Haluan joskus lapsen mutta synnyttäminen pelottaa aivan kamalasti

Epiduraali yleensä hävittää lähes kaikki kivut. Itse pystyin epiduraalin saatuani nukkumaan makoisat päiväunet pitkän valvomisen jälkeen.

Suomessa 64% synnyttäjistä ottaa epiduraalin tai spinaalin (http://www.hs.fi/kaupunki/a1382163716532). Niistä, jotka eivät ota, osa ei saa, vaikka haluaisi, mutta osa ei edes halua. Ensimmäistä synnytystä seuraavissa synnytyksissä sanoin, että otan sen sitten, kun kivut käyvät sietämättömiksi, mutta niin ei käynyt. Minulla on alhainen kipukynnys. Esimerkiksi nyt minua on monta päivää kiusannut joku mikroskooppisen pieni tikku jalassa ja toisen jalan liian lyhyt pikkuvarpaan kynsi. No joo, en ottaisi epiduraalia noihinkaan, mutta siis en ole reipasta ja sisukasta tyyppiä.

Synnytys on se helpoin osuus siinä mikä lapsen tultua on edessä ;)

Yleensä siinä vaiheessa kun synnytys on käsillä niin naiset on valmiita mihin vaan kunhan se lapsi vaan tulee ulos. Eli tulee sellainen olo, että nyt vaan homma käyntiin ja äkkiä.

Minulla synnytys oli ihan hyvä kokemus. Epiduuralin ansiosta ei tuntunut kipua lainkaan, noin 4 tuntia kärvistelin supistusten kanssa ennen epiduraalia ja ei ne siinä vaiheessa edes olleet mitään ihan järkyttäviä, kipeitä toki, mutta siedettäviä. Ponnistus ei epiduraalin ansiosta sattunut, vaikka venymisen kyllä tunsin, mutta se ei sattunut lainkaan.

Ikävintä taisi olla epparin paraneminen. Noin parin viikon jälkeen oli sekin puoli onneksi parempaan päin.

Uudestaankin olen menossa, jos menee suht samalla tavalla tämän synnytys niin olen tyytyväinen.

Mielestäni etukäteen ei kannata synnytystä murehtia. Olet vielä hyvin nuori, kun lapsenkaipuu on tarpeeksi kova se ylittää kyllä synnytyspelon. Ja raskauden aikana synnytykseen niinkuin "kypsyy", ja haluaa jo kovasti nähdä tulevan pienokaisen. Raskauden aikana voi jo olla kipuja tai sellaisia vaivoja, että synnytystä jo odottaa. Ja itse synnytyshän on yleensä suhteellisen lyhyt tapahtuma, ja kivunlievitys on tehokasta. Tottakai se pelottaa, ja ne alapään jutut voi ajatuksena olla inhottavia, mutta ainakaan minä en juurikaan synnytyksieni aikana ajatellut mitä siellä tapahtuu (onneksi sinne ei näe). Syntynyt lapsi kyllä palkitsee kaikki kärsimykset :-) Lasta ei kannata jättää hankkimatta synnytyspelon takia, paljon enemmän siinä menettää jos todella lapsen haluaa.

Omista synnytyksistäni 2 kolmesta ei ollut ihan normaaleja, mutta niistäkin selvittiin, lapset olivat terveitä eikä minulle jäänyt mitään vaurioita. Toipuminen oli nopeaa. Koskaanhan ei tiedä miten synnytys itse kullakin menee, mutta ei kannata etukäteen pelätä pahinta.

Onko sulla ap kapea lantio? Jos ei, ei mitään pelättävää!

Minä pelkäsin synnytystä myös lähes koko ikäni, ennen kun koin sen. Oletin että huudan sietämättömissä tuskissa yli vuorokauden veren lentäessä.

No todellisuudessa ensisynnyttäjäksi se oli nopeaa. Kesti vähän yli 5h säännöllisistä supistuksista laskettuna. Nekin tuntuivat lievemmiltä mitä odotin, kuin kuukautiskivuilta.

