Onko ikäsyrjintää antaa opiskelija-alennus
vain alle 30-vuotiaille opiskelijoille? Entä vaatia alennuksen ehtona kelan päätöstä myönnetystä opintotuesta?
Miksi yli 30-vuotiaana olisi automaattisesti rahakkaampi kuin alle 30-vuotiaana. Minulla ainakin on tilanne (kun nyt yliopistossa perheellisenä opiskelen) että meillä on monia nuorempia kurssikavereita paljon tiukempi taloudellinen tilanne, koska pienten lasten takia en voi käydä opiskeluiden lisäksi töissä eli saan vain sitä opintotukea.
Mietin jo tosissani pitäisikö asiaa jostain viralliselta taholta kysyä, kukakohan sekin olisi (tasa-arvovaltuutettu nettisivujensa mukaan taitaa hoitaa lähinnä sukupuolen perusteella tapahtuvaa syrjintää)
Näitä opiskelija-alennuksia kuitenkin yllättävän monessa paikassa näkee myönnettävän vain alle 30-vuotiaille ja esim. bussikortin kohdalla kyse on kuitenkin loppujen lopuksi isoista summista kun ainoat tulot ovat se korkeakoulun opintotuki ja -laina. Lisäksi esim. uimahallissa en alennusta saa.
Kaiken näköinen muu syrjintä on kyllä kiellettyä, mutta tähän ei ole tainnut kukaan vielä kiinnittää huomiota..
Kommentit (15)
Mun mielestä tuo on toisaalta ihan ymmärrettävää, koska ennen opiskeluaikojen rajausta Suomessa oli aika paljon ns. ikuisia opiskelijoita, itsekin olen sellainen. Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat ilmoittautuneet yliopistoon vain saadakseen opiskelijakortin ja sen myötä opiskelijaedut.
Eli siinä mielessä tuo ikäraja on ymmärrettävä, ja jos sen voi kiertää opintotukipäätöksellä (toki koulutusrahaston päätös aikuisopintotuesta pitäisi hyväksyä sitten myös) niin minusta ihan ok. (Ja olen itsekin yli kolmekymppinen opiskelija).
Kolmonen tarkoittaa siis, että tiedän esim. valmistuneita lääkäreitä, joille on jäänyt roikkumaan opiskeluoikeus vaikka kemiaan tai matikkaan, jota ovat opiskelleet vuoden ennen kuin ovat päässeet lääkikseen. Ja sitä opiskeluoikeutta pidetään sitten vuosikaudet yllä, jotta saadaan esim. matka-alennukset, vaikka käytännössä ollaan jo työelämässä lääkärinä.
Olen harmitellut samaa, ap. Sain lapset opiskeluaikana ja valmistuessani olin jo 33-vuotias. Opiskelin vielä 33-vuotiaana vain siksi, että sain lapsia ja olin heidän kanssaan kotona. Tämä on tavallaan myös sukupuolisyrjintää. Jos olisin ollut mies, olisin valmistunut alle 30-vuotiaana.
Toki joka etuutta pyritään väärinkäyttämään. Mutta ei sen perusteella voi silti syrjiä rehellisiä oikeita opiskelijoita.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 21:18"]
Kolmonen tarkoittaa siis, että tiedän esim. valmistuneita lääkäreitä, joille on jäänyt roikkumaan opiskeluoikeus vaikka kemiaan tai matikkaan, jota ovat opiskelleet vuoden ennen kuin ovat päässeet lääkikseen. Ja sitä opiskeluoikeutta pidetään sitten vuosikaudet yllä, jotta saadaan esim. matka-alennukset, vaikka käytännössä ollaan jo työelämässä lääkärinä.
[/quote]
Kysehän on tässä tapauksessa selvästi edun väärinkäytöstä. Luulisi lääkärin palkoilla jo maksettavan ihan normihintaiset liput. Itse en kehtaisi menetellä noin. Ihme, jos niillä palkoilla elävä jaksaa nähdä vaivaa tuonkin verran vain saadakseen halvemmat bussiliput..
