Lue keskustelun säännöt.
Olen bulimikko. Usko alkaa mennä :(
29.06.2014 |
Eli ensin perus; olen 24- vuotias naisihminen, sairastuin anoreksiaan ollessani 17, siitä about neljän vuoden päästä alkoi ahmimiskierre. Kroppa ei enää kestänyt nälkää. Mittani ovat tällä hetkellä 168/54-56, turvotuksesta riippuen. Alimmillani painoin 37 kiloa ja makasin letkuissa, eli parempaan päin siinä mielessä...
Olen väsynyt tähän. Kahdesta kolmeen kertaan viikossa ahmin ja oksennan. Olen puhunut asiasta lääkärin kanssa, mutta vaikuttaa siltä ettei aikuisen syömishäiriöön suhtauduta niin vakavasti kuin nuoren, varsinkin kun olen normaalipainoinen.
Ennätykseni on pari viikkoa oksentamatta. Lihomisen pelko on edelleen suuri. Painon nousu ahdistaa, haluan eroon tästä bulimiasta.
Onko täällä ex-syömishäiriöisiä jotka voisi valaa muhun uskoa? Ja homemade vinkkejä parantumiseen...?
Kommentit (12)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 19:14"]Käytkö terapiassa?
[/quote]
Katkaistiin täytettyäni 19. Muutaman kerran olen kinuttuani saanut lähetteen, mutta kuten sanoin, tähän ei suhtauduta niin vakavasti
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, anyone? Miten voisin helpottaa ahdistusta, tai pikemminkin viha-rakkaussuhdetta ruokaan?
Ap
Minä parannuin kun tulin raskaaksi. Toki en voi sitä parannuskeinoksi ehdottaa, mutta ehkä siinä on jotain ajattelemisen aihetta. Eli miten saisit itsesi vakuuttuneeksi siitä, että olet arvokas ja hyvä minkä painoisena tahansa. Minä elän nykyään lapselleni ja vaikka raskaus oli vahinko, eikä lapsen isä ole elämässämme, olen löytänyt toisen miehen, joka rakastaa minua omana itsenäni. Et tietenkään voi täysin tukeutua muihin tai varsinkaan yhteen ihmiseen parantuaksesi tai rakentaa itsetuntoa muiden varaan. Kuitenkin olisi hyvä jos löytäisit esim. jonkun harrastuksen mistä nautit ja missä olet hyvä, ja saisit sitä kautta onnistumisia ja itsetuntoa ylemmäs..
En tiedä onko tästä mitään apua, mutta toivoa on aina.
Ehkä joku harrastus ruuan parissa voisi auttaa? Esim joku terveellisen ruuan kokkauskurssi tai vaikka ravintoterapeutilla käynti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on ollut lievä anoreksia, joka sitten vaihtui bulimiaan. Apua en hakenut koskaan lääkäreiltä pahimpina bulimia aikoinani. Nyt kun sairastuin ahdistuneisuushäiriöön ja masnenukseen puhuttiin myös bulimiastani. Sain lääkkeet ja terapia käynnit ja voin ylpeänä sanoa etten ole nyt oksentanut puoleenvuoteen. Paranemaan päin. Toki aina kun tulee ahmittua edes vähän että maha turpoaa ja tulee huono olo syömisestä oksentaminen on mielessä kovasti. Mutta olen päättänyt etten enää oksenna. Hampaani ovat niin hirveässä kunnossa ja muutenkin ihoni ja koko ruumiintoiminta oli ihan P:stä. Oloni on paljon parempi ja energisempi. Opettelin syömään säännöllisesti kolmen-neljän tunnin välein, ettei sitä himoa ruokaan tule niin helposti. Sekä olen hyväksynyt että painoni on hyvä, vaikka haluaisin olla edelleen laihempi. Olen siis normaalipainoinen. Olen alkanut saamaan positiivisia kommentteja muilta ihmisiltä ulkonäöstäni ja se lisää itsetuntoa. Yritä opetella syömään tarpeeksi usein ja pieniä annoksia, niin silloin ainakin minulla