Sairaalaan lähdin kun en kotona enää rauhassa voinut istua. Sairaalassa olin ennen syntymää 3,5h ja odotin koko ajan sitä sietämätöntä tajunnan räjäyttävää tuskaa, mutta ei tullut.

Pyysin epiduraalin kun alkoi tuntua tarpeeksi epämukavalle, ja se toimi hyvin. Ei enää kipua lähes ollenkaan. Tunti sen jälkeen piti alkaa ponnistaa jolloin oletin että nyt varmasti se alkaa se tuskainen osuus.

No se ei mukavaltakaan tuntunut mutta keskityin sen verran kovasti ponnistaa, joten ne kuusi minuuttia oli nopeasti ohi. Sain yhden tikin ja tunsin kyllä kun tuli se pieni repeämä, mutta ei se paperiviiltoa paljoa pahemmalta tuntunut. Kiitos epiduraalin uskoisin.

Ihmettelin jopa kun synnytyssalista poistumista varten minun piti mennä pyörätuolin, miksen voinut vain kävellä.

Siinä oli minun kokemukseni. Kai se että olin varautunut pahempaan auttoi. Toivottavasti sait vähän helpotusta pelkoon:)

Niin minäkin nuorempana pelkäsin. Tein lapsia sitten, kun olin oikeasti valmis, ja raskauden edetessä pelotkin häipyivät vain jännittyneeksi odotukseksi.

Ja synnytettyäni ihmettelin, että tätäkö sitä on pelännyt kaikki vuodet? Kaikki sujui hyvin ja pian tein toisen lapsen, ja sitten sujui vielä paremmin (eli nopeammin).

Ja sitä tikkiä en ole tuntenut missään kohtaa missään vaiheessa, joten en edes tiedä mihin se oikeastaan laitettiin. Tai tunsin kun se neulalla laitettiin, mutta en sen jälkeen kertaakaan tuntenut sitä. T: 27

Minäkin ennen lasten saamista olin varma että synnytys on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, ja jos jostain syystä joutuisi synnyttämään ilman apua niin se olisi varma, tuskallinen kuolema. Mutta ei se sitten ollutkaan niin kamalaa. Ekan kanssa sain epiduraalin kun halusin vähän levätä, sainkin nukuttua ja vauva syntyi nopeasti, toisen kanssa ei mitään puudutusta ja en muista siitä mitään kipua. Ensimmäisen lapsen ponnistusvaihe on yleensä vähän kipeämpi kuin myöhempien, näin mullakin mutta se oli ihan sellainen selkeä kirpaisu, ekasta pantiin muutama tikki ja toisesta ei mitään. Katsele vähän sukulaisperheitä, montako lasta, millä ikäeroilla ja millaisissa olosuhteissa sun isoäidit ja oma äiti on synnyttänyt, sieltä voi saada vähän osviittaa siitä miten synnytykset on menneet.

Toki pitää muistaa että synnytyskokemus on subjektiivinen ja joku voi liioitella tai vähätellä kokemusta. Ja moni pieni yksityiskohta voi olla yhdellä eri tavalla kuin toisella ja vaikuttaa kokonaisuuteen. Jos sun sukulaisnaiset on jättäneet lapsiluvun yhteen tai kahteen ja kaikki kertoo kamalista synnytyksistä, niin voi olla että sullakin on odotettavissa samaa "vikaa". Voit silti ajatella, että lääketiede kehittyy koko ajan, joten jos päätät haluta lapsia, synnytät aivan eri olosuhteissa kuin vaikka oma äitisi 90-luvulla. Pystyt myös ottamaan ihan eri tavalla selvää asioista ja valmentautumaan synnytykseen ja toimimaan itse aktiivisesti synnyttäjänä.

