Vanhenevatko isyyskysymykset koskaan?

Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka asia vaivaa minua vähäsen. Hän sai vasta aikuisena - itse asiassa melkein keski-ikäisenä - tietää, että hänen isäksi luulemansa mies ei olekaan hänen oikea isänsä. Oikeaksi isäksi paljastui hänen "kummisetänsä", joka syöpään sairastuttuaan kertoi ystävälleni asian oikean laidan. Äiti myönsi asian myöhemmin. Tämä mies kuoli nyt sitten n. vuosi sitten. Mitään muuta ei ystäväni hänestä kuullut tämän paljastuksen jälkeen; itse asiassa ystävälleni ei edes suoraan kerrottu tämän miehen kuolleen, hän kuuli asiasta toista kautta paljon myöhemmin.

Testamentissakaan ystävääni ei ilmeisesti ollut mainittu, koska sieltäkään suunnalta ei kuulunut mitään. Mies oli varakas yrittäjä, ja hänen koko omaisuutensa meni avioliitossa syntyneelle pojalle.

Ystäväni ei halua ottaa enää koskaan yhteyttä näihin biologisiin sukulaisiinsa, mutta minusta tässä asiassa on nyt todellakin mätää. Jos hän todellakin on tämän varakkaan - ei minkään ökyrikkaan, mutta varakkaan - miehen tytär, tottahan toki hänellä on oikeus perintöön?! Suututtaa ystäväni puolesta, sillä hänellä menee rahallisesti todella heikosti (m.m. on vakavia terveysongelmia, joihin ei saa kunnollista hoitoa julkiselta puolelta). Suututtaa ajatuskin tuollaisesta "isästä", joka ei ole koskaan tyttäreensä halunnut tutustua tai tätä mitenkään auttaa, vaikka hän "kummisetänä" tiesi varsin hyvin ystäväni sairaudesta. Suututtaa "veli", joka ahneuksissaan ei tee oikein.

Kysynkin nyt, vanhenevatko isyysasiat koskaan? Isähän on vainaja, mutta olisiko ystävälläni mahdollisuus pakottaa "veljensä" DNA-testeihin? Vai miten se menisi?

Eipä hän siihen taitaisi koskaan suostua, ylpeä kun on, mutta silti. En voi käsittää koko juttua.