Oletko kiivas, saatko raivareita?

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:17"][quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:24"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:18"]

Olen, saan raivareita. Mutta harvoin, ja syystä. Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että ei ole reilua, että meidän perheessä minä siivoan kolmen ihmisen + lemmikkien sotkut, ja silti eletään kuin possut pellossa, niin mulle se on merkki siitä että ympäristöni ei ole ymmärtänyt kuinka tärkeä asia minulle on. Kun lisään vähän poweria, jotain voi jopa tapahtuakin.

[/quote]

Tämäpä se. Näitä ihmisiä en jaksa jotka säilövät kaikki aggression tunteet, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu kauhea räjähdys ja tyyppi huutaa ja mesoaa, kun ne kaikki tukahdutetut raivon tunteet purkautuvat. Itse olen tasaisesti vihainen, jos on syytä, enkä saa raivareita ikinä. 

Juuri nämä raivarityypit eivät saa suutaan auki, jos jokin asia mättää, kunnes sitten alkaa se raivari. "Sinä aina... sinä silloinkin..." No, mikset sanonut jos ärsytti? 

[/quote]

Me ollaan selvästi niin erilaisia, ettei ymmärretä toisiamme. Kerron nyt rautalangasta vääntäen miten tämä asia menee. Minusta on reilua, että kerron ajoissa että minua harmittaa, että minun pitää omien töideni ja kotitöiden lisäksi siivota sotkuja, joita en ole aiheuttanut, ja joiden siivoaminen kuuluu sotkun tekijälle. Tässä vaatimuksessa ei ole mitään epäreilua. Jos sotket, siivoat.  

Minulle sanotaan, että joojoo. Parin päivän päästä huomaan, että MITÄÄN ei ole tapahtunut. Muistutan asiasta. Joojoo. Mitään ei tapahdu. Viimeisen kerran kerron, että on epäkohteliasta toisia ihmisiä kohtaan jättää omat sotkunsa toisten siivottavaksi. Se tekee minut vihaiseksi, koska se saa minut tuntemaan, ettei minua arvosteta tässä kodissa, koska oletetaan että on minun tehtäväni tehdä asioita joita muut eivät viitsi. 

Ja kun vieläkään mitään ei ole tapahtunut, niin mitä ihmettä tässä pitäisi/saisi tehdä?  Kun kerron selkeästi artikuloiden, riittävällä volyymilla, että mun mitta on täynnä, te siivoatte nämä sotkut NYT ja aina tästä eteenpäin, niin kummasti tulee vipinää, sotkut siivotaan ja se oppi pysyy päässä ihan kivasti pienellä tsempillä. 

Minusta juuri SE on passiivis-aggressiivista, ettei oteta todesta sitä mitä toinen sanoo, vaan katsotaan kuinka pitkälle toista voi vedättää pelkällä joojottelulla ja väistämisellä ja tekeytymällä pikku ressukaksi, jolle ei saa suuttua koska jos on vasta sata kertaa sanottu että tiskit koneeseen, niin eihän sitä voi ymmärtää että mitä siinä pitäisi tehdä. Tai teeskennellä että aikoi kyllä laittaa ne tiskit, kenties vuonna 2018 jos ei muuta ilmaannu,  mutta että näin kuitenkin oli aikomus - vaikka tiedän ettei ollut. Jos ihminen suuttuu, niin voihan sillä olla persoonallisuushäiriö, toki, mutta ihan yhtä todennäköistä on, että on itse tehnyt jotain joka sen toisen on suututtanut. Mutta henkinen laiskuus ei anna periksi ottaa vastuuta omista teoistaan, korjata niitä ja ehkäpä pyytää jopa anteeksi. Meistä kun jokainen kämmää joskus, ja sekin on vallankäyttöä ettei anna toiselle lupaa ilmaista niitä tunteita, mitä oma käytös hänessä on herättänyt.

Jos ja kun mulle suututaan, niin en minä tosiaan pelkää sitä. Otan selvää miksi toinen ihminen on suuttunut, jos en tiedä sitä. Asiat selvitetään. Anteeksi pyydetään jos on tarvis, käyttäytymistä muutetaan. Elämä jatkuu. 