Jos taas suvussa on isojakin perheitä ja pienellä ikäerolla lapsia, eikä paljonkaan ihan hirveitä synnytyksiä, niin kenties teidän suvun naisia on siunattu suhteellisen helpoilla synnytyksillä. Pelko tietysti voi hyvinkin toimivan kropan lamauttaa ja vaikeuttaa tilannetta. Sekin on totta mitä moni sanoi, että raskausaika erilaisine tuntemuksineen ja tukaline oloineen valmentaa synnytystä kohti. Saattaa tuntua että synnyttämään joutuu ihan kylmiltään, mutta ei se niin ole. Samoin ne synnytyksen vaiheet johdattelee seuraavaan, harvemmin se lävähtää kerrasta täysillä päälle vaan alkaa harvoilla, lievillä supistuksilla, jotka pikkuhiljaa tihenee ja napakoituu. Ja ponnistusvaihe onkin sitten usein helpottava eikä kamalin vaihe.

Halusin sektion mutta lääkäri sanoi että alakautta yritetään. Eipä aikaakaan kun 3 hoitajaa "hyökkäs" kimppuuni ja sanoi että nyt leikkaukseen. En ehtinyt edes jännittää. Kiireellinen sektio mutta kaikki meni hyvin. OIi helppoa, senkus makaat vaan ja ei mitään kipuja tietenkään tuntunut siinä tilanteessa. Sektio on kallista yhteiskunnalle joten vaan niille joiden vauva tai äiti vaarassa.

Minua pelottaa aivan kamalasti. Osittain siksi että olen hyvin sairas ja se olisi automaattisesti riskiraskaus ja osittain siksi että äitilläni, tädilläni, mummollani ja serkuillani on kaikilla ollut todella vaikeat, hankalat ja kivuliaat synnytykset, oksennus on vaan lentänyt kokoajan...

Minä en ole edes terve kuten he joten ehkä ei pitäisi hankkia lasta ollenkaan siksi :( tunnen erään jolla on yksi taudeistani (minulla on siis neljä tautia jotka jokainen tekee riskiraskauden, eli nelituplariski? :D) niin tämä nainen sanoin minulle että älä koskaan hanki lasta kun sulla on tää sama tauti, se oli ihan kamalaa! Olin sairaalassa kokoajan ja vaikka hoidin kokoajan lapsi oli tosi iso jnejne adoptoi vaikka. Noh, ehkä adoptoinkin, jos se onnistuu :/

Jos kerta vain yksi taudeistani on niin kamala juttu :( enkä edes voi välttämättää saada lasta, mutta en tiedä uskallanko edes yrittää. N19

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:40"]Mä kanssa stressasin synnytyskipuja turhaan jo ala-asteelta lähtien. Sattuuhan se, mutta oli mulla nopeasti ohi ja olin heti jalkeilla. Vaikka olin sairaalassa vuodeosastolla, en ollut sairas. Epiduraalin kun ottaa kaikki kivut lähtee. Ja niitä lääkkeitä saa, niitä jopa tarjotaan, ei niitä tarvitse millään lailla rukoilla tai perusteluja miksi tarvitsee.

[/quote]Se epiduraali ei aina ole vain otettavissa, vaikka kuinka haluaisi. Kenties tulet huomaamaan jos useampia lapsia saat. Huoh näitä yhden lapsen synnyttäneitä.. Luulevat tietävänsä kaiken yhden synnytyksen perusteella.

Toi on niin pskaa ett suvun naisten synnytykset kertoo yhtään mitään. Mun äidin synnytys oli kuulemma vain hyvin mietoa kipua ja ponnistaminen vain epämiellyttävää. Oma eka oli järjettömiä tuskia ja lopulta kun sain pitkän odottelun jälkeen epiduraalin, aukesin vasta. Olin jännittänyt jokaista lihasta niin kovasti kivun takia ettei paikatkaan auenneet :/ sama homma toisesta synnytyksestä joka muutoin kyllä oli mukavampi kokemus, koska sain puudutuksen heti kun alkoi tuntumaan kipeältä. Vastoin normeja mun kohdunsuu avautuu vasta puudutuksen jälkeen :) ja alle puolessa tunnissa monta senttiä ihan kokonaan.

