Mitä koulutustasoa aiotte vaatia lapsiltanne?

Minulle on tärkeää, että he hankkivat ammatin, oli se sitten miltä tasolta tahansa, pelkän peruskoulun tai lukion varaan ei saa jäädä. Tärkeintä on, että he löytävät omat alansa.

Kolmosella olikin hyvä vastaus!

Ammatti pitää opiskella.

Vahvasti aion kannustaa ainakin lukioon, sillä lukupäätä riittää. Itse hän on sinne menossa ja kenties yliopistoonkin. Sinnekin kannustan, jos intoa vain riittää.

Jos yhtäkkiä ilmoittaisi hakevansa amikseen, keskustelisin kyllä perusteellisesti valinnasta. Jos kuitenkin hän olisi vakaasti mielipiteensä takana, kunnioittaisin hänen päätöstään ja kannustaisin valitsemallaan uralla.

En vaadi mitään. Ihmisellä pitää olla vapaa tahto. Monet ottavat todella raskaasti vanhempiensa painostukset. Itse olen kärsinyt asiasta aika paljon, vaikka minulta ei varsinaisesti mitään vaadittukaan. Luulin vain että minun pitää olla aina kaikkein paras että olen hyväksytty ja kelpaan. Voin van kuvitella miten arvottomalta ja tyhjältä tuntuu, kun vanhempi ihan aktiivisesti vaatii ja olettaa jotain omia itsestään selvyyksiä. Yksi nuori poika käveli järveen ja kuoli. Kaikki ihmetteli että minkä takia, sillähän oli kaikki niin hyvin kun voi olla. Koulut kaikki hyvin suortitettu ja lääkikseenkin pääsi. Vittu mitä idiootteja ihmiset voi olla suuressa akateemisuudessaan.

Mulle on ihan sama, kunhan jotain kouluttautuu peruskoulun jälkeen. Pääasia on että saa töitä, ja tykkää tehdä, mitä ikinä sitten tekeekin. Eipä se korkeakoulu autuaaksi tee, kyllä niitä tuolla työkkärin listoilla on vaikka miten paljo.

Millä oikeudella minä muka vaadin toiselta ihmiseltä yhtikäs mitään?

No kyllä minä olen siitä lähtenyt, että otan selvää lapsen todellisista edellytyksistä ja sitten autan häntä saavuttamaan itselleen sen, mikä hänelle on sopivinta. Tässä auttaa paljon oma elämänkokemus ja koulutus sekä yleissivistys.

Arkkipiispan tason

Toivon lukion käyntiä, koska amiksesta ei saa yhtä kattavaa yleissivistystä ja mahdollisuutta kieltenopiskeluun. Amk- tai yliopisto olisi siis hieno, kaksoistutkintokin ok.

Esikoiselta toivon, että lukion jälkeen hakisi yliopistoon. Kuopuksen osalta toivon, että peruskoulun saisi käytyä ja sitten amikseen, kunhan joku ala kiinnostaisi.

Lukio pitää käydä ja sitten saavat päättää, mutta onneksi näyttää olevan sen verran kunnianhimoa ja järkeä että tietävät varmaan mikä kannattaa.

Aina sitä voi vaatia ihan mitä vaan.. todellisuus voi sitten ollakin karumpi. Itse olin kesän töissä yliopiston valmennuskursseja järjestävässä yhdistyksessä ja sen pystyi jo sen ilmoittautumisen perusteella sanomaan, pääseekö kurssille ilmoittautuja sisään vai ei. Kun ilmoittajana oli iskä tai äiskä, ei varmasti ollut hyväksyttyjen listalla... ja näitä "kun minun Nico-Jessicastani nyt vaan TÄYTYY tulla VTM, minä HALUAN!" oli uskomattoman paaaaaljon:(

Kannustan käymään lukion, mutta pääasia on että opiskelee ammatin. Sen mikä itseään kiinnostaa, mutta mielestäni filosofian maisteria parempi vaihtoehto saattaa olla vaikkapa putkimies. Pilipalitutkinto, 7 vuotta opiskelua ja 2 vuotta alan töitä ei ehkä ole se mitä lapselleni toivon. Vain siksi että saa sanoa olevansa akateeminen...

Varmaan sisimmässäni toivon lapsistani akateemisia, koska yliopistotutkinto mahdollistaa laajemmat uramahdollisuudet - ainakin saa helpommin arvostusta. Jos he väittelevät, tulen olemaan erityisen ylpeä heistä. Uskon myös akateemisen koulutuksen antavan heille sellaista sivistystä ja ymmärrystä, joka edesauttaa heidän onnellisuuttaan ja sosiaalisia suhteitaan sukuun.

Loppujen lopuksi kuitenkin kaikkein tärkeintä on, että lapseni opiskelevat sellaista alaa, johon heillä luontaista kykyä ja intohimoa. Luotan siihen, että lapseni menestyvät siinä mitä ikinä tekevätkään. Kunhan saavat valita alansa ja tiensä itse riippumatta minun toiveistani.

Ikävintä katsottavaa ovat ihmiset, jotka opiskelevat aivan resurssiensa äärirajoilla; työelämässä heidän osaamisensa ja ymmärryksensä eivät riitäkään sille 'tasolle', jolle he omasta mielestään ja tutkinnon perusteella kuuluisivat.