Hankala ja ilkeä ystävä!

Ikävä kyllä mä tein vähän vastaavassa tilanteessa täysstopin. Tai sitä edelsi vuoden poissaolo kotipaikkakunnalta, mikä helpotti asiaa huomattavasti. Eli kun palasin, en enää vain jatkanut ystävyyrtä. Tyyppi oli jotenkin kyllä tajunnutkin, että enää mua ei kiinnosta, koska yritti aika vähän enää roikkua. (Aiemmin vahti mua kuin haukka) Kyse siis ylidominoivasta ystävästä minulla.

Voi tuntua vaikealta, jos olet tpttunut olemaan liian kiltti, mutta neuvon irrottautumaan tuollaisesta "ystävästä". Tuollainen syö kohtuuttomasti energiaa.

Ei kyseinen ihminen ole ystäväsi,ystävä käyttäytyy aivan toisella tavalla.Ei ole tuollaista ongelmaa,koska en katselisi hetkeäkään "ystävääsi". Hankkiudu eroon moisesta, sano kerrankin suorat sanat.

Huh. Ihan kun mä olisin ton kirjoittanut! Mulla on tismalleen samanlainen kaveri. En ole hetkeen kuullut siitä mitään ja mun olo on paljon parempi ilman sitä.

Mäkin rakastin mun ystävää, mutta olen jälkeenpäin analysoinut, että en silti saanut häneltä sitä, mitä toivoin, luulin ja halusin. Enkä olisi saanut, vaikka olisin päälläni seissyt. Se oli todella traagista silloin, siitä on jo 20 vuotta, mutta aika auttaa. Hän teki kuitenkin niin hirveitä juttuja mulle tai koin siis ne niin hirveinä, että muuta ratkaisua ei yksinkertaisesti ollut. Myöhemmin kerroin hänelle asiasta kirjeellä, mutta hänen sihteutumisensa oli ihan pöyristyttävää; hänessä ei mitään vikaa, ei ymmärtänyt siis mua yhtään. Paskaaks sitä sellaista pitää sit katella.

2

Kiitos vastauksista. Minulla on tosiaan ongelmana sanoa hänelle suoraan koska pelkään sitä kun hän suuttuu. Olen koittanut keskustella joistain asioista mutta hän rupeaa luettelemaan kaikkia minun huonoja puoliani ja virheitä pitkänkin ajan takaa. Tulee lista kuin apteekin hyllyltä.  Hän on niin päällekäyvä että lyyhistyn aina näissä tilanteissa ja rupean myötäilemään että tilanne menisi ohitse. Itsentuntonikin on laskenut tämän syyllistämisen takia..

ap

Tarviiko sanoa suoraan? Alat vain ottaa etäisyyttä. Eihän teillä ole mikään parisuhde, jota täytyisi koettaa korjata.

Eihän ystäväsikään pelkää että sinä suutut. Mitä se haittaa jos hän suuttuu? Suuttumalla sinä puolustat omia rajojasi ja suojelet itseäsi törkeältä käytökseltä (sitähän tuo käytöksensä on), mikä on vain hyvä asia. Ei suuttumista pidä pelätä, terve aggressio on tie itsekunnioitukseen, rajoihin ja oman elämän hallintaan.

En tiedä tarvitseeko sinun vastata näitä minulle tai edes tässä keskustelussa, mutta voithan miettiä näitä itse:

Mitä sellaista hän sinulle tarjoaa, joka riittäisi korvaamaan hänen aiheuttamansa mielipahan? 
Miksi pelkäät konfliktia hänen kanssaan jopa niin, että alistut noinkin törkeään käytökseen?
Mitä ylipäätään saat tällaisesta ystävyydestä, jossa olette noin epätasa-arvoisessa asemassa keskenänne? 

Joo mun kaveri ei välttämättä oo hirveen samanlainen kuin Ap:llä, mutta se on tosi ärsyttävä:

Se suuttuu mulle tosi helposti

Jos mä kävelen vaikka mun muitten kavereitten kans, se tunkee siihen mun viereen käveleen

Se alkaa itkeä TOSI helposti! Esim. kun oli liikuntatunti, eikä se osannu yhtä temppua, se meni nurkkaan itkemään. (Noita tilanteita on VAIKKA KUINKA PALJON.)

Se kehuu itteään äärettömän paljon.

