Lue keskustelun säännöt.
Miten yksinhuoltajat jaksatte arkea ??
18.02.2014 |
Mitä vinkkejä / keinoja teillä on arjen helpottamiseksi ja ylipäätään oman mielenterveyden ylläpitämiseksi? Mulla on vain 1 lapsi, vilkas ja liikkuvainen, jatkuvasti tarvitsee virikkeitä ja juttukaveria. Tuntuu, että kun yksi päivä ollaan lomalla, olen jo illalla aivan loppu mutta eri tavalla kuin "normaaleina" arkipäivinä. Lapsi on joskus harvoin 1 yön poissa kotoa. Yleensä otan hänet kaikkialle mukaan, jos joudun hoitamaan asioita, kun tapaan kavereita ym. Kaikki asiat menee siis hänen ehdoillaan, tavallaan. Teidän, että kasvaessa tuo helpottuu, kun hän voi olla hetkiä yksin kotona, leikkiä pihalla kavereidensa kanssa. Liikuntaa en ehdi harrastaa muualla kuin kotona. Talvisin on pahinta, tuntuu että on ihan jumissa omassa kodissa, mihinkään ei pääse. Kuntosalin lapsiparkkiin en viitsi lasta tarhapäivän jälkeen heivata.
Olen yrittänyt miettiä, mitä positiivista yksinhuoltajuudessa on. Ehkä oman kärsivällisyyden kasvaminen? Itse vain en nauti tästä juuri ollenkaan - välillä elämä tuntuu pakkopullalta ja puurtamiselta, en jaksaisi olla lapselle läsnä ja samalla hoitaa kaikkea yksin, ruuanlaittoa, kaupassakäyntiä, siivoamista, tarhaan hakemista ja viemistä, nukuttamista, viihdyttämistä.
Lähinnä tämä oli vain väylä purkaa tämänpäiväistä turhautumista. Toki jos jollain on vinkkejä ( muitakin kuin suklaansyöminen sohvan nurkassa :), arjessa jaksamiseen, otan niitä mielellään vastaan. Tai jos haluat itsekin avautua, tee se !
Kommentit (25)
Ei auta muu kuin löytää hoitopaikka, puistotäti, äitikaveri jonka kanssa voi vaihtaa hoitovuoroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt, onko arki samanlaista ydinperheissä ? Itsellä on sellainen luulo, että ainakin hyvissä parisuhteissa kumppanin olemassaolo ja osallistuminen helpottaa arkea jonkun verran.
ap
Se on vaan sitä arkea lapsen kanssa. Anoppi sanoi aikoinaan, äitiys on maailman kurjin rooli.
No, onhan se välillä kovin rankkaa, mutta asenteella pärjää pitkälle.
Silti mua helpotti aikanaan mun ystävät, sain jutella heidän kanssa paljosta. Sitten rohkastuin ja tutustuin lapsen tarhakavereihin ja heidän vanhempiin, siitä oli hyötyö, sillä silloin sai pientä hoitoapua, puolin ja toisin.
Kyllä se puurtamisen tunne on ihan sama! Meillä on vilkas esikoinen ja astmakuopus ja pahimmat ajat on ihan vaan survivalia. Nytkin on taas toista viikkoa flunssaputki päällä. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi hankkinut lapsia, ellen olisi ollut varma pärjääväni tarvittaessa myös yksinhuoltajana. Tällaisiin asioihin täytyy varautua materiaalisesti ja psykologisesti alusta pitäen.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 18:39"]Olen miettinyt, onko arki samanlaista ydinperheissä ? Itsellä on sellainen luulo, että ainakin hyvissä parisuhteissa kumppanin olemassaolo ja osallistuminen helpottaa arkea jonkun verran.
ap
[/quote]
Sinulla on yksi huoli vähemmän. Sinun ei tarvitse lasten lisäksi löytää aikaa parisuhteelle. Ei kasvatus ristiriitoja, sopia yhteisistä aikatauluista,vähemmän pyykkiä, vältyt rahariidoilta, tiskiä, eikä tarvitse tehdä ruokaa koko armeijalle. Henkisestä puolesta puhumattakaan ei tarvitse pelätä että pettääkö mies, lyökö, kännääkö...