Yritetään kolmatta mutta ei tärppää :/

Synnytyspelosta on mahdollista päästä eroon myös keskustelemalla. Mulla oli huonot kokemukset ensimmäisestä synnytyksestä, mutta pelkopolilla käynnit auttoivat. Kyllä synnytys ahdisti vielä niidenkin jälkeen, mutta ainakin mulla oli enemmän tietoa. Toinen synnytys meni hyvin, ja vaikka se olikin kivulias (avautumisvaihe oli nopea, mikä tarkoittaa sitä, että supistukset olivat kovia ja tehokkaita, ponnistusvaihe taas kivulias siksi, että vauvan pää oli väärässä asennossa - normaalisti ponnistaminen ei siis satu), mua vähän harmittaa, etten pääse enää synnyttämään. Meidän lapsiluku on nimittäin täynnä.

Ainoa tapa suhtautua synnytyspelkoon ei ole siis pyytää pelkosektio tai mahdollisimman vahva kivunlievitys, on muitakin tapoja: yksi on oppia ymmärtämään paremmin, mitä synnytyksessä tapahtuu ja miksi, ja miten voi itse toimia esim. kivun lievittämiseksi. Jokainen valitsee itselleen sopivamman tavan.

Psyykkiset ongelmat ennen raskautta ja sen aikana lisäävät synnytyspelon riskiä. Erityisesti raskaudenaikainen masentuneisuus on voimakkaasti yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut jaksamista kuormittavat tekijät, kuten työttömyys, taloudelliset ongelmat ja tuleva yksinhuoltajuus lisäävät riskiä synnytyspelkoon, varsinkin, jos sosiaalinen tukiverkko on riittämätön.

Väkivaltaiset tai kivuliaat seksuaaliset kokemukset tai kivuliaat gynekologiset toimenpiteet (erityisesti raskaudenkeskeytys) voivat heijastua myöhemmin synnytyspelkona. Synnytyskivun pelko on yhteydessä kivun pelkoon yleensä, riippumatta siitä, kuinka mones synnytys on tulossa. Pelkoon siitä, ettei itse osaa synnyttää, liittyy pelko lapsen vaurioitumisesta.

Synnytyspelolla voi olla monia syitä, joista ehkä tärkein on kipu, sillä se on voimakas synnytyksen aikana. Toinen merkittävä syy on itseluottamuksen puute, ja pelko siitä, käykö lapselle jotain liian huonon synnyttäjän takia tai kestääkö oma fyysinen kunto. Pelkoa voi voimistaa myös synnytyksen kontrolloimattomuus, sillä nainen voi ajatella, että hän ei onnistu hallitsemaan itseään synnytyksen aikana. Pelkoa lisää myös kuoleman pelko, sekä itsensä, että lapsen suhteen. Riskiä lisäävät myös psyykkiset ongelmat ja aiemmat traumaattiset sairaalakokemukset.

Synnytyspelolla voi olla monia syitä, joista ehkä tärkein on kipu, sillä se on voimakas synnytyksen aikana. Toinen merkittävä syy on itseluottamuksen puute, ja pelko siitä, käykö lapselle jotain liian huonon synnyttäjän takia tai kestääkö oma fyysinen kunto. Pelkoa voi voimistaa myös synnytyksen kontrolloimattomuus, sillä nainen voi ajatella, että hän ei onnistu hallitsemaan itseään synnytyksen aikana. Pelkoa lisää myös kuoleman pelko, sekä itsensä, että lapsen suhteen. Riskiä lisäävät myös psyykkiset ongelmat ja aiemmat traumaattiset sairaalakokemukset.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 07:24"]Minä itkin koko alku raskauden pelosta, loppua kohti pelko hälveni jostain syystä ja hyväksyin että otetaan vastaan mitä tulee ja jos muutkin naiset siitä ovat selvinneet niin kyllä minäkin!

Supistukset oli  kivuliaita, mutta siedettäviä. Ja ponnistus ei tavallaan satu, repeäminen ei sattunut vaan tuntui lämpöiseltä, 1 tikki.