3

[/quote]

Juuri näin minullakin. Tosin tässä keskustelussa raivarit taidettiin ymmärtää raivarit aika monella tavalla.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:17"]Jos ihminen suuttuu, niin voihan sillä olla persoonallisuushäiriö, toki, mutta ihan yhtä todennäköistä on, että on itse tehnyt jotain joka sen toisen on suututtanut. Mutta henkinen laiskuus ei anna periksi ottaa vastuuta omista teoistaan, korjata niitä ja ehkäpä pyytää jopa anteeksi. Meistä kun jokainen kämmää joskus, ja sekin on vallankäyttöä ettei anna toiselle lupaa ilmaista niitä tunteita, mitä oma käytös hänessä on herättänyt.

[/quote]Aah, juuri näin asia on!! Lisäisin vielä tuohon henkiseen laiskuuteen ja vallankäyttöön, että henkistä väkivaltaahan tällainen on. Lisäksi pidän kyllä aikamoisina pelkuriraukkoina tällaisia henkilöitä (varsinkin "miehiä"), joille toisen ihmisen asianmukainen ja terve suuttuminen vieläpä oman käytöksen takia on kauhea mörkö. Oikeasti pelottavat puukkojunkkari-raivoajat ovat ihan asia erikseen.

Pelkuruutta, tekopyhyyttä, suhteellisuudentajun puutetta ja raukkamaista, väkivaltaista kostonhalua.

En. Jos täytyy huutaa, poistun tilanteesta. Siitä vain kiukuntunteita ilmaisemaan, mutta minä en huutoa kuuntele.

Saan ja vanhin lapsi on samanlainen. Muut perheenjäsenet melko rauhallisia. Räjähdän nopeasti ja lepyn samantien. Tosin myös repeän nauramaankin melko helposti ja liikutunkin herkästi. Tunteet näkyy. Töissä tosin olen viilipytty, mutta ammattini edellyttää, että omat tunteet pysyy piilossa. Tähän siis pystyn, mutta vapaa-aikana räiskyy. Eikä mua ainakaan lähipiiri kavahda.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:24"][quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:18"]

Olen, saan raivareita. Mutta harvoin, ja syystä. Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että ei ole reilua, että meidän perheessä minä siivoan kolmen ihmisen + lemmikkien sotkut, ja silti eletään kuin possut pellossa, niin mulle se on merkki siitä että ympäristöni ei ole ymmärtänyt kuinka tärkeä asia minulle on. Kun lisään vähän poweria, jotain voi jopa tapahtuakin.

[/quote]

Tämäpä se. Näitä ihmisiä en jaksa jotka säilövät kaikki aggression tunteet, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu kauhea räjähdys ja tyyppi huutaa ja mesoaa, kun ne kaikki tukahdutetut raivon tunteet purkautuvat. Itse olen tasaisesti vihainen, jos on syytä, enkä saa raivareita ikinä. 

Juuri nämä raivarityypit eivät saa suutaan auki, jos jokin asia mättää, kunnes sitten alkaa se raivari. "Sinä aina... sinä silloinkin..." No, mikset sanonut jos ärsytti? 

[/quote]

Toisin sanoen sinä olet tasaisen veemäinen ihminen, ja suu enemmän tai vähemmän mutrussa koko ajan. Onnea sinulle ja lähipiirillesi.

Kodin ulkopuolella on täysin viilipytty ja kotonakin 98% ajasta, mutta joskus on korotettava ääntä miniteineille ja saatan huutaakin pari lausetta. Sen verran harvoin sitä kuitenkin teen, että se toimii. Vanhin lapseni, 13 vuotta, on samanlainen ja välillä meillä on pientä kilpahuutoa hetken, mutta sen jälkeen olemme parissa minuutissa taas väleissä. Mies on aika samanlainen, ei juuri hermostu kuin aiheesta. Mies ja minä emme toisillemme räyhää. Tietääkseni olen siis ihan tavallinen äiti, jolla joskus keittää yli.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 17:57"]

Saan ja vanhin lapsi on samanlainen. Muut perheenjäsenet melko rauhallisia. Räjähdän nopeasti ja lepyn samantien. Tosin myös repeän nauramaankin melko helposti ja liikutunkin herkästi. Tunteet näkyy. Töissä tosin olen viilipytty, mutta ammattini edellyttää, että omat tunteet pysyy piilossa. Tähän siis pystyn, mutta vapaa-aikana räiskyy. Eikä mua ainakaan lähipiiri kavahda.

[/quote]

psyko

Ollaan molemmat rauhallisia. Suorastaan pelkään sellaisia kiivaita ihmisiä, jotka saavat raivareita. En halua olla sellaisten kanssa tekemisissä.