Oma tupa, oma lupa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siihen mahtuu sekaan toivottomuuden ja yksinäisyyden tunnetta. Vuosien kuluessa jopa uupumista ja masentumista, joka voi näkyä esim. siinä, ettei jaksa pitää kotia huippusiistinä tai elämänhallinta repsahtaa muuten.
Hyviä puolia on sitten juuri se, että ymmärtää kuinka onnekas kuitenkin on. Saa olla terve, on saanut lapsia, on kuitenkin ihan kiva koti ja työkin. Lapset kasvavat ja alkavat antaa palautetta siitä miten kotona on ollut hyvä olla ja miten olet äitinä ollut rakas. Kun oma aika lisääntyy, pääsee jo harrastamaankin yksinään ja lapset ovat välillä yökylässä kavereillaan jne. Keskustelut lasten kanssa ovat ihania. Kaikesta saa ja voi päättää itse.
Yh:na minulla oli paljon enemmän aikaa lapsille jotenkin. He muistavat sen nyt aikuisuuden kynnyksellä.
Ovatko vanhempasi lähellä? Minulle oli iso apu, kun saatoimme mennä lapsen kanssa vanhemmilleni viettämään iltaa. Vanhemmat olivat iloisia kun saivat olla meidän kanssa ja lapsen perään oli useampi aikuinen katsoja. Vanhempani saattoivat myös tulla meille, jos halusin keskeytyksettä siivota, leipoa tms.
Nyt nuo ajat ovat taaksi jääneitä, kun lapsi on jo tokaluokkalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinhuoltajana sanoisin, että kaksin olisi helpompaa pienen kanssa ihan siksi, että edes joskus pääsee kauppaan/jumppaan/kampaajalle yksin. Kun toinen vanhempi siis on töiden jälkeen kotona.
Lapsen ollessa jo päiväkodissa, käyn kaupassa työmatkalla, kampaajalla työajan joustoilla jne. Vähän isompi lapsi voi olla myös vähän aikaa pihalla kavereiden kanssa ilman äitiä. Saa edes siivota ilman lasta roikkumassa jaloissa.
Mulla kaksi lasta, kokemusta sekä ydinperheestä että nykyisestä yhteishuoltajuudesta. Eli en ole siinä mielessä "yksin", sillä lapset joka toinen viikonloppu isällään. Saan siis ainakin vähän hengähdystaukoja ja omaa aikaa.
Mutta periaatteessa olen suurimmaksi osaksi omillani lasten kanssa ja kyllä se välillä on tosi raskasta tehdä ihan kaikki yksin. Mulla on auttanut ainakin seuraavat asiat:
- Stressaa vähemmän ts. kaiken ei tarvitse olla himassa niin täydellistä: ikkunoita ei tullut pestyä tänä vuonna, joulusiivous jäi väliin jne.
- Einekset ja take away ovat ihan ok
- Harrastuskuljetuksiin kannattaa rakentaa kuljetusrinkiä, avaa rohkeasti suusi
- Apua saa pyytää jos sitä tarvitsee
- Lapset saa välillä istuttaa telkkarin ääreen katsomaan leffaa. Tai viedä leffaan ja karata itse kirjan kanssa cafe lattelle.
- Oikeasti, lapset kasvaa ja yksi päivä huomaat istuvasi yksin kotona kun molemmat ovat kavereillaan.
- Hyödynnä lapsityövoima: lapset osaa siivota huoneensa, laittaa aamiaista, imuroida jne. Tietty ikä huomioiden.
- Varaa aikaa itsesi hemmotteluun: varaa illaksi kun lapsi nukkuu vaikka vähän suklaata, lasi viiniä ja hyvä leffa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 18:49"]
Yh:na minulla oli paljon enemmän aikaa lapsille jotenkin. He muistavat sen nyt aikuisuuden kynnyksellä.
[/quote]
Olen yhden lapsen totaaliyksinhuoltaja ja tämän allekirjoitan. En jaa aikaa puolisoni kanssa, en jätä lastani puolisoni kanssa jonnekin ja harrasta yksin. Olen lapsen kanssa siis todella paljon.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 18:54"]
Mulla kaksi lasta, kokemusta sekä ydinperheestä että nykyisestä yhteishuoltajuudesta. Eli en ole siinä mielessä "yksin", sillä lapset joka toinen viikonloppu isällään. Saan siis ainakin vähän hengähdystaukoja ja omaa aikaa.
