Oletko pettänyt ja miksi? Millainen tilanne se oli?

Olen pettänyt. Siksi että olin tyhmä, huonolla itsetunnolla varustettu enkä ajatellut yhtään mitä muille tein. Oli pari kännipanoa ja suhde. Kerroin kaikista silloiselle miehelle, hän olisi halunnut jatkaa mutta minä en. Meillä oli kaksi lastakin, kaikki oli tavallaan hyvin, mutta mun omat demonit pään sisällä ei antaneet mulle rauhaa.

En tule koskaan antamaan itselleni anteeksi sitä mitä meidän perheellemme tein. Enää en ole se sama ihminen kuin silloin, mutta elämääni en saa rakennettua enää ehjäksi. Mulla oli todella hyvä mies, mutten tajunnut sitä silloin.

Minä elän elämäni yksin (tai lasteni kanssa kunnes ne muuttaa omilleen), en pysty enää minkäänlaiseen parisuhteeseen kenenkään kanssa. Ex -mies sentään on naimisissa ja hänellä on jo uusi perhekin, mistä olen kiitollinen ja samalla surullinen. Mutta hän ei ansainnut sitä mitä minä tein.

Olen olin sekaisin ja mulla on mielenterveysongelmia, erottiin mutta pian mies kuitenkin onneksi antoi anteeksi ja nyt asumme yhdessä :))

Kerro modelle tuhma salaisuutesi <3

Olen...meillä meni huonosti ja sain huomiota toisaalta, ihan oli aluksi flirttiä yms. Erään baari illan jälkeen (olin kyllä toooodella kännissä) päädyttiin sänkyyn...tämä mies oletti että nyt minulle tulisi ero yms..

Kerroin omalle miehelleni heti, kaduin syvästi, pitkään siinä meni, mutta luottamus palasi, lähennyttiin todella..

Olin toki nuori ja naivi silloin ja se on ainoa asia minkä muuttaisin.

Olen aina pitänyt pettämistä pahana asiana. En olisi koskaan uskonut niin tekeväni, mutta niinpä vain tein.

Parisuhteeni oli ollut huonossa jamassa jo pitkään. Olimme olleet yhdessä jo 11 vuotta ja viimeiset neljä vuotta olivat todella huonoja. Emme saaneet selvitettyä mitään ongelmiamme vaikka kaikkeni yritin ja muutaman vuoden jälkeen päädyin tilanteeseen, jossa olin suhteessa vain ja ainoastaan tahdonvoiman avulla. En halunnut erota ja ajattelin, että minun pitää vain sopeutua ja kestää. Tämä vaihe jatkui pitkään ja olin hyvin onneton. Pullotin kaikki tunteeni. Kun sitten tapasin miehen, joka pystyi tarjoamaan minulle asioita joita kaipasin olin liian heikko vastustamaan häntä. Suhteemme jatkui muutaman kuukauden ajan ja olin hetkittäin erittäin onnellinen, mutta suurimman osan ajasta kärsin pahoista omantunnon tuskista ja koin itseni likaiseksi. Itkin päivittäin, mutta siinä elämän tilanteessa se hetkellinen onnellisuus tuntui silti paremmalta vaihtoehdolta kuin jatkuva masentuneisuus. 

Lopetin suhteen parin kuukauden jälkeen sillä ymmärsin ettei se tarjonnut oikeaa ratkaisua mihinkään ja koska en halunnut olla se ihminen, joka minusta oli hetkellisesti kuoriutunut. Tunnustin asian miehelleni ja hän oli tietystikin erittäin murtunut. En missään nimessä pidä pettämistä hyvänä asiana, mutta meidän kohdallamme tuo iso kriisi muutti asioita parempaan suuntaan. Meidän kummankin oli nimittäin pakko miettiä ja puhua asioista, nostaa kissa pöydälle. Mieheni antoi minulle anteeksi ja päätimme tehdä kaikkemme suhteemme pelastamiseksi. En syyllistänyt miestäni, mutta hänkin pyysi anteeksi sitä ettei ollut ottanut ongelmiamme tarpeeksi vakavasti aikaisemmin. Hän ei ymmärtänyt oikein itsekään miksei ollut reagoinut ja herännyt tilanteeseen aikaisemmin, vaikka olin jo vuosia kertonut olevani onneton.

Tämä kaikki tapahtui nelisen vuotta sitten ja parisuhteemme on nyt ehkä onnellisempi kuin koskaan. En aio enää pullottaa tunteitani enkä lakaista ongelmia maton alle sillä sellainen madaltaa kynnystä tehdä jotain tyhmää. En todellakaan aio pettää miestäni enää eikä sellainen ole käynyt mielessäkään. Kaiken tuon pahan jälkeen meillä kummallakin on erittäin voimakas tunne siitä, että selviämme jatkossa mistä vain.

En ole. Ja 15 vuotta oon ollut naimisissa. En tajua missä välissä ja miten ihmiset oikein pettää? Varsinkin silloin, jos on pienet lapset ja eletään ruuhkavuosia. Eihän silloin edes kerkeä? Ei sen puoleen en kyllä harrasta baarisekoilujakaan... Ei mulla ois semmoseenkaan aikaa.

Kuuden vuoden suhteen jälkeen avoliitto veteli viimeisiään. Mies oli jatkuvasti joko töissä tai harrastusmatkoilla ja mulla oli todella yksinäistä. Sillonkin kun oltiin samaan aikaan kotona niin ei meillä ollut oikein mitään, hädintuskin juteltiin saati että olisi ollut jotakin fyysistä läheisyyttä. Se otti itsetunnolle, varsinkin kun en voinut olla miettimättä, että mitäköhän niillä miehen harrastusmatkoilla tapahtuu.

Kun sitten tapasin baarissa mukavanoloisen miehen, joka ei omien sanojensa mukaan "voinut pitää näppejään irti" musta niin tottakai se oli hunajaa mun olemattomalle itsetunnolleni. Siinä meni pitkään ennenkuin me harrastettiin seksiä, mutta tapailtiin ihan juttelun merkeissä ja oli vaan ihanaa tavata ihminen, jota kiinnosti mitä mulla oli sanottavana. Luontevasti se suhde sitten eteni seksiinkin jossain vaiheessa, mutta parin kerran jälkeen mun omatuntoni oli ihan sietämätön, joten pistin koko jutun poikki. 

En koskaan kertonu avomiehelleni, mutta me kyllä erosimme lopulta. En tiedä miksi sinnittelimme niinkin pitkään.