Lue keskustelun säännöt.
Aitteko jättää perintöä vai pistättekö eläkkeellä kaiken sileäksi?
15.02.2014 |
Itselläni aika selkeänä tavoitteena kerryttää pesämunaa lapsille ja lapsen lapsille (menemättä äärimmäisyyksiin). Olen saanut omilta vanhemmilta suhteellisen paljon tukea, myös taloudellisesti, enkä haluaisi antaa omille lapsilleni vähempää. Välillä tuntuu, että tosi harva ajattelee/suunnittelee näitä asioita. Vai onko tämä vaan jotain, josta ei puhuta? Vai oonko omituinen :-)))
Kommentit (11)
Tästä näkyy Suomen synkkä tulevaisuus. 15 vuoden päästä alue ei liene enää kovinkaan herkku...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vaan terveys on edes kohtuullinen ja pää pelaa niin käytämme ensin rahat itseemme ja jos jotain jää sitten perinnöksi niin se on vaan plussaa.
Emme siis vanhana kituuta mahdollisimman vähällä jotta jäisi suuri perintö lapsille vaan aiomme elää mukavasti ja matkustaa.
Eiköhän itseemme sijoiteta. Vanhempani testamenttasivat omaisuutensa lapsenlapsilleen, joten kyllä lapset pienen pesämunan saavat.
En usko rikastuvani tämän elämän aikana niin paljoa, että siitä jäisi jaettavaa lapsille. Jos jäisi, pyrkisin löytämään tavan jolla rahoittaa sairaan lapsen hoitoa niin, ettei joutuisi suljetuksi jonnekin terveyskeskuksen ikkunattomaan nurkkaan.
Ei ole perillisiä. Itse aion kaiken käyttää (tai jättää puolisolle, kumpi nyt sattuu kuolemaan ensin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki sileäksi. Kun säästöt on käytetty, pankista käänteinen asuntolaina ja bileet jatkuu
Mistäpä tuota tässä vaiheessa tietää. Uskotteko te oikeasti, että meidän eläkeiässä on vielä eläkkeitä olemassa siinä määrin, että a) eläkkeet riittää elämiseen ja b) omiin säästöihin ei tarvitse koskea, jos sellaisia on?
Keskiverrosti ajattelen niin, että jos ihmiset kuolevat noin 80-vuotiaana ja perijät ovat siis noin 50-vuotiaita, niin ei siinä iässä kyllä enää pitäisi olla lapsen talous kuralla vaan heilläkin on luultavasti jo lapset lentäneet pesästä pois. Näin ollen tuntuu, että lapsille perinnön jättäminen ei ole välttämättä edes mitenkään järkevää.
Nyt 40-vuotiaana kuitenkin säästän ihan itseäni varten, jos sitten joskus totean, että en tarvitse kaikkia rahojani omaan elämääni, niin sitten pyrkinen lahjoittamaan omaisuuttani sillä tavalla eteenpäin, että siitä menee veroja mahdollisimman vähän. Lainsäädäntö näyttänee sen tavan sitten tarkemmin, mutta pidän esimerkiksi mahdollisena, että voin ostaa vaikka 10% lapsieni ensiasunnosta ja siten helpottaa esimerkiksi heidän lainataakkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perintöä parempi on antaa lahjoituksia silloin kuin niillä on tarvetta. Jos itse elää kovin vanhaksi, lapset ovat perintövaiheessa ehtineet eläkeelle ja hankkineet (toivottavasti) jo kaiken tarvittavan. Ja jos käy oikein huono tuuri ja dementia iskee, sitä perintöä ei pian ole jäljellä jaettavaksi, kun mummo vähän ostelee lähikaupasta sisäfilettä pilaantumaan vaatekomeroon.
Minun omaisuuttahan se on, joten käytän tarpeeni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6: Jos tilanne on se, että 8-kymppisten on käytettävä säästönsä ja eläkkeitä ei enää ole, niin luulen, että heidän 5-kymppisillä lapsillakin on huono tilanne.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 00:12"]
6: Jos tilanne on se, että 8-kymppisten on käytettävä säästönsä ja eläkkeitä ei enää ole, niin luulen, että heidän 5-kymppisillä lapsillakin on huono tilanne.
[/quote]
Ei välttämättä. 30 vuotta on pitkä aika. Jos ajatellaan esimerkiksi suuria ikäluokkia, niin ne tulee muuttamaan huoltosuhteen tässä liukuvasti seuraavan 20 vuoden aikana katastrofaaliseksi, mutta samalla tavalla liukuvasti tulee ongelma poistumaan. Ihan ikärakenteesta tämä johtuu. Voi siis hyvinkin olla, että koko ongelma on poistunut, kun lapsemme ovat 50.