Olen, saan raivareita. Mutta harvoin, ja syystä. Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että ei ole reilua, että meidän perheessä minä siivoan kolmen ihmisen + lemmikkien sotkut, ja silti eletään kuin possut pellossa, niin mulle se on merkki siitä että ympäristöni ei ole ymmärtänyt kuinka tärkeä asia minulle on. Kun lisään vähän poweria, jotain voi jopa tapahtuakin.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:18"]

Olen, saan raivareita. Mutta harvoin, ja syystä. Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että ei ole reilua, että meidän perheessä minä siivoan kolmen ihmisen + lemmikkien sotkut, ja silti eletään kuin possut pellossa, niin mulle se on merkki siitä että ympäristöni ei ole ymmärtänyt kuinka tärkeä asia minulle on. Kun lisään vähän poweria, jotain voi jopa tapahtuakin.

[/quote]

Tämäpä se. Näitä ihmisiä en jaksa jotka säilövät kaikki aggression tunteet, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu kauhea räjähdys ja tyyppi huutaa ja mesoaa, kun ne kaikki tukahdutetut raivon tunteet purkautuvat. Itse olen tasaisesti vihainen, jos on syytä, enkä saa raivareita ikinä. 

Juuri nämä raivarityypit eivät saa suutaan auki, jos jokin asia mättää, kunnes sitten alkaa se raivari. "Sinä aina... sinä silloinkin..." No, mikset sanonut jos ärsytti? 

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:24"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:18"]

Olen, saan raivareita. Mutta harvoin, ja syystä. Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että ei ole reilua, että meidän perheessä minä siivoan kolmen ihmisen + lemmikkien sotkut, ja silti eletään kuin possut pellossa, niin mulle se on merkki siitä että ympäristöni ei ole ymmärtänyt kuinka tärkeä asia minulle on. Kun lisään vähän poweria, jotain voi jopa tapahtuakin.

[/quote]

Tämäpä se. Näitä ihmisiä en jaksa jotka säilövät kaikki aggression tunteet, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu kauhea räjähdys ja tyyppi huutaa ja mesoaa, kun ne kaikki tukahdutetut raivon tunteet purkautuvat. Itse olen tasaisesti vihainen, jos on syytä, enkä saa raivareita ikinä. 

Juuri nämä raivarityypit eivät saa suutaan auki, jos jokin asia mättää, kunnes sitten alkaa se raivari. "Sinä aina... sinä silloinkin..." No, mikset sanonut jos ärsytti? 

[/quote]Sinulta jäi varmaan huomaamatta kommentoimasi tekstin kohta "Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että...".

Tämä on olennainen asia niille, jotka todellakin pelkäävät toisen suuttumista. Kannattaa myöntää se oma osuutensa asiaan, eikä tyytyä problematisoimaan suuttujan persoonallisuutta. Siten ette saa mitään hyvää aikaan, mutta menetätte itse paljon. Hyvin paljon. (Ja tuo suuttumisen pelkääminen on ihan kelpo mt-ongelma, jota kannattaisi työstää.)

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:32"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:24"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:18"]

Olen, saan raivareita. Mutta harvoin, ja syystä. Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että ei ole reilua, että meidän perheessä minä siivoan kolmen ihmisen + lemmikkien sotkut, ja silti eletään kuin possut pellossa, niin mulle se on merkki siitä että ympäristöni ei ole ymmärtänyt kuinka tärkeä asia minulle on. Kun lisään vähän poweria, jotain voi jopa tapahtuakin.

[/quote]

Tämäpä se. Näitä ihmisiä en jaksa jotka säilövät kaikki aggression tunteet, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu kauhea räjähdys ja tyyppi huutaa ja mesoaa, kun ne kaikki tukahdutetut raivon tunteet purkautuvat. Itse olen tasaisesti vihainen, jos on syytä, enkä saa raivareita ikinä. 

Juuri nämä raivarityypit eivät saa suutaan auki, jos jokin asia mättää, kunnes sitten alkaa se raivari. "Sinä aina... sinä silloinkin..." No, mikset sanonut jos ärsytti? 

[/quote]Sinulta jäi varmaan huomaamatta kommentoimasi tekstin kohta "Jos olen esimerkiksi monta kertaa ystävällisesti ja kärsivällisesti selittänyt, että...".

Tämä on olennainen asia niille, jotka todellakin pelkäävät toisen suuttumista. Kannattaa myöntää se oma osuutensa asiaan, eikä tyytyä problematisoimaan suuttujan persoonallisuutta. Siten ette saa mitään hyvää aikaan, mutta menetätte itse paljon. Hyvin paljon. (Ja tuo suuttumisen pelkääminen on ihan kelpo mt-ongelma, jota kannattaisi työstää.)

