Nökäkulma: mä oon vaikea lapsi

Elin suhkot hyvän lapsuuden. Mutta, se päättyi, kun täytin 9-vuotta. Silloin mun vanhemmat erosi.

Palataan alkuun, muistan lapsuudesta paljon leikkejä.. tosin leikin aina yksin. ''Taiteilija luonne'' tuppasivat sanomaan. Sitten homma alkoi riistäytymään käsistä.

Olin naapurilapsen kanssa leikkimässä heidän kotonaan, isäni kanssa. Paikalla oli myös ystäväni isä. He vetivät kännit.

Paluumatkalla, pimeällä ajotiellä, isäni alkoi yhtäkkiä pelottelemaan minua nauramaan mielipuolisesti ja huutelemalla ''Huhuu.''

Seuraavana päivänä kerroin kaiken äidille. Hän oli hyvin tietoinen isän juomisesta ja kehotti minua kysymään krapulaiselta isältä; ''miksi säikyttelit.'' Ikinä en saanut vastausta. Sama toistui aina.

Vanhempani erosivat. Olin aina ''Isäntyttö'', joten erilleen muutto, äidin luokse muuttaminen oli vaikea. Äiti masentui.

SItten, kun sain tavata isääni jokatoinen viikonloppu. Hän oli usein humalassa, jota pelkäsin.

. Seuraavana päivänä sain hedelmiä/muita herkkuja ''anteeksi pyytönä.''

Ainoa turva, joka minulla oli aikuiseen kuoli niihin aikoihin.

Minun vaihtoehtoni oli 9-vuotiaana tyttönä mennä kotiin joko masentuneen/kiukkuisen äidin luokse tai humalaisen isän luokse. Menin aina äidin luo.

Elämä alkoi mennä raiteiltaan. 9-vuotiaana saatoin lukittautua tunneksi huoneeseeni, purin vihani papereihin piirtäen.

Teini-iässäkuvioon astui alkoholi. Se on nykyyäänkin minun pakoreittini todellisuudesta.

Harkitsen itsemurhaa humalapäissäni, mutta selvinpäin olessani olen mitä sosiaalisin ja herttainen nuori naisen alku.

Syömisen kanssa on myös ilmennyt ongelmia (anoreksia)

Mitä teen? olen väsynyt. ja humalassa. sekä epätoivoinen.

terveisin nainen 23vee.