Se käyttää semmosia hienoja sanoja, esim whatsapissa, kun meillä oli riita, se laitto mulle:

-"Mihin on kadonnut se kiltti, hauska ja myötätuntoinen tyttö, jonka joskus tunsin?" Kun taas mun muut kaverit on rentoja ja normaaleja.

Se saattaa myös yhtekkiä kesken tunnin nauramaan ihan älyttömästi, ja kaikki kääntyy kattomaan MUA, koska kaikki olettaa että MÄ selvitän sen koska MÄ oon muka sen "paras kaveri". Ja sitte mun kaveri selittää sen kohtauksen aina sillä että "mulla on niin vahvat tunteet että mä saatan alkaa nauramaan ihan hirveänä". Ja musta tuntuu että se välillä myös vähän ylpeilee sillä kuinka "vahvat tunteet" sillä muka on. Ja jos sillä onki vahvat tunteet niin niistä on vaan harmia, kuten tossa äskösessä tilanteessa. Se myös säälii itteään KOKO AJAN. Jos se ei halua tehdä jotain, mitä muut haluaa, niin se tekeytyy pieneksi ja säälittäväksi. Se on sen ns."pakokeino" siitä tilanteesta. Se ei oo rohkea, vaan "pieni, säälittävä", herkkä, itsekäs ja ärsyttävä tunkeilija. Ja se kehuu itseään paljon, esim se sanoo että sillä on TOSI suuret ja upeat silmät ja TOSI upeat, pitkät ja paksut hiukset. Esim kun mä ja mun kaveri leikittiin mun hiuksilla, jotka on melko pitkät, ja mun kaveri (jonka kanssa mä leikin) nauro että sun hiukset pitää leikata, niin mun ärsyttävä kaveri tuli siihen viereen ja siveli omia hiuksiaan ja kysy että:

-"Ai kenenköhän hiukset tässä pitää leikata??"

Ja se kuuluttaa AINA kaikille kuinka upea se on. Mun muutkin kaverit on alkanu saada tarpeekseen siitä tyypistä. Ja jos se joskus oli mun paras kaveri, niin sillon se osas oikeesti käyttäytyä sen mukaan. Se oli sillon ja ne päivät on nyt ohi!

Siinä oli nyt mun saarna... en oo saanu vieläkään erottua tosta tyypistä...

Sulla on riippakivi eikä ystävä. Jätä vaan vastaamatta jatkossa kokonaan. Ja jos raivoaa totea että ok, aha.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on riippakivi eikä ystävä. Jätä vaan vastaamatta jatkossa kokonaan. Ja jos raivoaa totea että ok, aha.

Mulla, vai

Olet ymmärtänyt sanan ystävä väärin. Hän ei ole ystävä.

Jouduin tiputtamaan tuollaisen. En kadu.

Vierailija kirjoitti:

Olet ymmärtänyt sanan ystävä väärin. Hän ei ole ystävä.

Okei.

Hei, tää on nyt jotenkin sen verran samaistuttavaa että pitää ehkä itsekin yhtyä tähän keskusteluun vaik onki aik vanha kesu. Kyseinen henkilö on edelleen elämässäni. Sanotaan häntä vaikka nyt iinaksi.

Iina on hyvin herkkänahkainen eikä ensinnäkään kestä ollenkaanrakentavaa kritiikkiä ja suuttuu todella helposti (jossa ei sinänsä vielä itsessään ole mitään pahaa). Mutta jakelee kuitenkin hyvin rankasti kritiikkiä ja ehkä jopa pieniä haukkuja muille. Jos joku suoriutuu kaikkien mielestä paremmin jostain, hän alkaa yleensä arvostella toisen työtä ja ylistää omaansa vaikkei ikinä "haluaisi kuulostaa omahyväiseltä". Iina ei myöskään halua että häntä paremmin suoriudutaan ja tekee mitä tahansa (esim. liikuntatunneilla) etteivät muut pystyisi samaan kuin hän. Jos hän ei jotain osaa, eivät muutkaan saa sitä tehdä. Jos tekevät, syntyy älytön mustasukkaisuus ja suuttumus maustettuna itkulla.Hän on myös älyttömän mustasukkainen eikä kestä hetkeäkään jos esim. mä hengailen joskus muiden kanssa. Tosi dominoivaa.. Hänen kanssaan olemisensa vie aina kauheasti energiaa mutta en voi häntä ignooratakaan koska siitå vasta meteli syntyisikin...