[/quote]

"Ystävällisesti ja kärsivällisesti"? Kuulostaa passiivis-aggressiiviselta. Ja kyllä, välttelen kilareita saavia ihmisiä.

Raivareita saavat ihmiset ovat rasittavia. Lähden heti paikalta, jos voin. Riehukoon keskenään. Huutamista EN kuuntele. 

En ole raivoaja. Mieheni on. Joskus pelkään todella. Hän ei ole ollut tuollainen aiemmin. Pitkä liitto yhdessä, ero ei ole minulle vaihtoehto, koko pitkä elämä yhteistä ja olen luvannut olla uskollinen ja rakastaa, "kunnes kuolema meidät erottaa"!  (Ajattelepa tuota lupausta!!!)

Raivo on alkanut jopa nenännyrpistyksestäni.

Minä olen syyllinen, aina! No, mitäs nyrpistin nenääni hänelle ...

Mitäs aukoi päätään nakkikioskijonossa?

Mitäs on antanut itsensä lihoa tuollaiseksi?

Mitäs on tuollainen aivovammainen?

Mitään et osaa, mitään et tiedä, mihinkään et kykene, mitään et ole...

Kuitenkin: olet rakas, söpö, ihana, pehmeä, kaunis, ...

Osaatpas tehdä hyvää ruokaa!

On meillä kyllä viihtyisä koti!

Onpas sinulla kauniit hiukset!

Olet kyllä viisas nainen.

Siis kumpi?

Toiselle poskelle suudeltu, toiselle lyöty!

Enkä tiedä, rakastaako vai ei!

Ei voi syytöntä syyllistää siitä, jos toisella ei ole lainkaan itsekuria ja itsehillintää, vaan omalla käytöksellään terrorisoi toista, joka ei halua edes mitään rettelöitä, saati että toinen raivoaa! Minkä voit, muuta kuin häipyä? Jos jäät, olet aina se syypää ja saat haukut, täysin aiheettomastikin!!! Eikä sivulliset edes voi tajuta, että asetelma ON noin päin, kun kaveri voi olla mitä ihanin muille, ja vain puolisolleen hirviö, ja sitäkin vain joskus, kun sille päälle sattuu!

Tämä on omakohtainen kokemus.

En ole raivoaja eikä miehenikään, en edes kestäisi sellaista. Suutumme kyllä ja riitelemme mutta molemmat onneksi osaavat hillitä itseään sen verran että vain äänenkorotus riittää. Tunnen ihmisiä jotka huutavat ja sylkevät suustaan mitä sattuu jos jokin ei mene mielen mukaan ja kyllä se on pelottavaa. Yritän vältellä heitä mutta työssähän se ei oikein onnistu :(

Osaan hillitä itseni mutta kovin vähän oli hyötyä, silti eräs työtoveri haukkui ja solvasi.  Luulin näin kun on kärsivällinen hän lakkaa.  Tuli vain pahemmaksi.

Miehelläni on tuttava, vanhempi mies, joka huutaa ja kiroaa aivan luonnottomasti! Kun mieheni puhuu hänen kanssaan puhelimessa, sen äijän sylki roiskuu meille saakka!!! Joskus satun luulemaan sen melskeen, kun miehen korva ei kunnolla sulje tulevaa ääntä!!! Siis aivan järkyttävä äijä!!! Kenenkään en ole kuullut koskaan pitävän sellaista mekkalaa, eikä hän siis edes mun miehelle takoita sitä kiroilua, vaan kiroaa jotain ihan muuta hänelle siitä kertoen! Tyyli järkyttää!!!

Isäni sai raivareita aikoinaan, kun olin lapsi. Siitä on jäänyt raivarien pelko. Menen aivan lukkoon, jos joku alkaa raivota mulle. Välttelen niitä tyyppejä. 

Sain ennen raivareita koskien juurikin kotitöiden jakoa ym. mitä nyt koin epäreiluksi, mutta selvisi että se johtui siitä, että minulla on vaativa persoonallisuushäiriö. Mieheni ei tehnyt asioita kuten MINÄ olisin halunnut, ja minulle taas oli epäselvää, ettei muita ihmisiä voi ohjailla tekemään kuten itse katsoin parhaaksi.

Tiputin rimaa ja lakkasin välittämästä, mies puolestaan lupasi terästäytyä aina kun vieraita on tulossa tms. tärkeää, siivoaa kyllä silloin eli toimii.