pysyy ahmiminen kurissa. Tähän kun lisää jonkinlaista liikunta harrastusta niin ei tule minkäänlaista morkkista jos välillä tekee mieli herkutella maltillisesti. Olen myös hyväksynyt nyt, että jos joskus syön vähän enemmän herkkuja, niin se ei ole maailman loppu ja sinnittelen oksentamista. Usein välttelen olemista kotona yksin kun mieli tekee oksentaa, koska en viitsi muiden ihmisten läsnäollessa sitä tehdä ja kun kriittisin aika on mennyt ohi ja tiedän ettei oksentamalla enää mitään ulos tule niin tunnen voittavani joka kerta tämän sairauden uudelleen. Ei sitä liho jos silloin tällöin syö vähän enemmän. Ruuansulatukseni toimii nykyisin paljon paremmin kun syön säännöllisesti ja sekin lisää vain uskoa että olen parantumassa hyvää vauhtia. :) Usko itseesi ja yritä sanoa lääkäreille että kaipaat neuvoja ja apua asian kanssa. Uskomatonta ettei tuohon suhtauduta yhtään vakavasti. Minä olen 25 ja 24 vuotiaana menin lääkärille ja he ottivat nämä kaiken hyvinkin asiantuntevasti ja tunnen että olen saanut apua ja uskoa parantumiseen. Voimia ja tsemppiä! Kyllä siitä voi parantua kunhan vain jaksaa yrittää :)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 19:27"]Minä parannuin kun tulin raskaaksi. Toki en voi sitä parannuskeinoksi ehdottaa, mutta ehkä siinä on jotain ajattelemisen aihetta. Eli miten saisit itsesi vakuuttuneeksi siitä, että olet arvokas ja hyvä minkä painoisena tahansa. Minä elän nykyään lapselleni ja vaikka raskaus oli vahinko, eikä lapsen isä ole elämässämme, olen löytänyt toisen miehen, joka rakastaa minua omana itsenäni. Et tietenkään voi täysin tukeutua muihin tai varsinkaan yhteen ihmiseen parantuaksesi tai rakentaa itsetuntoa muiden varaan. Kuitenkin olisi hyvä jos löytäisit esim. jonkun harrastuksen mistä nautit ja missä olet hyvä, ja saisit sitä kautta onnistumisia ja itsetuntoa ylemmäs..
En tiedä onko tästä mitään apua, mutta toivoa on aina.
[/quote]
Harrastuksena mulla lähinnä liikunta. Kaksiteräinen miekka etten lähde salille heilumaan kalorinkuvat silmissä. Tanssilliset lajit sopii tästä vinkkelistä mulle parhaiten ja onnellisena voin seurata mm notkistumista. Peili on kuitenkin aina peili ja sali on pääasiassa se kaloreiden minimoimiskeskus. Kiitos sulle
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heippa! Tosi ikävä kuulla tilanteestasi. Itse olen ollut parantuneena bulimiasta nyt 4v.
Kävin pahimpana aikana nuorisopolilla terapiassa, sekin loppui kun ikää tuli mittariin liikaa, jäin tyhjän päälle. Ahmiminen ja oksentelu jatkui sen jälkeen parisen vuotta kunnes päätin että tämän on pakko loppua. Ahmimis kertojen jälkeen päätin yksinkertaisesti olla oksentamatta. Mukaan mahtui paljon repsahduksia ja suurta kamppailua oman pään sisällä. Kuitenkin pikkuhiljaa ahmimiset vähenivät ja loppuivatkin kokonaan.Tästä johtuen painoa on tullut reippaasti lisää, joka tietty harmittaa... mutta kuitenkin voin sanoa olevani tyytyväisempi tässä tilanteessa kuin entisessä. Ilman ystävien ja perheen tukea en varmasti olisi parantunut.
Tsemppiä sulle paljon! :)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 20:13"]Heippa! Tosi ikävä kuulla tilanteestasi. Itse olen ollut parantuneena bulimiasta nyt 4v.
