Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Käsitykseni rankoista elämänkokemuksista on päinvastainen kuin muiden?
22.07.2014 |
Mä en ymmärrä sitä että lapsettomuuden tai lapsen kuoleman "tragediassa" vellotaan vuosikausia ja vuodatetaan miten valtavan rankkaa on ja miten ei ikinä voi päästä asian yli jne. jne.
Sitten taas on kokemuksia kuten kiusatuksi ja vainotuksi tuleminen, raiskaukset, pahoinpitelyt yms. joita mä pidän traumaattisina, mutta muut on sitä mieltä ettei sellaiset ole yhtään mitään, vaan päinvastoin kiusaajien, vainoajien, raiskaajien ja pahoinpitelijöiden pitäis saada traumaterapiaa siksi että ovat uhrinsa saatanallisuuden takia olleet kertakaikkiaan pakotettuja toimimaan kuten ovat toimineet.
Miksi lapsettomuus ja lapsen kuolema ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä tragedioita ja nämä jälkimmäiset taas eivät?
Kommentit (6)
Juu, kieltämättä itse olen kokenut asioita jonka jälkeen hieman turhauttaa lukea "rankoista" elämänkokemuksista. Näitä missien yms. haastatteluja kun lukee, missä rankan elämän kriteerit täyttyy kun toinen vanhemmista on kuollut, niin tulee vaan olo että aha, olenpa hiljaa.
Kuolema on osa elämää, ja kaikki eivät voi saada lapsia. Esimerkiksi Duudsoneissa oli se maahanmuuttaja-pakolaisperhe, jossa isä oli ollut lapsisotilas ja perhe asunut vuosia pakolaisleirillä. Tuli vaan mieleen, että kuinka monella suomalaisella on edes käsitystä oikeasti rankasta elämästä. Mutta tätähän ei saa sanoa, toisen tuskaa ei sovi vähätellä. Mutta pikkuisen perspektiiviä toivoisin.
Miehen sisko on sellainen negatiivisuuden perikuva. Käy miehensä kanssa hyväpalkkaisessa työssä, matkustelevat todella paljon ja tekevät etätöitä. Nainen ei voi saada lapsia, ja sen vuoksi on nyt viimeiset 10v katkeroitunut ja haukkuu kaikkia ja voitottelee elämäänsä. Adoptio ei ole vaihtoehto. Lapsettomuus tekee ihmisistä uskomattoman itsekkäitä, ja unohdetaan että läheisillä voi olla todella rankkoja asioita taustalla. Minä en tosin kilpasille lähde näissä asioissa, minun tragediani on henkilökohtainen ja en halua että muut kärsivät siitä. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät miten hyvin asiat heillä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin sä perustat tän väittees? Ole ystävällinen ja vastaa kysymykseen tai luokuttelen sut provoksi.
Minulla on kokemusta keskenmenosta vkolla 13 (+ pari varhaisempaa), parisuhdeväkivallasta (sisältää raiskauksia), aviomiehen kuolemasta (eri mies kuin em. väkivaltainen), neljä vuotta jatkuneesta lapsettomuudesta (joka onneksi päätyi lapsen saamiseen).
Pahinta minulle on ollut puolison kuoleminen, seuraavaksi lapsettomuus, sitten väkivalta ja viimeisenä keskenmeno. Toki aikaperspektiivi vaikuttaa asiaan.
Koemme asiat eri tavalla. Mutta aika harvassa lienee (onneksi) ihmiset, jotka pystyvät omakohtaisesti asettamaan kaikkia inhottavuuksia järjestykseen.
Siinä ap on kyllä varmaan vähemmistössä ettei pidä oman lapsen kuolemaa kovin pahana vastoinkäymisenä. Onko sinulla ap itselläsi lapsia? Entä olisiko aviopuolison kuolema mielestäsi rankka kokemus? Vai onko ylipäänsä kuolema mielestäsi asia joka ei ole erityisen iso juttu?
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 13:20"]
Juu, kieltämättä itse olen kokenut asioita jonka jälkeen hieman turhauttaa lukea "rankoista" elämänkokemuksista. Näitä missien yms. haastatteluja kun lukee, missä rankan elämän kriteerit täyttyy kun toinen vanhemmista on kuollut, niin tulee vaan olo että aha, olenpa hiljaa.
Kuolema on osa elämää, ja kaikki eivät voi saada lapsia. Esimerkiksi Duudsoneissa oli se maahanmuuttaja-pakolaisperhe, jossa isä oli ollut lapsisotilas ja perhe asunut vuosia pakolaisleirillä. Tuli vaan mieleen, että kuinka monella suomalaisella on edes käsitystä oikeasti rankasta elämästä. Mutta tätähän ei saa sanoa, toisen tuskaa ei sovi vähätellä. Mutta pikkuisen perspektiiviä toivoisin.
Miehen sisko on sellainen negatiivisuuden perikuva. Käy miehensä kanssa hyväpalkkaisessa työssä, matkustelevat todella paljon ja tekevät etätöitä. Nainen ei voi saada lapsia, ja sen vuoksi on nyt viimeiset 10v katkeroitunut ja haukkuu kaikkia ja voitottelee elämäänsä. Adoptio ei ole vaihtoehto. Lapsettomuus tekee ihmisistä uskomattoman itsekkäitä, ja unohdetaan että läheisillä voi olla todella rankkoja asioita taustalla. Minä en tosin kilpasille lähde näissä asioissa, minun tragediani on henkilökohtainen ja en halua että muut kärsivät siitä. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät miten hyvin asiat heillä on.
[/quote]
Tekeekö lapsettomuus todella ihmisestä itsekkään? Vai onko niin, että itsekäs toitottaa sitä ääneen ja kerjää sääliä? Monestihan, että lapsettomat eivät kerro kenellekään kipeästä asiastaan.
Alue: Aihe vapaa
En ole törmännyt siihen ajatteluun ettei kiusatuksi, raiskatuksi tai pahoinpidellyksi tuleminen olisi ihmisten mielestä traagista, olet ensimmäinen jolta olen tällaisen mahdollisuuden koskaan kuullut.