Tyttäreni on narsisti.

Kunnon sosiopaatilta tuo lapsi kuulostaa.

Diagnoosista en tiedä. Tarvitsen apua.

Lasten paras apu on kotiin/perheelle annettava apu. Yksilöterapia pelkästään ei ratkaise asiaa koska tyttö todennäköisesti sielläkin vain manipuloisi terapeuttia eikä saisi itselleen apua. Eroaako keskimmäisen lapsenne varhaislapsuus jotenkin sisarustensa vauvavuosista? Empatia/syyllisyys on terveen psyyken tunnusmerkkejä, jos nämä tunteet puuttuu niin olisin huolissaan. Voitte hakeutua perheterapiaan jossa teitä vanhempia ja tytärtä tavataan välillä yhdessä ja välillä erikseen, terapeutit kuulevat myös teitä vanhempia ja voitte kertoa mitä on tapahtunut ja katsoa herääkö tyttäressä tunteita. Rahalla löytää yksityisiä ihan googlettamalla mutta julkiselle pääsee perheneuvolan kautta. Mitä tyttäresi on sanonut kun olet jutellut hänen kanssaan tapahtuneista?

APD eli epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Eipä mitään voi hoitaa, jos ei saa diagnoosia. Jonkinlaista terapiaa voi saada, mutta mihin?

Onneksi olkoon. Narsismi syntyy häiriintyneen äitisuhteen vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:39"]

Onneksi olkoon. Narsismi syntyy häiriintyneen äitisuhteen vuoksi. Miksi he eivät ole narsisteja?

[/quote]

Älä viitsi. AP:lla on kaksi ns. normaalia lasta. 

Narsismin syyt ovat usein ihan geneettiset, narsistin aivot eivät ole normaalit. Toisinaan sama vaikutus syntyy häiriössä lapsen perusturvallisuuden rakentumisessa. 

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:44"]

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:39"]

Onneksi olkoon. Narsismi syntyy häiriintyneen äitisuhteen vuoksi. Miksi he eivät ole narsisteja?

[/quote]

Älä viitsi. AP:lla on kaksi ns. normaalia lasta. 

Narsismin syyt ovat usein ihan geneettiset, narsistin aivot eivät ole normaalit. Toisinaan sama vaikutus syntyy häiriössä lapsen perusturvallisuuden rakentumisessa. 

[/quote]

Yhden teorian mukaan narsistinen persoonallisuushäiriö olisi aivojen limbisen järjestelmän häiriö, mutta geeneissä periytyvää luonnehäiriötä ei ole kuitenkaan ole pystytty todistamaan. Henkinen perimä on sitä vastoin mahdollinen, mikäli kodissa vallitsee narsistiset arvot. Tämä ei kuitenkaan aina ole niin yksiselitteistä. Narsistien lapsista voi tulla yhtä hyvin alistuvia narsistien uhreja uusissa vuorovaikutussuhteissaan.

Narsistiseen persoonallisuushäiriöön johtavat syyt nähdään kuitenkin johtuvan suurimmalta osin kasvatuksen rakkaudettomuudesta sekä rajattomuudesta. Lapsen varhaiset ja turvatut vuorovaikutussuhteet ovat huomattava tekijä ennaltaehkäisemään narsistista persoonallisuushäiriötä. Lapsen tulisi voida peilata aikuisen tunnetiloja ja hänen tulisi saada tuntea ja kokea, että hänestä iloitaan aidosti. Lapsen tulisi myös kestää narsistisia loukkauksia, kuten esimerkiksi vastoinkäymisiä ja sitä, että omaa tahtoa ei aina voi toteuttaa.

http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/narsistisen_persoonallisuushairi/

Niin, sehän tässä on onglemana, että kun diagnoosia ei ole eikä sitä aseteta. Nyt on kuitenkin kyse lapsesta, joka ei tietenkään yksin ole terapiassa saati pysty terapeuttia manipuloimaan. Ei 10-vuotias niin älykäs ole. Tyttö pyytää anteeksi, mutta siksi, että hänen on pakko. Ei hän näytä katuvan toimintaansa. Aspergerin syndroomaa on myös epäilty, mutta tätäkään diagnoosia ei vielä ole pystytty asettamaan. Olemme olleet myös yksityisellä sektorilla.
Olen miettinyt hyvin paljon omaa rooliani ja mitä olen tehnyt väärin. Sairastin syöpää, joka diagnosoitiin kun odotin tytärtämme. En voinut aloittaa hoitoja, koska lapsi olisi menehtynyt. Syöpä levisi. Keisarinleikkauksen jälkeen olin käytännössä sairaalassa ensimmäiset kaksi vuotta. Välillä olin tajuttomana pitkiäkin aikoja.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:44"]

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:39"]

Onneksi olkoon. Narsismi syntyy häiriintyneen äitisuhteen vuoksi. Miksi he eivät ole narsisteja?

[/quote]

Älä viitsi. AP:lla on kaksi ns. normaalia lasta. 

Narsismin syyt ovat usein ihan geneettiset, narsistin aivot eivät ole normaalit. Toisinaan sama vaikutus syntyy häiriössä lapsen perusturvallisuuden rakentumisessa. 

