Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka eivät löytäneet elämässä pointtia?
03.03.2014 |
Tarkoitan tällä onnea. Minä olen eronnut vuosia sitten onnettomasta avioliitosta. Ajattelin erotessani että ainakin on sen jälkeen mahdollisuus onneen. Elämä on ollut kompromissia työn ja muun elämän suhteen. Ei puhettakaan, että olsiin vielä miehen löytänyt. Pakerran päivästä toiseen, koska elanto on tienattava. Vapaa-ajalla käyn jossain reissussa, mutta nekään eivät kiinnosta. Arkena en jaksa harrastaa mitään eikä ole ystäviä, koska olen työn takia joutunut muuttamaan muutaman kerran. Niinpä olen ihan tosi yksinäinen. Toki lapset vielä ovat muutaman vuoden kotona, mutta olen vuosia tullut kotiin, jossa ei ole aikuista ihmistä = en ole vuosikausiin puhunut kenellekään aikuiselle mitään, paitsi kaupan myyjälle tms. Olin avioliitossani ja silloisissa pysyvissä olosuhteissa tosi puhelias ja sosiaalinen. Olen elänyt kuin häkissä viimeiset 7 vuotta ja elänä vielä 5, jolloin lapseni muuttavat pois. Sitten olen entistä hiljempaa, mutta aion muuttaa kaupunkiin, jotta näen ihmisiä.
Ei tullut elämästän, mitä halusin. Ei lähellekään. Muita?
Kommentit (9)
Mullakaan ei ole mitään hajua mistään, eikä mikään onnistu tai motivoi. Ei ole kavereita eikä ihmissuhteita, eikä nekään kiinnosta liiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua, vaikka elänkin parisuhteessa. Huonossa, puhumattomassa sellaisessa.
2 pitäisikö täällä tosiaan yrittää keskustella tampoonien koruista yms. paskasta?
Keskustele lasten kanssa hyvä ihminen ja hanki harrastus.
En ole ainakaan muiden ihmisten seurasta mitään pointtia löytänyt. Minkäänlaista täyttymystä tai tyydytystä ei ole ihmissuhteet mulle antaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olisit kuinka väsynyt niin yritä tehdä jotain, minkä varjolla näkisit ihmisiä. Muuten menee mielenterveys ja se on ihmisen tärkeimpiä omaisuuksia. onko seurakunnan toiminta aivan poissuljettua? Siellä voisi olla aika monenlaista toimintaa, riippuen paikkakunnasta. Tai sitten työväenopiston kurssit, lukupiirit...
Kuulostaa tutulta. Mulla tosin niin päin, että elämä näytti ankeutensa kun täytin 17-18 vuotta ja siitä meni koko ajan alamäkeä. Vasta 35:na tein lapset. Nyt pikkuhiljaa ylöspäin, miehen tuella, vaikkei hän olekaan elämäni rakkaus. Jouduin tyytymään pieneen rakkauteen, en saanut suurta. Onneksi mies tukee minua.
Mutta enpä olisi joskus 15 vuotta sitten uskonut, että voin alkaa vielä voida paremmin. Ehkä sinäkin alat. Ei pidä menettää toivoaan. Millainen on terveytesi muuten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän teoriassa, mitä voisin tehdä, mutta en käytännössä pysty. Asun pienellä sisäänpäin lämpiävällä paikkakunnalla ja olen kunnalla töissä asemassa, että mua karsastetaan. Niinpä en pysty menemään mihinkään kansalaisopiston piireihin...
Olen alistunut siihen, että elänä vieraassa ympäristössä yksin. En nauti tästä. Tämä on henkisesti helvettiä, mutta onpahan sentään työ ja lapset. Kiitos.
Älä valita.