[/quote]
Jos minulla olisi joka toinen viikonloppu mahdollisuus ilman erillisen lastenhoitajan varaamista....
- siivota rauhassa ilman päiväkoti-ikäistä kotona
- käydä etsimässä, ja rauhassa sovittaa, niitä housuja, jotka ehdottomasti tarvitsen
- varata jumppatunti, käydä kuntosalilla tai juoksulenkillä
- mennä mihin ikinä haluan kuten elokuviin, baariin, teatteriin
....tuntisin tuskin koskaan ahdistusta siivottomasta kodista ja oman ajan puutteesta.
t. yh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi pieni koululainen. Jotenkin perusarki on aika simppeliä. Lapsi osaa olla joitain tunteja jo yksin, mikä poistaa stressiä paljon. Lapsi herää itse ja katsoi ohjelmia tai pelaa jos haluan nukkua. Kun oli pienempi heräsin sohvalle nukkumaan.
Ei pienistä asioista huonoa omaatuntoa. Syödään valmista, josks ulkoilu on vain kauppaan ja takas.
Olen kyllä itse tosi onnekas, sillä lapsella on luotettava yökyläpaikka 1-3 kertaa kuukaudessa ja on rauhallinen ja vaatimaton tapaus.
- Siivoa vain pahimmat pois (kyllä tähän sotkuun tottuu)
- Opi nauttimaan rauhallisesta ulkoilusta lapsen kanssa (vaikka olen itsekin 5 vuoden jälkeen rapakunnossa)
- Intoile lasten elokuvista ja teatterinäytöksistä (voi ne parhaat aikuisten leffat katsoa vaikka dvd:ltä lapsen nukkuessa)
- Einekset on ihan ok (lapsi ei sitten kuitenkaa tykkää siitä gourmetruoastamitä olet pari tuntia valmistanut)
- Kaupoilla kiertely on turhaa (opettele lapsesi ja omat mittasi ja tilaa kaikki netistä)
- Nauti kahden hengen huoneen tilavuudesta etelän matkalla (kun maksat lapsesta täyden hinnan ilman sitä lisävuodealennusta)
- Nauti laadukkaasta downsiftauksesta (uraa on haastellista rakentaa, kun olet se joka sekä vie että hakee lapsen hoidosta, pitkät päivät tai edes päivän työmatkat voi unohtaa!)
Anteeksi sarkasmi. Kaikesta ylläolevasta huolimatta rakastan lastani niin paljon, että en välitä noista miinuspuolista, vaan rakastan elämäämme!.
Ainakin auttaa kun pitää itsensä kiireisenä eli keksii tekemistä joka päivälle eikä nyhjötä neljän seinän sisällä. Joskus jos on väsyneempi päivä voi toki jättää menemättä mutta sitten kannattaa olla lapselle jotain uutta kivaa tekemistä sisällä.
Itsellä tulee kausittain romahtamisia ja sitten taas hyviä jaksoja. Ikinä ei etukäteen tiedä milloin olisi apua vailla ja sitten kun sitä on vailla kukaan ei auta kun ei ole aiemmin sovittu..
Mulla yksi 3-vuotias lapsi, olen totaaliyh ja käyn kokopäivätöissä. Minulla ei ole myös minkäänlaista tukiverkkoa, suku asuu 300 km päässä.
Sellaistahan tämä on että omaa aikaa ei ole koskaan. Juoksemista päiväkodin, työn ja kaupan välillä, kotitöitä ja kotona oloa. En osaa nyt mitään menemisiä kaivatakaan, en edes jaksaisi. Illat lapsen kanssa kotona on parasta levähdystä uupuneelle.
Minulla toimii vaikeina hetkinä hyvin kun luen netistä vertaistukea, laitan siis googleen ajatuksia tai tunteita ja sitten lue niistä keskusteluja.
Nämä on tosi hyviä neuvoja:)
Kiva tietää, että muillakin.
ap
Ihan samanlaista se on ns ydinperheissäkin.