[/quote]

Maan tapa on että heti kun lapsi oireilee, syytetään geenejä tai kouluja. Äideillä ei ole mitään vastuuta.

Sitten kyllä lesoillaan kun lapset ovat niin fiksuja ja kohteliaita että "hyvin kasvatettu".

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:50"]

Niin, sehän tässä on onglemana, että kun diagnoosia ei ole eikä sitä aseteta. Nyt on kuitenkin kyse lapsesta, joka ei tietenkään yksin ole terapiassa saati pysty terapeuttia manipuloimaan. Ei 10-vuotias niin älykäs ole. Tyttö pyytää anteeksi, mutta siksi, että hänen on pakko. Ei hän näytä katuvan toimintaansa. Aspergerin syndroomaa on myös epäilty, mutta tätäkään diagnoosia ei vielä ole pystytty asettamaan. Olemme olleet myös yksityisellä sektorilla.
Olen miettinyt hyvin paljon omaa rooliani ja mitä olen tehnyt väärin. Sairastin syöpää, joka diagnosoitiin kun odotin tytärtämme. En voinut aloittaa hoitoja, koska lapsi olisi menehtynyt. Syöpä levisi. Keisarinleikkauksen jälkeen olin käytännössä sairaalassa ensimmäiset kaksi vuotta. Välillä olin tajuttomana pitkiäkin aikoja.

[/quote]

Siinähän se syykin sitten tuli. 

Kyllä minulla on varmasti vastuu asiasta. Kun nyt vaan osaisin sen vastuun jotenkin kantaa. Mistä apua, tukea? Koska lapsi on niin sairas, että pääsee hoitoon tai saa edes diagnoosin? Toki jos kyse on kehityshäiriöstä, niin siitä ei luultavasti voi vanhempia syyttää. Tai siis äitiä.

Olen niin hemmetin vihainen, kun täällä aina jotkin lyövät lyötyä. Sellaiset ihmisethän itse ovat narsisteja, empatiakyvyttömyyshän on narsistin tuntomerkki.

AP, olen pahoillani, olet varmaan todella vaikeassa tilanteessa. Toivon, että jaksat olla sitkeä ja hakea apua. Lapsi on vielä niin nuori, että jotain varmasti vielä voidaan tehdä.

Voisit kokeilla yksityistä lastenpsykiatria eli pyytää toisen lääkärin mielipiteen lapsesta. Ehkä hän asettaisi diagnoosin, jolloin hoidon saaminen olisi helpompaa. Eikö lapselle tosiaan tarjottu mitään hoitoa? Tärkeintä olisi kuitenkin se että lapsi saa rakkautta, aitoa läsnäoloa ja tiukat rajat.

Tee geenitesti, 23andme, noin 170 euroo. Vertaa mielisairaus-snp:ita. Ehka selitys loytyy...

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:50"]

Niin, sehän tässä on onglemana, että kun diagnoosia ei ole eikä sitä aseteta. Nyt on kuitenkin kyse lapsesta, joka ei tietenkään yksin ole terapiassa saati pysty terapeuttia manipuloimaan. Ei 10-vuotias niin älykäs ole. Tyttö pyytää anteeksi, mutta siksi, että hänen on pakko. Ei hän näytä katuvan toimintaansa. Aspergerin syndroomaa on myös epäilty, mutta tätäkään diagnoosia ei vielä ole pystytty asettamaan. Olemme olleet myös yksityisellä sektorilla.
Olen miettinyt hyvin paljon omaa rooliani ja mitä olen tehnyt väärin. Sairastin syöpää, joka diagnosoitiin kun odotin tytärtämme. En voinut aloittaa hoitoja, koska lapsi olisi menehtynyt. Syöpä levisi. Keisarinleikkauksen jälkeen olin käytännössä sairaalassa ensimmäiset kaksi vuotta. Välillä olin tajuttomana pitkiäkin aikoja.

[/quote]

Tyttäresi on joutunut kokemaan hylkäyksenä oman sairautesi, jolle et tietenkään mitään voi. Varhaiset häiriöt vuorovaikutuksessa altistavat narsistiseen käytökseen, kun ei voi olla ns varma missä kohtaa seisoo suhteessa. Silloin näkee ainoaksi strategiaksi alkaa manipuloida ympärillä näkemiään suhteita, eikä antautua ''vaaraan'' ajautua tunnesiteeseen, jossa jää ilman vastakaikua.

Noita tyttäriä kipuilee toisessa ketjussa paljonkin, jotka ovat jääneet ilman tunnesidettä äitiinsä. Se ei ole tyttären vika, vaan äidin, joka ei ole vastannut tyttärensä tarpeisiin. EI syyllistämistä, mutta vain fakta tunnesuhteiden merkityksestä ja jatkumosta. Varmuudesta, että on rakastettu ja iloittu.