Kävin pahimpana aikana nuorisopolilla terapiassa, sekin loppui kun ikää tuli mittariin liikaa, jäin tyhjän päälle. Ahmiminen ja oksentelu jatkui sen jälkeen parisen vuotta kunnes päätin että tämän on pakko loppua. Ahmimis kertojen jälkeen päätin yksinkertaisesti olla oksentamatta. Mukaan mahtui paljon repsahduksia ja suurta kamppailua oman pään sisällä. Kuitenkin pikkuhiljaa ahmimiset vähenivät ja loppuivatkin kokonaan.Tästä johtuen painoa on tullut reippaasti lisää, joka tietty harmittaa... mutta kuitenkin voin sanoa olevani tyytyväisempi tässä tilanteessa kuin entisessä. Ilman ystävien ja perheen tukea en varmasti olisi parantunut.
Tsemppiä sulle paljon! :)
[/quote]
Kiitos! Teitkö jotain konkreettisia muutoksia (olipas huonosti ilmaistu)? Eli herkkulakko, enemmän esim protskua, ei kauppaan nälkäisenä...? Jos ymmärsit
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kökkö sairaus. Itse sairastuin 13-vuotiaana, nyt 29-vuotias ja edelleen jatkuu. Raskaus- ja imetysaikana en oksentanut ja kuvittelin päässeeni taudista eroon. Mutta sitten se iski taas..
Tässä mun tarina: sairastuin 17v ortoreksiaan, eli söin yliterveellisesti (1000kcal max per päivä) ja vietin 5h salilla 6kertaa viikossa. No kuten arvata saattaa, laihduin 15kg, ja olin jo anorektikon mitoissa olen kilpaurheillut koko elämäni, joten tiedän kyllä miten syödä "oikein", mutta vartalonkuvan vääristyttyä kaikki todellisuus hämärtyy. No siinä 2vuotta kärvisteltyäni ja unelmapainoani tavoitellessani(vaikka olinkin jo luuranko) lähdin ulkomaille sukulaisteni luo, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Täällä minun ei ollut mahdollista noudattaa ruokavaliotani ja söin ihan oikeasti. Mahani turposi, oloni oli järkyttävä syömästäni ruuan määrästä johon mahani ei ollut tottunut. Sitten minä oksensin. Ilman sormia tai mitään
Se vain tuli ja tajusin miten helppoa se on. Siitä alkoi seuraava kahden vuoden kierre. Oksensin 6päivänä viikossa, ahmin ja minun oli pakko leipoa koko ajan ruokaa. Oksensin 8h putkeen joka yö j sen yhden päivän milloin en oksentanut söin yhden omenan tai jotain vastaavaa. Aina ajattelin että nyt paranen! Pääsin aloittamaan työterveyshuollon kautta terapian, aloitin masennuslääkkeet ja pääsin ravitsemusterapeutille. Tässä vaiheessa olin tuhonnut hampaani ja elimistöni jo suureksi osaksi, veriarvot olivat pyllyllään ja elämä reistaili. Yli Vuoden kävin terapiaa, oksentelin satunnaisesti ja nyt olen tässä pisteessä. Voisin sanoa olevani jo terve. Yli puoleen vuoteen en ole oksentanut tai ajatellutkaan siä. Söin jopa viikonloppuna pannareita ja jäätelöä ilman huonoa omaatuntoa. Näytän tällä hetkellä paremmalta kuin ikinä, ihoni, hiukseni, kynteni ja hampaani ovat terveemmät, silmät loistaa, olo on hyvä. Syön päivittäin ravitsemusterapeutin suunnitelman mukaan, mutta välillä saan herkutella. Siinä vaiheessa kun makasin lattialla ja sain melkein sydänkohtauksen, tajusin että tämä ei voi jatkua näin. Tsemppiä, ainä pystyt paranemaan jos vain haluat! Kaikki lähtee itsestäsi. Se on vain oma päätös oksentaa, samoin se että et oksenna. Minäkin luulin olevani lihava. Nyt olen 10kg painavampi ja kauniimpi kuin ikinä!:)
Käytkö terapiassa?