Haluan joskus lapsen mutta synnyttäminen pelottaa aivan kamalasti

Et varmaan halua kuulla kokemuksia :)

On normaalia, että pelottaa, ja saakin pelottaa. Kuitenkin on hyvä muistaa, että Suomessa on todella turvallista synnyttää. Ehkä sinun kannattaisi jutella ammattilaisen kanssa vaikka pelkopolilla.

Sulla on vielä aikaa, eli ei ehkä kannata stressata asiasta liikaa etukäteen.

Sama täällä. Pelottaa alatiesynnytys kun on lukenu ihmisten kokemuksia. Lapsen kovasti haluan mutta pelko on kova.

T. Myöskin 20 v

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:02"]Sulla on vielä aikaa, eli ei ehkä kannata stressata asiasta liikaa etukäteen.

[/quote]

Kuinka niin on aikaa ? Mistä tiedät milloin lapsen haluan

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:03"]Sama täällä. Pelottaa alatiesynnytys kun on lukenu ihmisten kokemuksia. Lapsen kovasti haluan mutta pelko on kova.

T. Myöskin 20 v

[/quote]

Miksi alapeukku ?

Sektioon on kaikilla mahdollisuus synnytyspelon vuoksi. Itse valitsin sektion ja olen valintaani tyytyväinen.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:09"][quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:03"]Sama täällä. Pelottaa alatiesynnytys kun on lukenu ihmisten kokemuksia. Lapsen kovasti haluan mutta pelko on kova.

T. Myöskin 20 v

[/quote]

Miksi alapeukku ?

[/quote]

Vahinko :)

Mieti, että monella naisella on useampi kuin yksi lapsi. Olisiko niin moni ryhtynyt siihen toisen, kolmannen jne. kerran, jos se olisi niin kamalaa? (En tarkoita tällä vähätellä kenenkään kokemuksia.)

Varmaan suurimman osan mielestä raskausaika koettelee enemmän kuin synnytys.

Itseäni kauhistutti ja yökötti etukäteen synnytystä kuvitellessa ajatus kudosten repeämisestä. Olen synnyttänyt nyt useamman kerran ja olen sillä lailla epäonninen kudostyypin kanssa, että joka kerralla olen saanut samankaltaiset, aika laajat repeämät. En tarkoita tällä suinkaan pelotella! Tietääkseni monet selviävät toisesta, kolmannesta jne. synnytyksestä vähemmin vaurioin. Minulla on matala kipukynnys eikä ponnistusvaiheessa ole ollut kivunlievitystä käytössä, mutta en kertaakaan ole edes huomannut tunnetta, että siinä ne lihakset taas repeävät. En ole edes pitänyt ponnistusvaihetta kovin kivuliaana. Se on vähän niin kuin juoksumatkan loppusuora, jolloin on keskittynyt antamaan kaikkensa. Synnytyksen jälkeen osumat on tikattu ja sen jälkeen ne ovat nopeasti parantuneet.

Jos pelkää kipua, niin siihen on olemassa tehokkaat lääkkeet. Jos pelkää vammautumista, niin vammat voi korjata. Jos pelkää kuolemaa, niin se on kuitenkin hyvin epätodennäköistä.

No, oma kokemukseni on, että olen aina kammonnut ajatusta synnyttämisestä. En ole hankkinut lapsia, ja elän nyt onnellisena miehen ja kahden corgin kanssa omakotitalossa, jonka pihalla on pieni omenapuutarha ja hyvä .paikka puutarhajuhlille.

Parikymppisenä ei kannata pilata elämäänsä tuollaisia asioita murehtimalla. Matkustele, opiskele ja hanki ammatti ja hyvä työ ja tee kolmikymppisenä lapsi. Silloin et mieti synnytystä vaan odotat innolla lapsen syntymistä. Itsekin aikoinaan ajattelin, etten ikinä synnytä. Pidin sitä oksettavana ja kauhena asiana. Nämä ajatukset olivat unohtuneet täysin kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Menin synnyttämään täysin ilman pelkoa ja odotin innoissani, että lapsi syntyy. 

Mä pelkäsin synnytystä noin 10 vuoden ajan, ennen kuin sain ekan lapseni. Aloitin pelkäämään jo vuosia ennen kuin olin edes parisuhteessa. Luin kauhutarinoita synnyttävien repeilyistä ja kuolemista ja siitä kuinka synnytyskipu on pahinta maailmassa (mikä kyllä on totta mielestäni edelleen, vaikka olen kokenut reisiluun katkeamisen). Kuitenkin sitten kun lopulta synnytin, niin kipu olikin paljon tylsempi ja yksinkertaisempi kuin olin kuvitellut. Ei vähäisempi, mutta yksinkertaisempi. Kovimpaan kipuun sain epiduraalin, jota etukäteen toivoin ja sitä lisättiin synnytyksen aikana. Synnytyskipu on leveää, vatsaa erikoisella tavalla painavaa ja vaikeammin paikannettavaa kuin mikään muu kokemani kipu. Se on kuin kuukautiskipua moninkertaisena ja siinä mielessä se on jo entuudestaan tuttu kipu. Toinen synnytykseni oli sektio ja silloin jopa vähän harmitti, kun ei päässyt käymään kaikkia aiemman synnytyksen kipuvaiheita läpi, mä suhtauduin nimittäin synnytykseen loppujen lopuksi samanlaisena haasteena kuin raskaaseen urheilusuoritukseen.