Toista synnytystä en enää pelännyt lainkaan vaan odotin kovasti että pääsen synnyttämään ja näyttämään itselleni että olen siinä hyvä, outoa mutta totta, kivut oli pahemmat kun käynnistettiin enkä saanut kivunlievitystä, mutta hyvin meni eikä tullut repeämää. Nyt haaveilen kolmannesta vaikka olin varma että enään en synnytä, niin sitä vaan on valmis tekemään sen .

Sen kivun tavallaan oppii hyväksymään pikkuhiljaa raskauden edetessä, että se tulee ja se on vaan kestettävä eikä silloin enään pelota vaan tulee voimakas olo!

Älä turhaan murehdi, itsekkin olin joskus päättänyt että minähän en synnytä koska pelkäsin, olet nyt tavallaan aloittanut jo oman pelkoprosessisi käsittelyn joka voi olla hyväkin, mutta kyllä sen asian kerkee käsitellä raskaanakin. Ja jos ei kerkeä niin pääsee pelkopolille josta voidaan lähete sektioon.

[/quote]

Kiitos ihanasta vastauksesta :)

Ap

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 10:16"]

Minua pelottaa aivan kamalasti. Osittain siksi että olen hyvin sairas ja se olisi automaattisesti riskiraskaus ja osittain siksi että äitilläni, tädilläni, mummollani ja serkuillani on kaikilla ollut todella vaikeat, hankalat ja kivuliaat synnytykset, oksennus on vaan lentänyt kokoajan...

Minä en ole edes terve kuten he joten ehkä ei pitäisi hankkia lasta ollenkaan siksi :( tunnen erään jolla on yksi taudeistani (minulla on siis neljä tautia jotka jokainen tekee riskiraskauden, eli nelituplariski? :D) niin tämä nainen sanoin minulle että älä koskaan hanki lasta kun sulla on tää sama tauti, se oli ihan kamalaa! Olin sairaalassa kokoajan ja vaikka hoidin kokoajan lapsi oli tosi iso jnejne adoptoi vaikka. Noh, ehkä adoptoinkin, jos se onnistuu :/

Jos kerta vain yksi taudeistani on niin kamala juttu :( enkä edes voi välttämättää saada lasta, mutta en tiedä uskallanko edes yrittää. N19

[/quote]

No ehkä ei kannata sitten yrittääkään, jos noin paljon rasitteita eli varmaan ihan aiheellinen huoli. Synnytyksen jälkeenkin sun lapsella olisi sitten luultavasti sama pohdinta tai pelko tai kokemus edessä aikuisena, ehkä ne samat sairaudet ja sama vaikeiden synnytysten tausta.

Eikö kukaan muu pelkää synnytykseen kuolemista? Riski on toki pieni, mutta pelkääväthän ihmiset lentämistäkin. Kipu ei niinkään pelota.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 09:34"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:28"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 02:13"]

Mieti, että monella naisella on useampi kuin yksi lapsi. Olisiko niin moni ryhtynyt siihen toisen, kolmannen jne. kerran, jos se olisi niin kamalaa? 

[/quote]

No, tuota, kyllähän jotkut naiset ovat yksilapsisia nimenomaan siksi, että se synnytys tai sen seuraukset olivat niin tavattoman epämiellyttävät.

[/quote]

Jätit lainauksesta pois tämän: "(En tarkoita tällä vähätellä kenenkään kokemuksia.)"  Tuossa myös sanotaan, että "monella naisella", ei kaikilla, ja "niin moni", eivät siis kaikki. Tämä oli näitä kommentteja, kun sanotaan esimerkiksi, että "yleensä 1,5-vuotiaat nukkuvat yhdet päiväunet", ja siihen kommentoidaan, että "minun lapseni ei kylläkään nukkunut tuon ikäisenä päiväunia".

[/quote]

Ap ansaitsee päätöksensä tueksi todellista tietoa. On tosiaan mahdollisuus, että hän vammautuu synnytyksessä pysyvästi. En ymmärrä, miksi teillä on niin kova hinku vähätellä ja peitellä raskauden ja synnyttämisen terveysriskejä.