Keskenkasvuiselle lapselle ei voi laittaa diagnoosia noin vaan. Jos on tarvetta , dg tulee sitten ajallaan. Mutta AP ei nyt taida kertoa totuutta. Jos olet ollut tyttären syntymän jälkeen 2 vuotta huonossa kunnossa ja lähinnä sairaalassa , mistä tuo 8v lapsi ilmestyi perheeseen ? 

Minä sairastuin rintasyöpään kun odotin kolmatta lasta. Raskaus oli alkutaipaleella ja lääkäreiden suosituksesta päädyin keskeytykseen jotta hoidot saatiin aloitettua. Rinta poistettiin ja sain sytostaatit ja solumyrkyt, kaikenkaikkiaan hoidot kestivät vuoden ajan. Tajuttomana en ollut missään vaiheessa, mutta todella sairas kyllä sytostaattien aikana. Sädehoitojakson aikana pystyin ihan käymään töissä. Vieläkin koen kaipuuta ja syyllisyyttä kun ajttelen keskeytystä. Lisää lapsia en voi enää saada , koska joudun käyttämään lopun elämääni hormoonilääkitystä joka aiheutti vaihdevuodet. Ikää minulla on nyt 34v.

Olen äärettömän onnellinen siitä, että saan vielä olla äiti 10- ja 8-vuotiaille koululaisilleni. Syövän toteamisesta on nyt 4 vuotta ja olen pysynyt terveenä. Toivon , että saan nähdä lasteni aikuistuvan. Lapsille sairauteni oli vaikeaa, mutta onneksi heillä on hyvä isä joka huolehti ja onneksi he olivat vielä niin pieniä, etteivät juurikaan enää edes muistele äidin sairastamista. Ensi vuonna olen menossa uuden rinnan rakennusoperaatioon, sen jälkeen toivon kehtaavani mennä lasten kanssa myös uimahalliin. Parisuhde ei kestänyt sairastamistani, mutta lasten isä on hienosti mukana tyttöjen elämässä.

Kurjaa, että täällä on ihmisiä, jotka sepittävät näitä kamalia tarinoita ja keräävät sitten myötätuntoa. Jos lapsella oikeasti on psyykkisiä ongelmia, kuka vanhempi alkaisi käsitellä niitä AV-palstalla ?

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 14:19"]

Perheeseemme kuuluu kolme lasta, äiti ja isä. Vanhin lapsistamme on 12-vuotias poika. Hän on vilkas, eloisa, puhelias. Harrastaa urheilua, rakastaa liikkumista ja käsillä tekemistä. Kohtelias ja ystävällinen, hänellä on paljon kavereita. Nuorimmainen on 8-vuotias tyttö. Hiljaisempi, pohtiva, mietteliäs. Muutamia ystäviä. Lukee paljon ja kyseenalaistaa kaiken. Rakastaa piirtämistä ja eläinten hoitamista.
Keskimmäinen tyttäremme. 10-vuotias. Hän pelottaa minua. Minä tiedän ja tunnen, että jokin on pielessä. Olen viimeisen 6 vuoden aikana oppinut näkemään, että kaikki ei ole kohdillaan. Hän ei tunne niinkuin muut lapset tuntevat. Hän haalii ihmisiä lähelleen vain huomatakseen mitä hän saa heidät tekemään. Hän on täysin kykenemätön tuntemaan mitään empatiaa. Hän on hyvin älykäs. Hän yllitti kaksi luokkatoveriaan sytyttämään hiukset palamaan ja naapurin lapsen kivittämään koiraansa. Olemme käyneet lasten- ja nuorten psykiatrilla, psykologilla, perheneuvolassa. Näin nuorelle lapselle ei anneta diagnoosia. Onko teillä kokemuksia psykiatrisesta hoidosta, hoitopaikoista jne?

[/quote]

Kerrot hyvin palvovin kommentein vanhimmasta ja nuorimmasta. Keskimmäinen vaikuttaa joltain riiviöltä?

Onko varma, että et ole kohdellut häntä väliinputoajana antaen kaiken huomion (rakkauden ja hellyyden) ensimmäiselle ja viimeiselle lapselle?

Kannattaa olla objektiivinen omissa tunteissaan lapsiaan kohden. Mikäli kohtelet keskimmäistäsi riiviönä, ehkä hän toteuttaa alitajuisen toiveesi olla oikeassa, ja todellakin muuttuu sellaiseksi.

Ota yhteyttä lääkäriin, joka on erikoistunut kehitysvammapsykiatriaan ( en tarkoita, että tyttäresi olisi kehitysvammainen, mutta jokin kehityshäiriö on mahdollinen). HUS:issa on Suomen johtava alan asiantuntija, joka voi ohjata teitä eteenpäin.

Ihan epälooginen tuo AP: tarina. Taas joku täällä keksii omiaan. Lukekaa nyt oikein ajatuksella tuo juttu!

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 16:14"]

Ihan epälooginen tuo AP: tarina. Taas joku täällä keksii omiaan. Lukekaa nyt oikein ajatuksella tuo juttu!

[/quote]

Joo, kuulostaa joltain parikymppisen trollin aloitukselta.. Niitähän täällä riittää tyyliin..

Olen romani, kysykää..

Olen bodari, kysykää..

Olen hodari, kysykää jne..