Lue keskustelun säännöt.
Kuinka yksi. Ne teidän mukulat oikeen kasvaa???
03.08.2013 |
Kun vastaatte aina niin ylimielisesti jos jonkun lapsi on hädässä (esim.tuo junassa matkustavasta tytöstä oleva aloitus) ja koette, että jo 5v osaa kulkee yksin maailmalla.
Kuinka nuorena ne teidän lapsiraukat ovat oikein joutuneet jo osaamaan kaiken?
Teidän on täytynyt jättää melkoisen heitteille tai omiin oloihinsa ne lapsenne ja varhain.
Ei turvallisessa, hyvässä kodissa kasvaneiden lasten tarvitsekaan tuntea, että on pakko pärjätä yksin yöllä, paikassa missä ei ole koskaan ollut vaan toki lapsi voi soittaa kotiin ja kysyä neuvoa.
Vanhempiin saa turvautua ja pitää turvautua sillä me vanhemmat olemme sitä varten, se on jo laissa ja lapsen oikeuksissa.
Mitäpä tuumitte jos lapsi aivan paniikissa etsisi junassa apua eikä uskaltaisi äidille tai isälle soittaa?
Kyllä varmasti junan henkilökuntakin kyseenalaistaisi siinä kohtaa onko lapsi valmis vielä matkustamaan yksin/ ihmettelisi vanhempien toimintaa kun lapsi on jätetty yksi. Matkalle.ja joissain tapauksissa tuon ikäinen ja hukassa oleva lapsi (muualla kuin junassa) voitaisiin poimia yöllä poliisin kyytiin ja ottaa sosiaalihuoltoon yhteys.
Mut teidän ressukat ne osaa jo lentää Suomesta Espanjaan ja vaihtaa konetta Berliinissä...ihan yksin!
Kommentit (3)
No palstamammojen mielestähän 18v on vammainen, jos asuu vielä kotona eikä tienaa elantoaan ja omista asuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Meilläkin 15v on jo reilusti päälle 183cm ja rauhallinen miehen alku, joten moni olettaa hänen olevan kun aikuinen konsanaan.
Kyllä hän silti vielä haluaa äidiltään halauksia ja kuulla, että häntä rakastetaan. Tietää, että äitiin ja isään voi ottaa yhteyttä jos on muualla ja jokin painaa mieltä. Joskus on soittanut alkuyöstä ihan vaan siksi, että on tullut huono olo ja tarvinnut rauhottavaa keskustelua, myöhemmin olojen syyksi löytyi astma ja refluksitauti.
Jos olisin ollut vaan, että joopajoo, kyllä sä nyt pärjäät niin olisi se ollut varmaan asia mikä olisi jäänyt pojalle mieleen negatiivisena, niin ettei häntä oteta tosissaan.
Aikoo muuttaa opiskelun perässä vuoden päästä ja ihan varmasti aion olla tukena ja valmis auttamaan häntä sillä onhan hän alaikäinen. Olisin myös mielissäni jos hän myöhemminkin haluaa uskoutua minulle murheissaan ja jakaa ilonsa. Hän tietää, että olen aina halukas kuulemaan mitä hänelle oikeasti kuuluu.
Silti en hemmottele häntä mielestäni pilalle ja anna kaikkea valmiina, mutta olen tukena kun opettelee uutta, neuvon ja annan epäonnistua ilman paineita syyttelystä.
Tarjoan perusturvan ja aion tehdä niin kaikkien lasteni kanssa ja niin kauan kuin tarvetta on.
Itse olen 33v ja vieläkin joskus tarvitsen vanhemman mielipidettä voidakseni sitten tehdä omat päätökseni elämän kimuranteissa tilanteissa.
En olisi jaksanut ilman vanhempieni henkistä tukea kun mieheni kuoli jne.
Miksi siis lapsenkaan, edes isomman, tarvitsisi?
näinpä. tyttäristäni vanhin on kaksikymppinen ja voin ihan sanoa olevani ylpeä, kun hän edelleen uskaltaa minulle soittaa, jos on jotain mielen päällä. viimeksi hän soitti purkaakseen mieltä siitä, että mies, jonka kanssa suhde on loppunut jo yli puoli vuotta sitten, on alkanut häiriköidä häntä, kun hän on löytänyt uuden suhteen. ei hän enää sen kummempaa apua minulta tarvinnut kuin kuuntelemista, koska ei enää viitsinyt samalla asialla vaivata ystäviään, joille oli tätä jo purkanut moneen kertaan, mutta olisin ollut valmis tekemään enemmänkin, jos hän olisi pyytänyt.
ymmärrän, että vauvojen äidit kuvittelevat jonkun kymmenenvuotiaan olevan jo viittä vaille aikuinen, mutta luulisi täältä löytyvän myös vanhempien lapsien äitejä, joilta sitä tukea olisi tuossa ap:nkin mainitsemassa keskustelussa saanut.