Itse oon kans nuorempana pelännyt synnytystä ( lähinnä sisareni kertomusten takia) ja ollut sitä mieltä, että en koskaan itse synnytä. No, nyt on 2 lasta eikä se niin kauheaa ollut. Jokainen raskausaika ja synnytys on erilainen. Ei kannata kuunnella muiden pelotteluja omasta synnytyksestään, koska tuskin sinun synnytys tulee menemään samalla tavalla. Itse en ole kovin kipuherkkä ja toinen synnytys sujuikin pelkän ilokaasun avulla. Mutta jos tarvista on, niin kyllä sieltä sairaalasta vahvempiakin troppeja saa. Kannattaa luottaa, että oma keho hoitaa homman ja sairaalassa on osaavaa henkilökuntaa, jotka auttaa vauvoja maailmaan joka päivä. 

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:13"]

Mieti, että monella naisella on useampi kuin yksi lapsi. Olisiko niin moni ryhtynyt siihen toisen, kolmannen jne. kerran, jos se olisi niin kamalaa? 

[/quote]

No, tuota, kyllähän jotkut naiset ovat yksilapsisia nimenomaan siksi, että se synnytys tai sen seuraukset olivat niin tavattoman epämiellyttävät.

Mulle raskaana oleminen on ollut paljon epämielyttävämpää kuin itse synnytys.Synnytys joka kuitenkin ohi vs.9kk jatkuva pahoinvointi ja vaivat.Siinä alkaa jo kovasti loppuraskaudesta toivomaan synnytystä ja unohtaa pelot yms.Ja kivunlievityksen ansiosta kyllä pärjää.

Minä itkin koko alku raskauden pelosta, loppua kohti pelko hälveni jostain syystä ja hyväksyin että otetaan vastaan mitä tulee ja jos muutkin naiset siitä ovat selvinneet niin kyllä minäkin!

Supistukset oli  kivuliaita, mutta siedettäviä. Ja ponnistus ei tavallaan satu, repeäminen ei sattunut vaan tuntui lämpöiseltä, 1 tikki.

Toista synnytystä en enää pelännyt lainkaan vaan odotin kovasti että pääsen synnyttämään ja näyttämään itselleni että olen siinä hyvä, outoa mutta totta, kivut oli pahemmat kun käynnistettiin enkä saanut kivunlievitystä, mutta hyvin meni eikä tullut repeämää. Nyt haaveilen kolmannesta vaikka olin varma että enään en synnytä, niin sitä vaan on valmis tekemään sen .

Sen kivun tavallaan oppii hyväksymään pikkuhiljaa raskauden edetessä, että se tulee ja se on vaan kestettävä eikä silloin enään pelota vaan tulee voimakas olo!

Älä turhaan murehdi, itsekkin olin joskus päättänyt että minähän en synnytä koska pelkäsin, olet nyt tavallaan aloittanut jo oman pelkoprosessisi käsittelyn joka voi olla hyväkin, mutta kyllä sen asian kerkee käsitellä raskaanakin. Ja jos ei kerkeä niin pääsee pelkopolille josta voidaan lähete sektioon.

Minun ensimmäinen ja tähän mennessä ainut synnytykseni oli maailman helpoin. Tottakai se sattui mutta koko ajan ihan siedettävästi. Menisin milloin tahansa uudelleen. Oli myös tosi nopea.

Synnärillä makaillessa ja "menkka"kivuista kärsien odotan innolla lapsen syntymää. Tässä vaiheessa taitaa olla aika turta kivulle.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:28"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:13"]

Mieti, että monella naisella on useampi kuin yksi lapsi. Olisiko niin moni ryhtynyt siihen toisen, kolmannen jne. kerran, jos se olisi niin kamalaa? 

[/quote]

No, tuota, kyllähän jotkut naiset ovat yksilapsisia nimenomaan siksi, että se synnytys tai sen seuraukset olivat niin tavattoman epämiellyttävät.

[/quote]

Jätit lainauksesta pois tämän: "(En tarkoita tällä vähätellä kenenkään kokemuksia.)"  Tuossa myös sanotaan, että "monella naisella", ei kaikilla, ja "niin moni", eivät siis kaikki. Tämä oli näitä kommentteja, kun sanotaan esimerkiksi, että "yleensä 1,5-vuotiaat nukkuvat yhdet päiväunet", ja siihen kommentoidaan, että "minun lapseni ei kylläkään nukkunut tuon ikäisenä päiväunia".

Mä kanssa stressasin synnytyskipuja turhaan jo ala-asteelta lähtien. Sattuuhan se, mutta oli mulla nopeasti ohi ja olin heti jalkeilla. Vaikka olin sairaalassa vuodeosastolla, en ollut sairas. Epiduraalin kun ottaa kaikki kivut lähtee. Ja niitä lääkkeitä saa, niitä jopa tarjotaan, ei niitä tarvitse millään lailla rukoilla tai perusteluja miksi tarvitsee.