Mulla on vähän samantapainen ystävä. Olemme jo nelikymmpisiä ja emme asu kovin lähekkäin ja siksi näemme harvemmin, mutta nuorena hän oli tosi mustasukkainen minusta ja ei tykännyt että vietin aikaa muiden kanssa ja siksi haukkui minua. Ihan kuin olisimme olleet pariskunta hänen mielestään, tai samalla tavalla hän yritti kontrolloida minua. Nyt tilanne on se että minä olen tosi kiireinen töiden takia ja myös yh. Tämä ystävä soittelee ja en välttämättä ehdi vastata tai ole edes hereillä (hän soittaa humalassa viikonloppuöisin). Suuttuu kun en vastaa ja ei ymmärrä että aina ei pysty. Ei ollenkaan tajua että minä hoidan yksin tosi vaativan työni, lasteni harrastusrumban ja kaiken muunkin, ei ole miestä eikä mummoa apuna. Minulla pitäisi olla aikaa hänelle soitella pitkiä puheluita (joissa hän puhuu vain itsestään, omista jutuistaan).  Eilen soitteli taas kun olin kylässä, laitoin viestiä että soitan huomenna. Vastasi että ei tarvii ja että lopetetaan tää meidän ystävyys kun en vastaa (olin nukkumassa, puhelut tulivat yöllä). Nyt en tiedä mitä ihmettä tekisin, en jaksaisi kuunnella kun joku humalassa minua haukkuu mutta toisaalta hänellä ei taida muita ystäviä olla...  Kuitenkin muut nelikymppiset ystäväni osaavat käyttäytyä ja ymmärtävät jos en vastaa ja laittavat viestin, jotka tietty luen heti kun ehdin. Kukaan muu ei minua hauku tai syyllistä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samantapainen ystävä. Olemme jo nelikymmpisiä ja emme asu kovin lähekkäin ja siksi näemme harvemmin, mutta nuorena hän oli tosi mustasukkainen minusta ja ei tykännyt että vietin aikaa muiden kanssa ja siksi haukkui minua. Ihan kuin olisimme olleet pariskunta hänen mielestään, tai samalla tavalla hän yritti kontrolloida minua. Nyt tilanne on se että minä olen tosi kiireinen töiden takia ja myös yh. Tämä ystävä soittelee ja en välttämättä ehdi vastata tai ole edes hereillä (hän soittaa humalassa viikonloppuöisin). Suuttuu kun en vastaa ja ei ymmärrä että aina ei pysty. Ei ollenkaan tajua että minä hoidan yksin tosi vaativan työni, lasteni harrastusrumban ja kaiken muunkin, ei ole miestä eikä mummoa apuna. Minulla pitäisi olla aikaa hänelle soitella pitkiä puheluita (joissa hän puhuu vain itsestään, omista jutuistaan).  Eilen soitteli taas kun olin kylässä, laitoin viestiä että soitan huomenna. Vastasi että ei tarvii ja että lopetetaan tää meidän ystävyys kun en vastaa (olin nukkumassa, puhelut tulivat yöllä). Nyt en tiedä mitä ihmettä tekisin, en jaksaisi kuunnella kun joku humalassa minua haukkuu mutta toisaalta hänellä ei taida muita ystäviä olla...  Kuitenkin muut nelikymppiset ystäväni osaavat käyttäytyä ja ymmärtävät jos en vastaa ja laittavat viestin, jotka tietty luen heti kun ehdin. Kukaan muu ei minua hauku tai syyllistä.

Jos ystäväsi kerran noin sanoi että lopetetaan sitten tämä ystävyys, vastaa yhtä väliinpitämättömästi. Ei sinun mielestäsi tarvitse hänelle jeesustella jos itse vittuilee. Suosittelen jättämään hänet hetken vaikka yksin sitten jos ei osaa olla ystäväksi.

Minullakin on ilkeä ystävä joka aina suuttuu jostain ihmeellisestä asiasta eli alkaa ingnooraa ja saa sen parhaimmat kaverit kanssa ingnooraamaan ja se ei ole hirveän kivaa

Haluaisin sanoa suorat sanat mutta hän saa yhtäkkiä koko luokan mukaan siihen