Lue keskustelun säännöt.
Onko minulla jotenkin outo lapsi?
11.02.2014 |
Ei ole koskaan tykännyt saduista. Ihan pienenä jalka vipatti niin paljon ettei malttanut pysyä aloillaan ja siksi silloin ei kauheasti luettu vaikka aina kuitenkin yritin houkutella kuuntelemaan satuja.
Myöhemmin innostui kirjoista. Tykkäsi jos luin jotakin mutta niiden piti olla ns. tietokirjoja. Dinot, käärmeet, liskot, kalat, sääilmiöt ja muut ilmiöt esim. maanjäristykset. Nämä ovat lempiaiheita/kirjoja.
Vähän sama homma tv-sarjoissakin. Piirretyt eivät kiinnosta tippaakaan mutta Avara Luonto saa lapsen jämähtämään aloilleen eikä hän muuta huomaakkaan kuin itse ohjelman.
Ei ole mikään ns. pikkuvanha vaan tyypillinen 8v. jota nyt ilmeisesti kiinnostaa ympäröivä maailma. Tykkää välillä sepitellä omia tarinoita eli mielikuvitusta kyllä riittää vaikka muille jakaa.
Onko muilla tällaisia lapsia? Jääkö lapsi jostakin paitsi jos ei halua lukea/kuunnella satuja?
Kommentit (13)
Kaikkihan pitää nykyään itseään erikoisina ja varsinkin omia lapsiaan. Mutta oikeasti erilaisia ovat vain autistit, kehitysvammaiset ja muutamat muut. Hyvin harvinaista siis. Ei se, ett lapsi pakotetaan pukeutumaan erikoisesti tai itse tehdään niin, tai että on homo tai lesbo tee ihmisestä erikoista. Se on vain sellaista esittämistä. Usein erikoiset ihmiset eivät välttämättä edes tiedosta ainutlaatuisuuttaan tai eivät ainakaan haluaisi sellaisia olla, ainakaan lapsina. Aikuisina he usein ymmärtävät että ovat todellakin erilaisia, kuten autistit ja heidän tyyppiset ihmiset joita on harvassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei jää. On ihan ok jos ei ole niitä pienenä kuullut.
Jää, mutta kai elämässä voi huonomminkin mennä?
Satujen kautta oppii paljon sosiaalisesta maailmasta. Meillä esikoisen kanssa syntyy todella hyviä keskusteluja satujen kautta. Kuopusta ei voiso vähempää kiinnostaa.
Jää, mutta kai elämässä voi huonomminkin mennä?
Satujen kautta oppii paljon sosiaalisesta maailmasta. Meillä esikoisen kanssa syntyy todella hyviä keskusteluja satujen kautta. Kuopusta ei voiso vähempää kiinnostaa.
Kuulostaa tutulta. Lapsi on nyt koulussa ja ainekirjoitus oli aluksi todella hankalaa. Sitten tajusin, että ei tarvitse kirjoittaa tarinoita vaan voi kirjoittaa ihan asiatekstiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sadut on tosi tärkeitä mielikuvituksen kehittymisen kannalta, saa itse kuvitella eikä vaan tuijottaa.