Eikös nyt tutkintouudistuksen tultua voimaan kaikilta vaadita kirjallinen suunnitelma tutkinnon etenemiseksi? Minulta ainakin. Jos nämä lääkärit nyt parin kerran viitsivätkin selata opinto-opasta ja valehdella suorittavansa seuraavan vuoden aikana nämä-ja-nämä kurssit, niin en ymmärrä miten laitokset antaisivat heille luvan jatkaa, jos mitään näyttöä opiskelusta ei ole. Ihan en usko.
Mitä tällaisia alennusrajauksia tiedätte ja missä? En ole nimittäin vielä itse törmännyt. Joskin olen vielä alle 30v.
IhaN OIKEIN, jossain ne rajat menee, ja näin nyt sitten vanhoílle opiskelijoille...
Lahdessa ei saa opiskelijalippua kaupunkiliikenteeseen jos on yli 25 vuotias.
http://www.koivistonauto.fi/liput-ja-hinnat/paikallisliikenne/matka-ja-naeyttoekortit
Kansallisoopperan opiskelijaliput ovat alle 30 vuotiaille.
Kuopiossa ei saa minkään ikäinen opiskelijalippua paikallisliikenteeseen jos ei ole Kuopiossa kirjoilla.
Kaupunkiliikenteen lipuissa kyse on siitä, että kaupunki tukee noita lippuja ja on rajannut tuettavien lippujen ehtoja. Oopperasta en tiedä.
Koska sen tarkoitus on kannustaa alle 25-vuotiaita opiskelemaan ja työllistymään. Yli 25v on turha enään tukea.
Samoin Helsingin paikallisliikenteen opiskelija-alennukset on vain alle 30-vuotiaille, muuten vaaditaan todistus opintotuesta.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 23:09"]
Kuopiossa ei saa minkään ikäinen opiskelijalippua paikallisliikenteeseen jos ei ole Kuopiossa kirjoilla.
[/quote]
No tämä nyt on eri asia. Jos opiskelee Kuopiossa ja käyttää Kuopion kaupungin tukemia palveluja, niin miksei silloin olisi kirjoilla Kuopiossa? Sama se on pääkaupunkiseudullakin, pitää olla kirjoilla HSL-alueella, jotta voi saada alennukset.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 23:09"]
Kuopiossa ei saa minkään ikäinen opiskelijalippua paikallisliikenteeseen jos ei ole Kuopiossa kirjoilla.
[/quote]
No tämä nyt on eri asia. Jos opiskelee Kuopiossa ja käyttää Kuopion kaupungin tukemia palveluja, niin miksei silloin olisi kirjoilla Kuopiossa? Sama se on pääkaupunkiseudullakin, pitää olla kirjoilla HSL-alueella, jotta voi saada alennukset.
[/quote]
Tampereella tietääkseni saa kaikki siellä asuvat. Ennenhän ei opiskelija edes saanut muuttaa kirjojaan, piti olla työpaikka. Tuo on hankala tilanne, jos on kesän töissä muualla ja sanoo asunnon irti siksi aikaa. Missä sitä silloin on kirjoilla, jos ei ole asuntoa?
Ihan samaa olen pohtinut minäkin, 45-vuotias tutkinto-opiskelija. En saa enää edes opintotukea, kun jouduin käyttämään sen ensimmäisessä tutkinnossani suureksi osaksi. Opiskelen siis uutta tutkintoa työllistyäkseni paremmin, sillä vanhalla saa käytännössä pyyhkiä pöytää. Itselläni myös se tilanne, etten ole aikuiskoulutustuella enkä saa opintotukeakaan kuin muutaman kuukauden.
Samantyyppistä ikäsyrjintää (ehkä jopa pahempaa) näkee opiskelijoiden harjoittleupaikoissa ja esim. YK:n vastavalmistuneille tarkoitetuissa paikoissa, jotka on usein tarkoitettu alle 30-vuotiaille.