakkaitasi työllistämistä ja ihmisarvoista elämää.
t. asiakaspalvelutehtävissä yli 40v. ja jokaista asiakasta olen palvellut oikeuden ja tasa-arvon mukaisesti, eikä edes tulisi mieleen arvostella asiakaitani julkisesti, jotka ovat antaneen leivän elämääni.