Luovien tekstien kirjoittamisessa tulee luultavasti ongelmia. Asiatekstitkin voivat olla luovia ja kekseliäitä. Se ettei jaksa olla paikallaan (muuten kuin itse tehdessä tai tv:tä katsoessa) voi olla merkki aivojen välittäjäaineiden puutteeta. Tutummin adhd:sta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta olisi surullista, jos oma lapseni ei olisi kiinnostunut saduista. Satumaailmat olivat itselleni hyvin tärkeitä lapsena, ahmin erilaisia satu-ja fantasiakirjoja/- elokuvia yms. Ulkona etsin peikkoja, keijukaisia ja meripetoja. Mulla oli myös oma satukirja, jonne kirjoittelin omia tarinoitani ...Elin sitä maailmaa niin täysillä ja yhä edelleen tunnen kutkutusta, kun marjametsässä kuvittelen löytäväni tontun jälkiä. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, olen ihan fiksu aikuinen nainen, jolla akateeminen koulutus ja tottakai tiedän, mitä on olemassa ja mitä ei. Rakastan kuitenkin leikkimistä! Olen myös edelleen lahjakas kirjoittamaan ja unelmana romaanin työstäminen. Mielikuvituksestani on ollut hyötyä. Mieheni (DI) on ollut lapsena sellainen tiedelapsi, ettei sadut pahemmin kiinnostaneet. Ei edelleenkään pidä esim. elokuvista, jossa esiintyy yliluonnollisia elementtejä tms. Kaiken pitää olla ns. "järkevää" :D. Ap:n lapsestakin tulee todennäköisesti luonnontieteilijä.
Hep!
Poika on 3-vuotiaasta kuunnellut iltasadukseen tietokirjoja... Siinä sivussa on kuullut kyllä ne sadutkin, kun niitä on luettu sisaruksille. Kotiin on kannettu semmosia tiiliskiviä kirjastosta, että meinaa raukalla selkä nitkahtaa. Nyt on ekalla ja oppi vähän ennen koulun alkua lukemaan itse. Eka kertaa eläissään on innostunut tarinallisista kirjoista, kun lukee niitä itse.
Kaikenlisäksi poika on imaissut niistä kymmenistä tiedepläjäyksistä järkyttävät määrät nippelitietoa, joita sit aina välillä putkahtelee uloskin, eikä vastaankaan uskalla väittää, kun todennäköisesti pojan tieto on oikea. :D
Meidän pojalla tosin on asperger, joka osin selittää käsittämätöntä uppoamista milloin mihinkin aiheeseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sellainen lapsi. Hän tosiaan jaksaa kuunnella ja katsella kaikkia eläimistä, luonnosta, maasta, kivistä ,urheilusta jopa politiikka kiinostaa. Mutta hän ei jaksa kuunnella satuja eikä katsoa elokuvia. Kaikki missä tarvitaan mielikuvitusta ei vaan onnistu. Dikumentit on ok. En tiedä pitäisi lapsi pakottaa johonkin mielikuvitusjuttuihin. Hän ei vain ole luova ja hänen valttinsa on tieto.
Ei ole outo. Mulla todella samanlainen poika, diagnoosi adhd asperger-piirtein.. Miten koulussa menee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi kyllä täysillä rakastaa lasta, joka ei arvostaisi hyvää tarinaa ja kirjallisuutta. Pettymys olisi aina taustalla.
Ap taas (näin muutaman päivän jälkeen)
Koulussa menee hyvin eikä ole epäilty aspergeria vaikka erityiskoulua käykin (syynä puheen viivästyminen ja kuullun ymmärtämisen vaikeus). On nyt oppinut lukemaan vähän mutta mieluummin vielä kuuntelee kun minä tai mies luetaan koska pojalta se sujuu vielä sen verran hitaasti.
Leikit ovat monipuolisia ja niidenkin osalta mielikuvitusta löytyy (mm. ollaan oltu etsimässä keijuja ja leikit kavereiden kanssa menevät välillä minultakin yli hilseen :D). Muutama vuosi sitten sepitteli tarinoita (esim. mihin aurinko menee kun se laskee ja mitä siellä tapahtuu. Itse asiassa kirjoitin tuon ylös kun oli minusta tosi hieno tarina).
Itse olen aina pitänyt lukemisesta ja nimenomaan fantasiakirjallisuudesta. Nykyään kirjoitan itsekin fantasianovelleja. En ole pettynyt, ettei lasta sadut kiinnosta, ehkä enemmänkin harmissani ja toisaalta mietin, miten paljon tuosta voi olla haittaa vaikka tuota mielikuvitusta tosiaan löytyy.