Hyvä suolainen piirakka?
Suositelkaa. Leipoisin teinin kanssa huomenna :)
Kommentit (5)
Voitaikinapohjaan kasvis-smetana-riisi. Jos lihatäytettä haluat, jauheliha tai broileri passaa hyvin.
valion sivuilta välimeren kasvispiirakka, olen tehnyt usealle vieraalle, ja kaikki ovat pitäneet
Luin juuri, että piirakkapohjaan kannattaa voin tilalle laittaa avokadoa. Aion kokeilla!
Kevyt piirakkapohja avokadosta
1 iso avokado
1 muna
2,5 dl täysjyvävehnä- tai spelttijauhoja
1 tl suolaa
1. Soseuta avokado sileäksi esimerkiksi haarukalla tai sauvasekoittimella.
2. Sekoita joukkoon muna ja mausta suolalla.
3. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Levitä taikina voideltuun tai leivinpaperoituun piirakkavuokaan ja esipaista 200-asteisessa uunissa n. 5 minuuttia.
5. Lisää pohjan päälle haluamasi täytteet ja paista vielä puolisen tuntia.
jos sulla on sieniä, esim. suppilovahveroita, käytä niitä
ihan perus kinkku, purjo, juusto toimii aina
feta pinaatti (tai kerätkää pihalta nokkoset ja ryöpätkää ne ja laittakaa fetan kanssa)
parsaa ja vuohenjuustoa
perunasuikaleita ja savulohta
Joku savulohi-purjo-juusto on aina varma ja hyvä valinta suolaisen piirakan täytteeksi.